Artikkelit Ilmasto, Metsä, Talous, Ympäristö

Kun metsää ojitetaan, maasta huuhtoutuu ravinteita vesistöihin. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että huuhtoumat ovat suurempia kuin tähän saakka on tiedetty. Kuinka paljon, sitä ei vielä pystytä täsmällisesti sanomaan. Kokonaiskuva kirkastuu vähitellen.

Metsätalouden vesistökuormitusta arvioidaan ominaiskuormitusluvuilla, joiden avulla lasketaan, miten ihmisen toimet metsissä vaikuttavat alapuolisiin vesistöihin. Menetelmä perustuu kokeelliseen tutkimukseen, jossa vertailtiin ravinnekuormia käsitellyillä ja käsittelemättömillä valuma-alueilla ennen ja jälkeen metsätöiden.

– Se on relevantti menetelmä. Sen vahvuus on, että kunkin toimenpiteen kuten hakkuun, lannoituksen ja ojituksen vaikutus voidaan arvioida erikseen ja käyttää tietoja vesiensuojelun kehittämiseen, sanoo metsänhoidon professori ja tutkimuspäällikkö Leena Finér Lukesta.
– Menetelmä osoittaa hyvin eri metsätaloustoimien seuraukset. Sillä voidaan ennustaa, miten vesistöjen ravinnekuormitus muuttuu, kun metsätalouden toimia tehostetaan, toteaa myös johtava tutkija Mika Nieminen Lukesta.

Ominaiskuormituslukuihin perustuva menetelmä on ollut Suomessa käytössä 1970-luvulta saakka. Nyt sitä uudistetaan asiantuntijoiden SuoVesi-työryhmässä.

Suo, ojitus, uudisojitus, mänty.
Kokonaiskuva metsätalouden vesistövaikutuksista kirkastuu tutkimuksen edetessä. Kuva: Erkki Oksanen.

Uudet luvut muuttivat käsityksen ojitettujen suometsien huuhtoumista

Finér ja Nieminen kumpikin omaavat noin kolmenkymmenen vuoden kokemuksen metsätalouden ympäristövaikutusten tutkimuksesta.

Viime vuonna Nieminen julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan vesistökuormitusta ei tule vain uusista metsätöistä, vaan jatkuvasti myös vanhoista, suometsiin aikoinaan raivatuista ojista. Aiemmin on oletettu, että ojituksen aiheuttama kuormitus vähenee ja loppuu ajan myötä.
– Vanhat ojat ovat puuttuneet ominaiskuormituslukuihin perustuvista arvioista. Kuormituksen perustaso on jo ennen metsänkäsittelyä korkeampi ojitetuilla kuin luonnontilaisilla soilla, Nieminen tiivistää.
– Yhden aiemman tutkimuksen perusteella on päätelty, että uudisojituksen vaikutus häviäisi kahdessakymmenessä vuodessa. Ilmeisesti tämä ei pidä paikkaansa, Finér toteaa.

Niemisen mukaan vanhat ojat kuormittavat vesistöjä 13 000 tonnilla typpeä ja 500 tonnilla fosforia vuosittain. Ominaiskuormituslukuihin perustuvat arviot sisältävät lannoitusten, kunnostusojituksen ja metsänuudistamisen yhteenlasketun kuormituksen. Niiden perusteella kuormitusta tulee 1600 tonnia typpeä ja 130 tonnia fosforia vuodessa.

Kaikista metsätalouden vesistövaikutuksista valtaosa näyttäisi tulevan vanhoista ojituksista.

Yksimielisyys vanhojen ojien vaikutuksesta

Tutkijayhteisössä vallitsee yksimielisyys siitä, että ravinteiden huuhtoutuminen talousmetsistä on paljon suurempaa kuin aiemmin on ajateltu ja todennäköisesti tämä johtuu vanhoista ojituksista. Siksi SuoVesi-työryhmä pyrkii saamaan vanhat ojat mukaan kuormitusarvoihin jo ensi vuoden aikana. Työryhmässä istuvat Luken, SYKEn ja Tapio Oy:n asiantuntijat.

Kuinka paljon ravinteita huuhtoutuu, sitä ei vielä pystytä tarkalleen sanomaan. Eri arvioista on saatu hyvinkin paljon toisistaan poikkeavia tuloksia.
– Kaikki arviot ovat vielä melko karkeita, Nieminen sanoo.

Suurimmat kuormitusluvut on laskettu vuonna 2014 perustetun Metsätalouden seurantaverkon tulosten perusteella. Siinä vuosittainen typpikuorma on 25 000 ja fosforin 1 100 tonnia. Luvut on saatu kertomalla seurantaverkon mittaustulokset koko maan metsäpinta-alalla.
– On huomattava, että luvut ovat alustavia. Käytettävissä on vasta kahden vuoden mittaukset, ja vuosien välinen vaihtelu on ollut suurta, huomauttaa Finér.

