Artikkelit Ilmasto, Metsä, Yleinen

Mitattu metsätieto oikaisee kahvipöytien väärät väittämät. Puuston lisäksi tietoa tarvitaan hiilensidonnasta ja moni­muotoisuudesta.

Vaatimukset valtakunnalliselle metsätiedolle lisääntyvät, kun metsistä haetaan ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja moni­muotoisuuden turvaamiseen.

”Satavuotista taivaltaan juhliva valtakunnan metsien inventointi on entistäkin tar­peellisempi”, sanoo Luonnonvarakeskus Luken johtava tut­kija ja valtakunnan metsien inventointia vuodesta 2004 johtanut Kari T. Korhonen.

Valtakunnan metsien inventoinnissa katsotaan metsää myös puiden alla. Viime vuoden kehittämishankkeisiin kuului Hako Ollikaisen säätiön rahoittama Operaatio Mustikka, jonka tavoitteena on metsäkasvillisuuden inventointi 25 vuoden tauon jälkeen vuosina 2021–2022. Luken tutkija Leila Korpela ja Helsingin yliopiston tutkijatohtori Elina Kaarlejärvi koealaruudun äärellä. (Kuva: Oskari Virtanen, Mediafarmi Oy)

Paineita uudenlaisen tiedon tuottamiseen tuo erityisesti Suomen kansainvälinen yh­teistyö. Tällä hetkellä Suomi on sitoutunut tuottamaan kansal­lista metsätietoa esimerkiksi YK:n keräämiin tilastoihin ja ilmastosopimukseen.

Joensuusta käsin valtakunnan metsien inventointityötä luot­saavan Korhosen mielenkiinto kohdistuu ennen kaikkea EU:n sisäiseen keskusteluun metsä­politiikan ohjaamisesta. Ajan­kohtaisia ovat etenkin EU:n bio­diversiteetti-ja metsästrategia.

”Biodiversiteettistrategiassa oli jo mainittu joukko konkreet­tisia tavoitteita metsien käytöl­le. Oletan, että metsästrategi­astakin tulee samalla tavalla tavoitteita sille, mihin suuntaan metsien halutaan Euroopassa kehittyvän. Strategioiden käy­täntöön panemiseksi ja seuraa­miseksi EU:lta lienee tulossa lisää seurantatarpeita. Elämme hyvin mielenkiintoisia aikoja”, Korhonen sanoo.

Satavuotista taivaltaan juhliva valtakunnan metsien inventointi on jatkossa entistäkin tarpeellisempi. Kuvassa Luken asiantuntijat Erkki Salo ja Ville Pietilä mittauspuuhissa. (kuva: Erkki Oksanen)

Kansainvälisistä tarpeista kum­puaviin kysymyksiin pystytään Suomessa vastaamaan pitkälti jo kerätyn tiedon avulla. Mutta vaikka tieto olisikin jo mitattu, luvassa on lisää toimistotyötä.

”Kansainvälisesti määritel­mät voivat olla erilaisia. Se on sitten sovittelukysymys, miten eri maista kerätystä tiedosta saadaan yhteismitallista.”

Esimerkiksi toisistaan poik­keavista käytännöistä Korho­nen nostaa Itävallan.

”Suomessa mittauksissa mi­tataan kaikki puut koosta riip­pumatta. Itävallassa, missä on kyllä sinällään hyvä inventoin­tijärjestelmä, minimiläpimitta on 7,5 senttiä. Sitä pienempiä puita koskevaa inventointitie­toa ei ole.”

Metsien rooli ja tarve metsä­tiedon oikeellisuudelle koros­tuvat julkisessa keskustelussa, puhuttiinpa sitten taloudesta, luonnon monimuotoisuudesta, kansalaisten virkistyksestä tai ilmastonmuutokseen sopeutu­misesta.

Valtakunnan metsien in­ventointi tuottaa tietoa pää­töksenteon tueksi koko ajan monipuolisemmin.

Metsätu­hoja ryhdyttiin seuraamaan 1980-luvulla, monimuotoisuut­ta 1990-luvulla ja metsiin sitou­tuneiden kasvihuonekaasujen määrää 2000-luvulla.

Mitattavan tiedon moni­puolistuminen tekee Korhosen mukaan tiedon tulkinnasta vai­keampaa. Tänä päivänä esimer­kiksi puntaroidaan metsän­hakkuiden yhteyttä maaperän hiilipäästöihin – asia, jota ei vielä 50 vuotta sitten käsitelty lainkaan.

”Painetta on koko ajan tar­kemmalle tiedolle: Uusia asioi­ta pitää mitata, jotta voimme mallintaa uutta. Kun metsä on kuvattu tarkemmin, voimme tehdä aiempaa monimutkai­sempia laskelmia. Vaikka malli­laskelmiin liittyy epävarmuuk­sia, ne paranevat koko ajan, ja pystymme tekemään parempia päätöksiä tulevaisuudesta.”

VMI-maastomitaukseen kuuluu myös Masser-mittasakset. Kuva: Erkki Oksanen

Suomalaiset voivat yhdessä norjalaisten ja ruotsalaisten kanssa ylpeillä maailman pit­käkestoisimmilla aikasarjoilla, joita metsistä on valtakunnan tasolla mitattu.

Mitattuun tietoon perus­tuvat aikasarjat ovat omiaan ohjaamaan kepeitä kahvipöytä­keskusteluja tosiasioiden suun­taan, Korhonen sanoo.

”Monelle on yllätys, että ny­kyisen metsänhoidon aikana lehtipuuston osuus Suomen metsissä on kasvanut. Tai että nykyinen viljelymetsätalous on lisännyt vanhojen ja järeiden puiden määrää. Monet luovat omilla kommenteillaan mitat­tuun tietoon verrattuna täysin päinvastaisia mielikuvia.”

Korhonen ei anna synnin­päästöä tiedeyhteisöllekään. Arvostetussa Nature-tiedesar­jassa julkaistiin viime kesänä artikkeli, jossa pelkästään sa­telliittikuvien tulkintaan poh­jautuen esitettiin hurjia väit­teitä metsien lisääntyneistä hakkuumääristä muun muassa Pohjoismaissa.

”Ruotsissa ja Suomessa val­takunnan metsien inventoin­titiedot kertoivat aivan toisen­laisesta kehityksestä. Artikkeli perustui täysin väärin tulkittui­hin satelliittikuviin”, Korhonen toteaa.

 

Teksti: Heikki Hamunen
Sivun yläreunan kuva: Erkki Oksanen
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 22.3.2021
Artikkeli on julkaistavissa muissa kanavissa, kun julkaisun yhteydessä mainitaan artikkelin kirjoittajan ja artikkelin julkaisijan (Luonnonvarakeskus) nimi.

 

Katso myös