Artikkelit Metsä, Monimuotoisuus, Yleinen

Geenivaratyö on yksi keino turvata luonnon monimuotoisuutta. Jalavien suojelemiseksi käytetään puiden kasvattamista kokoelmissa ja silmujen säilömistä -196 asteiseen nestetyppeen.

Jalavat, kynä- ja vuorijalava, kasvavat eteläisessä Suomessa. Ne ovat kauniita puita viherrakentamiseen ja menestyvät erittäin hyvin kaupunkiolosuhteissa. Jalava on myös puutavarana arvostettua.

– Ilmaston muuttuessa jalavalle soveltuva kasvualue voi laajeta pohjoisemmaksi, kertoo Sakari Välimäki Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Uhkana hollanninjalavatauti

Kynä- ja vuorijalavaa uhkaa hollanninjalavatauti. Hollanninjalavatauti on kaarnakuoriaisten levittämä sienitauti, joka lopulta tukahduttaa jalavan nesteenkierron. Se on levinnyt ympäri maailmaa ja aiheuttanut suuria tuhoja jalavapopulaatioille.

Hollanninjalavataudin ensimmäinen pandemia (Ophiostoma ulmi) levisi Eurooppaan yli sata vuotta sitten. Epidemian toisen aallon aiheuttajaksi tunnistettu aggressiivisempi laji Ophiostoma novo-ulmi on pitkälti syrjäyttänyt taudin vähemmän aggressiivisen muodon Euroopassa, eikä näytä samanlaisia lieventymisen merkkejä kuin ensimmäinen aalto.

– Suomen jalavia ovat toistaiseksi suojanneet sekä populaatioiden hajanaisuus että kaarnakuoriaiselle huonosti sopiva viileä ilmasto, Välimäki toteaa.

Ilmastonmuutoksen myötä taudin leviäminen Suomeen lienee kuitenkin vain ajan kysymys. Hollanninjalavatautia tavataan jo kaikissa muissa EU-maissa sekä rajan pinnassa Venäjällä.

Tautiuhkaan varaudutaan kehittämällä kryosäilytystä

Kryosäilytyksestä sulatettu vuorijalava kasvamassa monistusalustalla. Kuva: Sakari Välimäki, Luke.

Yleensä metsäpuita suojellaan niiden luontaisilla kasvupaikoilla. Koska jalavaesiintymät ovat pieniä ja hajallaan, vaarana on geneettisen monimuotoisuuden väheneminen sisäsiittoisuuden seurauksena.

Tästä syystä Suomen oloihin sopeutuneita jalavia kasvatetaan kokoelmissa. Niihin puita on kerätty eri puolilta Suomea. Kokoelmissa puiden risteytyessä saadaan perimältään monimuotoisempaa siementä kuin erillään olevista pienistä luonnonpopulaatioista.

Tautiuhan takia jalavan säilyminen pyritään turvaamaan myös kryosäilytyksen avulla. Siinä jalavan silmut ovat pakastettuina pienissä putkissa nestetyppitankissa.

– Nestetypen -196 °asteessa biologinen aktiivisuus on pysähtynyt, eli näytteitä voidaan säilyttää periaatteessa ikuisesti, mikäli pakastusprosessi on onnistunut, Välimäki kertoo.

Kryosäilytyksestä puita voidaan tarvittaessa palauttaa, jos ne tuhoutuvat kokoelmista.

Puut palautetaan solukkoviljelyn avulla

Geenivarojen suojelun kannalta on tärkeintä kehittää menetelmä, jolla mahdollisimman suuri osa erilaisen perimän omaavista puuyksilöistä saataisiin kasvatettua uudelleen.

– Siinä, miten kasvatusmenetelmät soveltuvat saman lajin eri genotyypeille on eroja. Joillakin kasvullinen lisäys on huomattavasti helpompaa kuin toisilla, Väimäki toteaa.

Välimäen mukaan jalavan kasvatusmenetelmää kehitetään vielä. Lähtökohtana on, että pakastetuista silmuista kasvatetaan laboratorio-olosuhteissa jalavan verso.

Kasvatuksen alussa silmun uloimmat silmusuomut kuoritaan stereomikroskoopin alla, ja silmu asetetaan agarilla jähmetetylle kasvatusalustalle, johon on lisätty kasville välttämättömät suolat sekä sokeria kasvun edistämiseen. Ravinteiden lisäksi geelissä on silmun puhkeamista edistävää kasvihormonia.

Verson kasvettua se siirretään monistusalustalle, joka stimuloi versonkasvua.

– Puhtaassa laboratorioympäristössä kasvunsa aloittaneelle kasville on shokki siirtyä ulkomaailmaan, jossa yhteyttäminen pitää hoitaa itse, eikä ravinteita ole niin helposti saatavilla. Lisäksi pitää taistella mikrobeja vastaan. Tästä syystä kouliminen on tehtävä vaiheittain, Välimäki kertoo.

Aiheesta lisää luonnon monimuotoisuuden päivänä 22.5.2020 ilmestyvässä GeeniVarat-lehdessä, luettavissa Geenivarat-sivulta

Katso myös