Artikkelit Maaseutu, Riista, Talous

Metsästäjä tuottaa hyvinvointia itselleen ja muille, mikä synnyttää rahanarvoisia palveluksia.

Metsästykseen liittyvä kulutus on kaksinkertaistunut 1990-luvun alusta. Silti rahataloutta paremmin metsästyksen arvosta kertoo vaihdanta. Näin päättelee Luke-kaksikko, metsien monikäytön tutkimusprofessori Artti Juutinen ja erikoistutkija Jani Pellikka.

He tekivät viime talvena kaikkia aktiivimetsästäjiä edustaville 806 metsästäjälle kyselytutkimuksen metsästyspäivän arvosta. Selvisi, että jahtipäivän voi viettää varsin edullisesti. Päiväreissun nettoarvo vaihteli 56 eurosta 120 euroon.

Jahtipäivän voi viettää varsin edullisesti. Päiväreissun nettoarvo vaihteli 56 eurosta 120 euroon. (kuva: Pekka Hyvärinen)

 

Metsästyspäivän isoin talousanti onkin vaihdanta: Metsästäjän saaliista pääsevät kotiväen lisäksi osille usein myös ystävät, jotka ovat vaikkapa tuoneet metsästäjälle joskus marjoja tai järjestäneet hänelle saunaillan.

Vastapalvelusten lisäksi vastavuoroisuus toimii: Itä-Suomesta käydään Lounais-Suomessa peurajahtivieraina, ja lounaissuomalainen käy itäsuomalaisen kaverinsa karhunmetsästysmailla. Raha liikkuu lähinnä bensa-asemilla.

Yhteiskunnan näkökulmasta metsästys on paljolti riistakannan säätelyä. Artti Juutinen painottaa, että jos hirvikantaa ei rajoitettaisi, liikenneonnettomuudet yleistyisivät, samoin metsätuhot.

”Metsästyksessä kulutetaan, mutta myös säästetään rahaa”, Juutinen kiteyttää

Juutinen ja Pellikka hyödynsivät liikenneviraston soveltamia hirvionnettomuuksien korvausarvoja, kun he laskivat hirvenkaatojen synnyttämän säästön eteläsuomalaisella hirvitalousalueella. Yhden vuoden esimerkkilaskelma osoittaa, että alueen hirvijahdit säästävät laskennallisesti noin 350 000 euroa.

Pellikka jatkaa, että yksi hirvijahdista säästynyt hirvi vahingoittaa metsätaloutta laskennallisesti jopa tuhannen euron arvoisesti – ja kaadettu hirvi vastaavasti ehkäisee tonnin metsätalousvahingot.

Riistanhoitajien osuus metsästäjistä on selvästi pudonnut. Juutinen ja Pellikka ennakoivat roolimuutosta, jos hyvätasoinen riistanhoito halutaan säilyttää.

Pellikka arvioi, että yhä useampi metsästäjä siirtyy lähivuosikymmeninä omatoimisesta riistanhoitajasta riistaruokinnan rahoittajaksi.

”Maksan metsästävänä vieraana vaikkapa viisi euroa jahtipäivältä metsästysseuralle, joka käyttää saamansa tuotot toimintansa – etenkin riistanhoidon – rahoittamiseen. Jäsenenä taas minulla voi olla riistanhoitovelvoite, jonka voin hoitaa maksamalla seuralle.”

Pellikka uskoo, että hiljalleen myös riistatalkkarityyppinen riistanhoito lisääntyy. Jo nyt moni metsästysseura työllistää viljelijää, joka voi esimerkiksi aurata metsätiet tai viljelijä voi myydä porkkanoita, heinää ja viljaa riistanhoitoon.

Tutkijat havainnoivat, että suomalaismetsästäjät ovat yhä omatoimimatkailijoita: Ohjelmapalveluista maksetaan harvoin, ja majoitus hoituu usein esimerkiksi sukulaisissa tai tutuilla.

Kaikkiaan metsästäjille suunnatut palvelut ovat pieniä bisneksiä. Pienyrittäjyydelle on kysyntää, vaan ei tarpeeksi.

”Kun metsästys on sesonkituote, metsästyspalvelutkaan eivät ole kokoaikaisia. Tämä haittaa myös alan yrittäjiä, joiden on vaikea saada päteviä ihmisiä sesonkitöihin”, Pellikka sanoo.

Valtaosa metsästäjistä asuu taajamissa, joten he löytävät metsästysalueensa melko kaukaa kotoaan.

Ulkomailla metsästäviä on kymmenkuntatuhatta. Viro on suosittu matkakohde, mutta Viron sorkkaeläinjahteja on vähentänyt siellä riehuva afrikkalainen sikarutto.

 

Teksti: Hannu Kaskinen

Sivun yläreunan kuva: Erkki Oksanen, Luke

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 18.9.2017.

Artikkeli on vapaasti julkaistavissa muissa kanavissa, kun julkaisun yhteydessä mainitaan artikkelin kirjoittajan ja artikkelin julkaisijan (Luonnonvarakeskus) nimi.

 

Katso myös