Artikkelit Ruoka, Yleinen

En ole eläessäni kuullut montakaan saarnaa, ja niistä harvoistakin muistan vain yhden. Siinä pappi kertoi katselleensa amerikkalaista viihdeohjelmaa, jossa pahaa-aavistamattoman miehen naamaan iskettiin kermakakku. Papin mielestä tämä oli tympeää, ellei peräti synnillistä, sillä ruoka oli Jumalan lahja, eikä sitä pitänyt tuolla tavalla kohdella. Pappi puhui siis ruokahävikistä.

Ruokahävikki onkin relevantti ongelma. FAO:n mukaan tuotanto- ja kulutusketjun eri vaiheissa hukataan maailmanlaajuisesti kaikkiaan 1300 miljoonaa tonnia ruokaa, mikä vastaa 25–30 prosenttia kaikesta maapallolla vuosittain tuotetusta ruoasta. Suomessa ruokaa heitetään roskiin arviolta 20–25 kiloa henkilöä kohden, mikä on rahaksi muunnettuna noin 500 miljoonaa euroa.

Tällainen hävikki on synnillistä tai vähintäänkin tympeää. Jos ruoka menee haaskuun, se tarkoittaa, että myös sen kasvattamiseen käytetyt tuotantopanokset valuvat hukkaan. Siis kaikki energia, pinta-ala, vesi, lannoitteet ja työ, jota tarvittiin tuomaan ruoka kaupan hyllylle.

Kun ruokahävikistä puhutaan mediassa, se saa usein muodon: Mitä-minä-voisin-tehdä-ruokahävikin-estämiseksi? On kuitenkin olemassa toinenkin ruokahävikki, josta harvemmin puhutaan ja johon on vaikea vaikuttaa henkilökohtaisilla valinnoilla.

Palaan hetkeksi vuosiin 2007–2008. Tuolloin ruoan hinta nousi muutamassa kuukaudessa 45 prosenttia, mikä aiheutti mellakoita monessa maassa. Nälkäiset haitilaiset lähtivät mellakoimaan kaduille niin raivokkaasti, että YK:n rauhanturvaajien oli pidäteltävä heitä kumiluodeilla. Yli 70 000 ihmistä osoitti mieltään Meksikon pääkaupungissa tortillan hinnan noustua yli kipurajan, ja italialaiset mekkaloivat pastan kallistumisesta.

Eikä tässä vielä kaikki. Maailman ruokaohjelman (WFP) mukaan 795 miljoonaa ihmistä – eli joka yhdeksäs ihminen maapallolla  – ei saa riittävästi ravintoa voidakseen elää terveenä. Kehitysmaissa joka kuudes lapsi on alipainoinen, ja lähes puolet alle viisivuotiaiden lasten kuolemista kehitysmaissa – noin 3,1 miljoonaa kuolemantapausta – johtuu riittävän ravinnon puutteesta.

Näiden tietojen valossa voisi kuvitella, että kun ruokaa jaetaan, jaetaan niukkuutta. Mediassa kasvigeneetikot kehittävät entistä satoisampia GM-kasveja saadakseen ruokaa riittävästi maailman nälkäisiin suihin. Vai mitenköhän on?

Hintasodan leimahtaessa vuonna 2007 globaali viljasato oli suurempi kuin koskaan aiemmin. 1990-luvulta lähtien globaali ruoantuotanto on kasvanut nopeammin kuin maapallon väestö. Eri arvioiden mukaan maailmassa tuotetaan riittävästi kaloreita ruokkimaan 10–14 miljardia ihmistä, eli ruokaa on enemmän kuin riittävästi koko ihmiskunnan ruokkimiseen.

Maapallon todellinen ruokaongelma ei olekaan ruoan puute, vaan ruoan ylituotanto. Ylituotanto on erikoinen ongelma, sillä se saa aikaan kaksi vastakkaista ilmiötä: yliravitsemuksen pohjoisessa ja aliravitsemuksen etelässä.

Rikkaissa maissa ruoan ylituotanto on muuttanut koko ympäristömme ”obesogeeniseksi”; ruokaa on niin paljon, se on niin halpaa ja se on niin energiapitoista, että meidän on ponnisteltava ollaksemme lihomatta. Tämä koskee myös lemmikkieläimiä ja urbaaneja villieläimiä – Pohjois-Amerikassa kaupunkien rotatkin ovat lihoneet tasatahtia ihmisten kanssa. Jokia pitkin obesogeenisen ympäristömme ravinteet valuvat järviin ja meriin, ja näin rehevöityminenkin on tietyssä mielessä oire ympäristön yliravitsemuksesta.

Ruoan ylituotantoa rikkaissa maissa pitää yllä avokätinen tukijärjestelmä. Rikkaiden maiden tuotanto- ja vientituet sattuvat kipeästi köyhiin maihin, jonne ylijäämäruoka dumpataan. Halpa raaka-aine sotkee köyhien maiden sisämarkkinat, sillä pienviljelijät eivät kykene kilpailemaan miljardeilla tuettujen maataloustuotteiden kanssa. He löytävät itsensä tilanteesta, jossa heillä ei ole enää varaa viljellä ruokaa eikä ostaa sitä perheelleen.

Olen taipuvainen ajattelemaan, ettei ruoasta olisi koskaan saanut tehdä globaalia bisnestä.

Jani Kaaro

  • Porvoolainen tiedetoimittaja, tietokirjailija kolumnisti ja kääntäjä.
  • Suomen tiedetoimittajain liitto valitsi Kaaron vuoden 2015 tiedetoimittajaksi.
  • Lue Jani Kaaron kolumneja esimerkiksi Tiede-lehdessä

Katso myös