Artikkelit Metsä, Monimuotoisuus, Ympäristö

Ilmastonmuutos on lisännyt kiinnostusta kasvattaa sekametsiä. Yksipuolinen kuusen viljely aiheuttaa monia ongelmia.

Suomi on Euroopan metsäisin maa, mutta sekametsiä meillä on niukasti. Tuoreimman valtakunnan metsien inventoinnin mukaan sekä havu- että lehtipuita kasvavia sekametsiä, joissa pääpuulajin lisäksi on vähintään 25 prosenttia muita puulajeja, on metsäpinta-alastamme noin 14 prosenttia.

Niukkaa sekametsien osuutta selittävät osin metsänhoidon perinteet, osin maantiede. Jaksollinen metsänkasvatus on suosinut yhden puulajin havumetsiä, ja etenkin maan pohjoisosissa karut metsätyypit kehittyvät luontaisestikin puhtaiksi männiköiksi.

Kiinnostus sekametsien kasvatusta kohtaan on kuitenkin kasvussa.

”Huoli ilmaston muuttumisesta, monimuotoisuus, tuhoriskit ja metsien elinvoima. Näkisin, että nämä ovat niitä isoja ajureita, jotka puhuvat sekametsien kasvatuksen puolesta”, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Saija Huuskonen arvioi.

Istutusmäärissä kuusi on dominoinut koko 2000-luvun, ja tällä hetkellä 65–70 prosenttia istutustaimista on kuusia. Yksipuolinen kuusen viljely on kuitenkin ongelmallista.

Pintajuurisena puulajina kuusi on muita puita alttiimpi kuivuudelle ja myrskytuhoille, joiden odotetaan yleistyvän ilmastonmuutoksen myötä. Mikäli roudattomat talvet yleistyvät,  korjuun aikaisten juuristovaurioiden riski kasvaa.

Kuusta on hirvituhojen pelossa istutettu alueille, jotka luontaisesti ovat sille liian kuivia ja karuja.

”Kuivilla ja karuilla mailla kuusen elinvoima kärsii, jolloin se altistuu esimerkiksi  kirjanpainajatuhoille”, Huuskonen sanoo.

Pitkällä aikavälillä yksipuolinen kuusen viljely myös happamoittaa ja köyhdyttää maaperää.

Edellytykset sekametsälle ovat hyvät, kun taimikonhoidossa on jätetty sekä kuusia että rauduskoivuja. (kuva: Saija Huuskonen)

 

Lehtipuut kohentavat maata, monimuotoisuutta ja maisemaa. Lehtipuukarike nostaa maan lämpötilaa ja pH:ta sekä lisää sen viljavuutta. Kangasmailla typpi on usein kasvua rajoittava tekijä, mutta esimerkiksi lepät voivat juurinystyröidensä bakteerien avulla sitoa ilmakehän typpeä maaperään kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Samalla maan mikrobitoiminta vilkastuu ja ravinteiden saatavuus paranee.

”Lehtipuut ovat tärkeitä monille metsälajeille. Pelkästään haavalla elää kymmeniä uhanalaisia lajeja”, Huuskonen sanoo.

Sekametsät ovat arvokkaita virkistyskäytön kannalta, sillä ne koetaan usein valoisiksi ja silmää miellyttäviksi. Sekametsissä mustikkasadot ovat suuremmat ja sienien lajikirjo rikkaampi kuin yhden  puulajin metsissä.

Isossa mittakaavassa sekametsät ovat kestäviä tuhoja vastaan. Huuskosen mukaan on silti hyvä tiedostaa, että aina näin ei ole. Joskus sekametsä on yhtä altis tai jopa alttiimpi tuhoille kuin yhden puulajin metsä.

”Juurikäävän leviäminen hidastuu sekametsissä mutta mesisienen leviäminen ei. Männyn versoruoste puolestaan yleistyy, jos männyn taimikossa kasvaa haapavesakkoa.”

Nykytiedon valossa sekametsät eivät kasva nopeammin tai sido enempää hiiltä kuin yhden puulajin metsät.

”Sekapuuston vaikutus metsän kokonaistuotokseen on pieni tai jopa negatiivinen. Hiilen sidonta ei tätä kautta tehostu, vaan positiivinen vaikutus tulee metsän parantuneesta elinvoimasta ja pienentyneestä tuhoriskistä.”

Talousmetsä uudistetaan yleensä istuttamalla joko kuusta, mäntyä tai koivua tai kylvämällä mäntyä. Ensimmäinen askel sekametsää kohti otetaan, kun uudistusalan sisällä eri maaston kohdat uudistetaan ravinteisuus huomioiden eri puulajeille.

Huuskosen mukaan kuusen ja männyn sekaviljelystä on saatu myönteisiä kokemuksia.

”Männylle ja kuuselle sopivilla kasvupaikoilla kylvömännyt ja istutetut kuuset kasvavat tasatahtiin.”

Lehtipuun taimia harvoin on tarpeen kylvää tai istuttaa, sillä niitä tulee taimikkoon luontaisesti. Metsän myöhempi käsittely määrää sen, millaiseksi puulajijakauma kehittyy.

”Sekametsän ratkaisun paikat ovat taimikonhoidoissa ja harvennushakkuissa, joissa sekapuuston osuus usein vähenee ratkaisevasti”, Huuskonen sanoo.

Lehtipuustoa kannattaa siis jättää kasvamaan, mutta entä sen jälkeen? Sekametsien kasvatuksessa on monta, tutkijoillekin vielä avointa kysymystä, joihin Huuskonen kollegoineen hakee parhaillaan vastausta.

Tutkimushankkeissa pyritään muun muassa selvittämään, miten sekametsää pitää hoitaa,  jotta sekapuustoisuutta saadaan ylläpidettyä tai lisättyä tai miten yksijaksoinen sekametsä perustetaan ja miten sitä kasvatetaan läpi kiertoajan.

Yksi kiinnostava kysymys on, voidaanko puulajisuhteita ohjaamalla vaikuttaa hirvieläinten aiheuttamiin tuhoihin.

”Hirvikysymys on sekametsien perustamisessa suurin ongelma ja merkittävä syy siihen, miksi meillä on vähän nuoria koivumetsiä ja koivusekapuuta”, Huuskonen toteaa.

 

Teksti: Maria Latokartano
Sivun yläreunan kuva: Erkki Oksanen
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 9.11.2020
Artikkeli on julkaistavissa muissa kanavissa, kun julkaisun yhteydessä mainitaan artikkelin kirjoittajan ja artikkelin julkaisijan (Luonnonvarakeskus) nimi.

Katso myös