Verkkoon kuuluu 21 metsätalouskäytössä olevaa ja kymmenen luonnontilaista aluetta.
– Enempään ei ole rahoitusta. Maatalouden vesistökuormituksen seuranta-aloihin verrattuna seurantaverkosto on kuitenkin iso. Kansainvälisesti tarkastellen sen koko on hyvä, Finér jatkaa.

Nieminen pohtii, että seurantaverkko saattaa yliarvioida kuormitusta, koska kaikkialla metsätalous ei ole yhtä aktiivista kuin verkon alueella. – Toisaalta on myös mahdollista, että verkon tuloksissa on mukana kuormitusta, jota ei muissa arvioissa ole otettu huomioon, kuten kangasmaiden ojien tuoma kuormitus, Nieminen sanoo.

Alimmaistensuo, ojitettu suo, mänty, koivuvesakkoa ojien reunoilla, ojitus.
Tutkijayhteisössä vallitsee yksimielisyys siitä, että ravinteiden huuhtoutuminen talousmetsistä on paljon suurempaa kuin aiemmin on ajateltu, ja todennäköisesti tämä johtuu vanhoista ojituksista. Kuva: Erkki Oksanen.

Erimielisyyttä huuhtoumien kasvusta

Uusimman tutkimustuloksensa perusteella Nieminen on huolestunut typpipitoisuuden noususta vanhoissa ojissa. Tutkimus on tehty aikasarjojen poikkileikkausaineistolla, jossa lasketaan keskiarvoja eri-ikäisille ojitusalueille ja verrataan alueita.

– Kaikkein vanhimmista ojitusalueista on vähän aineistoa, mutta tulokset ovat huolestuttava. Typpipitoisuus on niillä hyvin korkea, Nieminen sanoo.
– Poikkileikkausainesto on sinällään tieteellisesti relevantti menetelmä, mutta en pidä sitä sopivana käytettävissä olevalla aineistolla tehtäviin, ojitusikää koskeviin tarkasteluihin. Varovaisuutta sen käytössä ainakin tarvitaan. Minusta meillä ei ole riittävästi aineistoa ainakaan yli 50-vuotiaista ojituksista, jotta voitaisiin tehdä johtopäätöksiä typpipitoisuuden muutoksista, ja varsinkaan yleistää tuloksia, Finér huomauttaa.

Finér luottaa aikasarjoihin arvioitaessa ravinnehuuhtoumien muutoksia.
– Pidän aikasarjojen tarkastelua parhaana lähtökohtana asian tutkimiseen, hän painottaa.

– Poikkileikkausaineiston tulosta ei voida sivuuttaa. Vanhimmat ojitukset on tehty jo yli sata vuotta, mutta aikasarjoja on enimmillään vain 30 vuodelta. Poikkileikkauksella voidaan analysoida pidempää jaksoa kuin aikasarjalla, Nieminen toteaa.

Kuormituksen hillintää yhtä aikaa mittauksen kehitystyön kanssa

Molemmat tutkijat ovat samaa mieltä siitä, että metsätaloudessa tarvitaan jatkuvaa vesiensuojelun kehittämistä. Nieminen rohkaisee siirtymään jatkuvapeitteiseen kasvatukseen erityisesti suometsissä.
– Olen vakuuttunut, että peitteisellä metsänkasvatuksella pystytään vähentämään vesistökuormaa, ja tarvitaan myös vähemmän kunnostusojituksia, koska puusto haihduttaa. Jos todella halutaan pureutua ympäristöongelmiin, ojitetuilla soilla, soistuneilla kankailla ja puronvarsissa siirryttäisiin peitteiseen metsänkasvatukseen. Siihen pakottavat osaksi taloudellisetkin syyt. Ojituksiin, maan muokkaukseen ja istutukseen perustuva malli on liian kallis Pohjois-Suomessa ja karuilla mailla etelässäkin.

Finér on varovaisempi.
– Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus kuulostaa lupaavalta, mutta odottaisin vielä tutkimustuloksia sen käyttökelpoisuudesta. Suometsien käsittely lisää aina kuormitusta, mutta ne ovat tärkeitä puuntuotannollisesti. Niiden hoito edellyttää, että kuivatustilanne on kunnossa. Vanhojen ojitusten tilaan jatkuva kasvatus taas ei todennäköisesti tuo ratkaisua, koska myös jatkuvassa kasvatuksessa tarvitaan kuivatusojia. Metsätalouden vesiensuojelua voidaan kehittää suojelumenetelmiä ja työn laatua parantamalla, Finér sanoo.

Pala palalta tutkimus etenee, perkaa mittausten epävarmuustekijöitä ja kehittää kestäviä metsätaloustoimia. Kuvan kirkastumista odotetaan niin metsissä kuin päättäjien pöydissä.

Teksti: Marjatta Sihvonen