Maatalouden tuottavuuskehitys

Maatilojen tuottavuus- ja rakennekehitys

Alkamispäivä

01.01.1998

Päättymispäivä

31.12.2020

Tiivistelmä

Tuottavuus tarkoittaa tuotannon määrän ja tuotannossa käytettyjen tuotantopanosten määrän suhdetta. Tuottavuus paranee, jos samalla tuotantopanosten määrällä, kuten viljelysmaalla, työllä ja pääomalla, saadaan aikaan yhä suurempi määrä tuotantoa tai, jos samaan tuotantomäärään päästään käyttämällä yhä vähemmän tuotantopanoksia. Tuottavuuden paraneminen on tärkeää tuotannon kilpailukyvyn kehityksen kannalta. Tuottavuus on yhdessä panos- ja tuotoshintojen sekä tukien kanssa keskeinen tuotannon kannattavuuteen vaikuttava tekijä. Suomen maataloudessa vallitsevina trendeinä ovat olleet tuotantomäärän vakaus ja työpanoksen nopeasta alenemisesta johtuva tuotantopanosten kokonaiskäytön väheneminen. Maatalouden kokonaistuottavuuden kasvu on kuluttajien kannalta hyvä asia, sillä tuottavuuden nousun on todettu siirtyvän suoraan elintarvikeketjussa eteenpäin kaupan ja kuluttajien hyväksi (Irz ). Maatalouden kokonaislaskelmaan perustuva tuottavuuskehityslaskelma osoittaa kuitenkin maatalouden tuottavuuskehityksen olleen viime vuosina melko vaatimatonta (Niemi ja Ahlstedt. 2011). Valtion toimenpiteillä voi olla tuottavuutta parantava tai heikentävä vaikutus. Säännöstely, kuten suora puuttuminen yritysten toimintaan, ja suorat tuet voivat laskea yrittäjän motivaatiota ja siten heikentää yrityksen tuottavuutta. Toisaalta tukijärjestelmällä voidaan joko kannustaa maaseutuyrittäjiä tekemään investointeja kilpailukyvyn kehittämiseksi tai suoraan korvata maaseutuyrittäjille epäedullisista olosuhteista ”luonnonhaitasta” johtuvaa pysyvää kilpailuhaittaa. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi CAP:n II pilarissa sekä myös Suomen maaseutuohjelmassa on investointituet sekä LFA-korvaukset. Maaseuturahaston tukia ei saisi kuitenkaan käyttää kilpailua vääristävällä tavalla (EU 2013).