Siirry pääsisältöön

Lasten Maatalousnäyttely Mansikki 2018

Mansikki 2018

Tapahtuman tavoitteena on tarjota lapsille ja lapsiperheille mahdollisuus tutustua suomalaiseen ruuantuotantoon ja maaseutuympäristöön, kokea ja kosketella. Tavoitteena on tehdä tutkimusta tutuksi koko perheelle erityisesti lapsille ja innostaa heitä myös kokeilemaan itse. Mansikin tavoitteena on myös kehittää alueen yhdistysten, järjestöjen ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä.

Koko perheelle ja erityisesti lapsille suunnattu näyttely ja iloinen tapahtumapäivä Elonkiertopuistossa. Näyttelyssä on esillä paljon erilaisia eläimiä, kasveja, maatalouskoneita ja muuta ruuan tuotantoon liittyvää sekä Luonnonvarakeskuksen tiedeteltta.