Kukaan ei tiedä, miten suuri osa monimuotoisuudesta on vara menettää ennen kuin ekosysteemi romahtaa. Suomen metsissä kehitys on huolestuttava, sillä yhä useampi laji on uhanalainen. Tutkijat etsivät keinoja, joilla jarruttaa lajikatoa.
Lahopuut ovat erottamaton osa metsäluonnon monimuotoisuutta. On arvioitu, että 4000–5000 lajia, eli noin neljännes kaikista metsälajeistamme, tarvitsee lahopuuta elääkseen.
– Lahopuu ylläpitää valtavan lajimäärän. Pelkästään sienilajeja voi yhdellä rungolla elää kymmeniä, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Raisa Mäkipää sanoo.
Tutkimuksen mukaan lahopuun vähäinen määrä on keskeinen syy sille, että metsälajistomme köyhtyy.
Tuoreinta tietoa Suomen lajien uhanalaiskehityksestä odotetaan julkaistavaksi 8. maaliskuuta. Noin 180 asiantuntijan voimin toteutettu Suomen lajien punainen kirja sisältää arvion lähes 22 500 lajin uhanalaisuudesta ja tulevaisuuden näkymistä. Mäkipää sanoo odottavansa, että arvion johtopäätökset ja toimenpidesuositukset ohjaavat tulevia toimia.
Askelia oikeaan suuntaan
Mäkipää tutkii metsäekosysteemien toimintaa, ja tekijöitä, jotka joko ylläpitävät tai heikentävät monimuotoisuutta. Viime vuosina hänen mielenkiintonsa on kohdistunut lahopuihin ja niillä eläviin sienilajeihin.
– On jännittävää, miten monimuotoisia prosesseja luontoon on evoluution myötä kehittynyt. Osa lahopuiden lajistosta on esimerkiksi erikoistunut elämään vain tietynkokoisilla tai -lajisilla tai tietyssä lahoamisvaiheessa olevilla rungoilla. Äärimmäisen erikoistuneet lajit kykenevät elämään vai palaneessa puussa tai tietyn lahottajasienen lahottamassa puussa.
Monimuotoisuuden merkitys ymmärretään nykyään paremmin kuin ennen. Merkittävimmät luontokohteet on suojeltu metsä- ja luonnonsuojelulain nojalla, sertifiointikriteerit edellyttävät jättämään metsiin säästöpuita, yksityiset metsänomistajat voivat vapaaehtoisesti suojella metsiään korvausta vastaan METSO-ohjelman kautta ja jättää hakkuiden yhteydessä leimikoille 2–5 metriä korkeita kantoja, eli niin sanottuja tekopökkelöitä.
– Kehitys on oikeansuuntaista ja kaikki toimet, jotka hidastavat lajikatoa, ovat tarpeen. Mutta vielä on paljon tehtävää, jotta saamme lajien taantumisen pysäytettyä, Mäkipää toteaa.
Kunnianhimoinen biodiversiteettistrategia
Jyväskylän yliopiston soveltavan ekologian professori Mikko Mönkkönen johtaa tutkimushanketta, jossa pyritään selvittämään, miten metsiä voitaisiin käyttää ja suojella niin, että niiden monimuotoisuus säilyisi.
–Monimuotoisuudesta voi menettää ison osan, ennen kuin vaikutuksia havaitaan. Metsät kasvavat yhä, vaikka lajeja häviää, Mönkkönen sanoo.
Mäkipään tavoin Mönkkönen uskoo, että liian voimakas metsien talouskäyttö on riski metsäluonnon monimuotoisuudelle ja että monimuotoisuuden säilyttämiseksi tulisi tehdä kaikki voitavissa oleva.
– Ekosysteemi toimii monimuotoisuuden varassa. Kukaan ei pysty sanomaan, kuinka paljon tai mikä osa siitä voidaan menettää ilman, että järjestelmä romahtaa.
Monimuotoisuuden merkitys tunnustetaan myös EU:n tasolla. EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteena on pysäyttää monimuotoisuuden väheneminen vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen, eikä todennäköisesti Suomen osalta toteudu.
Mönkkösen tutkimusryhmä selvittää parhaillaan, mitä monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttäminen metsissä edellyttäisi.
– Tutkimus on kesken, joten tarkkaa vastausta en osaa vielä antaa mutta sivistynyt arvaukseni on, että se edellyttää suojelutason merkittävää nostoa erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa sekä hakkuiden lisäämisestä pidättäytymistä.
Lisäpotkua kokonaisvaltaisesta suunnittelusta
Mönkkösen mukaan uhanalaistumiskehitystä voitaisiin jarruttaa maisematason metsäsuunnittelulla.
