Artikkelit Kala, Ruoka, Talous

Kysynnän ja tarjonnan laki kääntää kalamarkkinoita uuteen asentoon.

Norja ja Chile ovat lohen suurvaltoja. Chileä vaivanneet leväkukinnat ovat kuitenkin vähentäneet lohen tuotantoa.

Vaikka kysyntä maailmalla kasvaa, norjalaiset eivät ole pystynyt lisäämään omaa tuotantoaan tarpeeksi. Tämä on nostanut lohen hintaa.

”Tuotannon lisääminen Norjassa ei ole enää helppoa, kun uusista hyvistä kasvatuspaikoista on pulaa”, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Jari Setälä kertoo.

Rannikon luonnonkalojen hinnat ovat nousussa.
Rannikon luonnonkalojen hinnat ovat nousussa.

Kuluttajalle tilanne näkyy kalatiskillä.  Koska norjalaisen lohen tuottajahinta on korkea, ei sitä pystytä myymään kuluttajalle enää samaan hintaan kuin ennen.

Viime syksystä lähtien hintakampanjoita on käyty enimmäkseen kotimaisella kirjolohella. Siihen ovat vaikuttaneet myös otolliset kasvatusolosuhteet. Niiden myötä kirjolohta oli syksyllä ja vielä heti vuodenvaihteen jälkeen runsaasti saatavilla.

Kuva: Andrey Frolov / Rodeo
Kuva: Andrey Frolov / Rodeo

Venäjän asettaman elintarvikkeiden tuontikiellon vuoksi silakan, kuoreen ja särkikalojen vienti elintarvikkeeksi on tyrehtynyt. Venäjälle viedystä silakasta maksettiin hyvin. Tuontikiellon vuoksi silakkaa on jouduttu myymään halvemmalla minkin rehuksi Tanskaan.

”Hiljattain toimintansa aloittanut kotimainen kalajauhotehdas on kaivattu piristysruiske silakkamarkkinoille. Tehdas avaa kalastajille uuden kotimarkkinan ja nostaa kalastajille maksettavaa silakan hintaa.”

Kalajauhotehdas ostaa vuodessa noin 30–40 miljoonaa kiloa kalaa.

Kuhan, ahvenen, siian ja villin lohen hinnat ovat kivunneet ylöspäin. Syynä on tarjonnan vähentyminen. Viime vuonna perinteiset saalishuiput jäivät Etelä-Suomessa poikkeuksellisten sääolosuhteiden vuoksi vähäisiksi – talvi ja syksy olivat lämpimiä, kevät sekä kesä kylmiä.

Setälä ennustaa luonnonkalan markkinoiden muuttuvan.

”Kuluttajat toivovat lisää kotimaista luonnonkalaa. Kalastajat myyvät saalistaan jo nyt yhä useammin suoraan kuluttajille.”

”Kun kalastajien määrä vähenee edelleen, luonnonkalalla on jatkossakin enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Yhä harvempi kuluttaja saa enää villiä kalaa kaupan tiskiltä.”

teksti: Maarit Perkonoja

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden Tiede-sivulla 25.7.2016.

Katso myös