Artikkelit Metsä, Ympäristö

Suomen 44 geenireservimetsää ovat luonnon omia tuotekehityspajoja, jotka turvaavat puulajien selviytymistä, vaikka ilmasto muuttuu.

Ilmastonmuutos kiihdyttää metsäpuiden kasvua ja pidentää kasvukautta.

Riskinä on, että muuttuvat sääolosuhteet häiritsevät puiden valmistautumista talveen sekä talvilevosta heräämiseen. Metsiä uhkaavat myös lisääntyvät myrsky-, hyönteis- ja sienituhot.

”Ilmastonmuutos tuo riskitekijöitä. Metsäpuiden geneettinen monimuotoisuus on lajin keino selviytyä ilmastonmuutoksesta”, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Mari Rusanen.

Geenireservimetsät ovat puulajien perinnöllisen kirjon turvaamiseksi perustettuja metsiköitä, joita hoidetaan erillisen hoitosuunnitelman mukaan. (Kuva: Erkki Oksanen)

Kuusella, männyllä, hieskoivulla ja rauduskoivulla geenivarojen suojelun tärkein työkalu on yli 7 200 hehtaaria kattava ja 44 eri metsiköstä koostuva geenireservimetsien verkosto.

Geenireservimetsät ovat metsäalueita, joissa tiedetään, että puusto on uudistettu aina luontaisesti tai paikallista alkuperää olevilla siemenillä ja taimilla.

Geenireservimetsiä on perustettu vuodesta 1992 ympäri maata eri kasvuvyöhykkeille. Esimerkiksi männyn 21 geenireservimetsää sijaitsevat laajalla alueella etelärannikolta Lappiin ja Satakunnasta itärajalle Ilomantsiin.

Rusanen puhuu geenireservimetsien yhteydessä dynaamisesta suojelusta.

Siinä ihmisen tehtävä on varmistaa, että geenireservimetsä säilyy ja tuottaa luonnonvalinnan ohjaamana koko ajan uutta, muuttuviin olosuhteisiin sopeutuvaa kasviaineistoa.

Geenireservimetsä on luonnon oma tuotantolaitos, joka paitsi tuottaa, myös testaa jatkuvasti puiden muuttuvaa geneettistä koostumusta.

”Emme museoi mitään, vaan haluamme, että geenireservimetsissä syntyy mahdollisimman paljon uutta sukupolvea, metsän uudistamiskierto on nopea ja että yhdessä metsässä olisi kaikkia ikäluokkia”, Rusanen kuvaa.

Metsäpuiden geenivarakokoelmissa, kuten tässä pihlajakokoelmassa, suojellaan harvinaisempien puulajien perimää kokoamalla luontaisia alkuperiä eri metsiköistä kasvamaan samalle paikalle. (Kuva: Erkki Oksanen)

Geenireservimetsien tulisi olla metsikön sisäinen pölyttymisen varmistamiseksi laajoja.

Tavoitepinta-ala on sata hehtaaria. Geenireservimetsät ovatkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta valtion ja metsäyhtiöiden mailla.

”Jos luontainen uudistaminen ei ole mahdollista, kasvatamme taimia samasta metsiköstä kerätyistä siemenistä, ja taimet istutetaan metsään. Järjestämme siementen keräykset jonkin sopivan hakkuun yhteyteen ja autamme taimien kasvattamisessa”, Rusanen sanoo Luonnonvarakeskuksen roolista.

Rusanen on tyytyväinen, että lajien geneettisen perimän suojelu on saanut tunnustusta aiempaa enemmän.

Kun ilmastonmuutos uhkaa, kansainvälinen yhteistyö korostuu lajien sisäisen monimuotoisuuden turvaamisessa. Euroopan eteläosissa asia on erityisen ajankohtainen.

”Siellä haetaan Afrikasta sopivampaa kasviaineistoa. Ei välttämättä uusia lajeja, vaan kuivuuteen paremmin sopeutunutta aineistoa tutun lajin sisällä”, Rusanen sanoo.

Kansainvälinen näkökulma geeniperimän suojelussa korostuu meilläkin, vaikka Suomella on pitkänä maana paremmat edellytykset siirtää kasveja etelästä pohjoiseen omien rajojen sisällä.

”Tämä on tällaista pitkän tähtäyksen hommaa, jossa ei joka vuosi tapahdu mitään dramaattista uutta. Tässä ajatellaan sadan vuoden päähän ja vieläkin pidemmälle.”

 

Teksti: Heikki Hamunen

Sivun yläreunan kuva: Erkki Oksanen

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 19.2.2018

Artikkeli on vapaasti julkaistavissa muissa kanavissa, kun julkaisun yhteydessä mainitaan artikkelin kirjoittajan ja artikkelin julkaisijan (Luonnonvarakeskus) nimi.

Katso myös