– Yksittäisen tilan sijaan monimuotoisuudelle tärkeitä kohteita tarkastellaan esimerkiksi kunnan alueella tai vaikkapa kokonaisen valuma-alueen tasolla. Rajauksesta riippuen kohteet voivat olla kooltaan satoja, tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia hehtaareja, Mönkkönen sanoo.
Jos suojelutoimenpiteet ovat kuin monimuotoisuutta ylläpitävä koneisto, niin maisematason metsäsuunnittelu on kuin turbovaihde, jolla koneistosta saadaan kaikki tehot irti.
– Kun metsäluontoa tarkastellaan laajemmin kuin yksittäisen tilan rajojen sisäpuolelta ja kiertoajan mittaisella aikajänteellä, voidaan tunnistaa monimuotoisuuden kannalta tärkeimmät kohteet ja kohdistaa suojelutoimet sinne, missä niistä on suurin hyöty. Vastaavasti hakkuut voidaan kohdistaa sinne, missä niistä on monimuotoisuudelle vähiten haittaa, Mönkkönen sanoo.
Tällä tavoin teollisuuden tarvitsema puumäärä olisi mahdollista korjata aiempaa pienemmältä alalta, jolloin suojelumääriä voitaisiin vastaavasti lisätä.
Monimuotoisuutta myös metsän käsittelyyn
Monimuotoisuuden huomioiminen ei Mönkkösen mukaan merkitse sitä, että metsä jätettäisiin kokonaan luonnontilaan. Täyssuojelu on tarpeen niiden lajien kohdalla, jotka eivät kestä ihmisen aiheuttamaa häiriötä mutta näiden alueiden ulkopuolella kaikkia metsänkäsittelytapoja tulisi käyttää monipuolisesti.
– Meillä on harmillisesti asetettu vastakkain jaksollinen kasvatus ja jatkuvapeitteinen metsänhoito, vaikka monimuotoisuuden kannalta edullisinta on oikea yhdistelmä näitä molempia.
Jatkossa uhanalaisimpien lajien taantumista voisi hillitä palauttamalla lajeja niille soveltuviin elinympäristöihoin alueille, joilta ne ovat hävinneet, Raisa Mäkipää kertoo. Luonnonvarakeskuksen hankkeessa lahopuilla eläviä harvinaisia sieniä yritetään siirtoistuttamalla palauttaa takaisin metsiin, joissa ne ovat aikanaan eläneet.
Tutkijoiden työ monimuotoisuuden turvaamiseksi jatkuu, sillä kuten Mönkkönen itse sanoo: Monimuotoisuus on kuin vakuutus. Sitä voidaan pitää turhana kustannuksena, kunnes jotain odottamatonta tapahtuu.
Teksti: Maria Latokartano
Yläreunan kuva: Atte Komonen
Neljä tapaa lisätä oman metsän monimuotoisuutta
1) Säästä säästöpuuryhmät
– Säästöpuiden merkitys olisi nykyistä suurempi, jos ne todella jätettäisiin metsään. Valitettavasti osa metsänomistajista kerää niitä polttopuuksi siinä vaiheessa, kun ne kuolevat ja kaatuvat. Juuri tässä vaiheessa ne alkaisivat olla monimuotoisuuden kannalta merkityksellisiä, Raisa Mäkipää sanoo.
2) Jätä mahdollisuuksien mukaan myrskytuhopuuta metsiin
– Jos puun juuriyhteyden sahaa poikki, runko kuivuu talven aikana, eikä seuraavana kesänä ole enää vaaraa, että kirjanpainaja iskisi siihen. Kirjanpainajan loiset sekä sen kanssa kilpailevat hyönteiset elävät kuolleessa puussa, joten jos siivoaa metsästä kaiken kuolleen puun, siivoaa samalla kirjanpainajan luontaiset viholliset, Raisa Mäkipää sanoo.
3) Jätä lahopuuta metsään jo harvennusiässä
– Osa lahopuulajeista selviää avohakkuun yli kannoissa ja hakkuutähteissä mutta 20–30 vuoden kuluttua niiden kannat taantuvat. Lajien selviytymistä auttaisi, jos lahopuuta jätettäisiin metsiin jo harvennusiässä. Taloudellisesti vähäarvoisia puita voisi kaataa lahoamaan ja pystyssä olevat kuolleet tai kuolevat puut jättää säästöpuiksi, Raisa Mäkipää sanoo.
4) Käytä monipuolisesti kaikkia metsänkäsittelymenetelmiä
– Monimuotoisuuden ylläpitämiseksi tarvitaan laaja kirjo metsänkäsittelymenetelmiä. Jaksollisen ja jatkuvapeitteisen kasvatuksen lisäksi on mahdollista venyttää kiertoaikaa 10–30 vuodella, vaihdella säästöpuiden määrää sekä harvennushakkuiden ajoitusta ja voimakkuutta, Mikko Mönkkönen sanoo.