Artikkelit Metsä, Yleinen, Ympäristö

Tonttulan elämyskylä panostaa hyvinvointimatkailuun.

Osallistuminen Luonnonvarakeskuksen (Luke) Voimametsistä viherkattoihin -hankkeeseen on tuonut leviläisen yrityksen kesän palvelu- ja tuotepalettiin paljon uutta.

”Levi ja Lappi mielletään talvimatkailualueiksi, mutta nähtävää ja koettavaa riittää myös kevään, kesän ja syksyn aikana. Hyvinvointimatkailu on nyt hereästi nupullaan”, toteaa Tonttulan toimitusjohtaja Päivikki Palosaari.

Lomat lyhenevät ja väestö ikääntyy. Tutkimuksen mukaan luontoelämyksiä halutaan palvelukeskusten läheisyyteen tai osaksi niitä. Tonttula on toteuttanut ennakkoluulottomasti uusia ”pilotteja” yhteistyössä Luken kanssa.

Höppänä Tonttu ja Keltainen Tonttu työskentelevät Tonttulan elämyskylässä. (Kuva: Jonna Köngäs, / Tonttula)

Tonttulan ympäristöön on hiljattain perustettu mystinen metsäpolku, kauniit kukka- ja puolukkapellot sekä yrttimaa.

Alueelle on tuotu mehiläisten keinopesiä pölytystä piristämään, koivuihin on ympätty pakurikääpää ja Tietäjän talon katto on vaihtunut viherkatoksi. Katto on paitsi kaunis katsella, se on myös tutkimuskohde. Kasvualustana on biohiiltä, jonka ravinteidensitomiskykyä seurataan.

”Olemme tehneet rohkeita avauksia eikä meidän silti ole tarvinnut lähteä merta edemmäksi kalaan. Joskus vähemmän on enemmän”, Palosaari jatkaa.

Hänen mukaansa Tonttulassa on nyt tarjota matkailijoille koskematon metsä ja hoidettu luonto, rinta rinnan.

”Kun pyörätuolilla päästään etenemään metsäpolkua pitkin ja samaan aikaan pystytään koskettamaan vanhan metsän naavaa, puhutaan elämyksestä”, Palosaari sanoo.

”Olemme saaneet uudesta tarjonnastamme hyvää palautetta – eikä ideoinnilla tunnu loppua olevankaan. Kesämatkailun markkinoinnissa panostamme erityisesti Lähi-itään ja Aasiaan.”

 

Teksti: Merja Lindroos, Luke

Sivun yläreunan kuva: Jonna Köngäs, Tonttula

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 4.9.2017.

Artikkeli on vapaasti julkaistavissa muissa kanavissa, kun julkaisun yhteydessä mainitaan artikkelin kirjoittajan ja artikkelin julkaisijan (Luonnonvarakeskus) nimi.

Katso myös