Lisätietoa tilastosta
Ajankohtaista
Uutinen
|
Kalat ja kalatalous, Maatalous
Kalaa ja kalatuotteita tuotiin Suomeen kesäkuussa 2022 vajaan 53 miljoonan euron arvosta, määrältään noin 7 miljoonaa kiloa.
Tuonnista tuoretta lohta oli 2,9 miljoonaa kiloa, josta valtaosa matkasi kauttakulkuna edelleen Eurooppaan, maahan jäi noin reilut 1,1 miljoonaa kiloa. Suomeen jäävän lohen osuus on vuoden 2022 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana pienentynyt 33 prosentilla verrattuna vuoden 2021 ensimmäiseen vuosipuoliskoon.
Kalaa ja kalatuotteita vietiin noin 19 miljoonalla eurolla; määrältään 5,8 miljoonaa kiloa. Maan kautta kulkevan lohen osuus viennistä oli noin 1,7 miljoonaa kiloa.
Allow functional cookies to show the embedded graph.