Siirry pääsisältöön

Myyriä niukasti suurimmassa osassa maata

Seurantajulkistus 23.6.2022

Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurantojen perusteella pelto- ja metsämyyriä on vähän suurimmassa osassa maata. Oulun seudulta Itä- ja Kaakkois-Suomeen ulottuvalla vyöhykkeellä myyriä tavataan kuitenkin kohtalaisesti, ja myyrähuippu ajoittunee tulevalle syksylle. Ylimmässä Tunturi-Lapissa myyräkannat ovat runsastumassa siten, että ensi syksynä myyriä on runsaasti, mutta huippu on odotettavissa vasta vuoden päästä syksyllä. Pohjanmaalla ja läntisessä Keski-Suomessa myyrähuippu nähtiin syksyllä 2021, ja kannat ovat pienentyneet talven aikana. Lounaisimmassa Suomessa ja Metsä-Lapissa myyriä on niukasti.

Kuva: Erkki Oksanen / Metla.

Myyräkannat vaihtelevat syklisesti: kannan nousuvaihetta seuraa huippuvaihe, jonka jälkeen kanta pienenee laskuvaiheessa, kunnes kannat ovat alhaisissa tiheyksissä. Huippuvaiheen ohittaneet myyräkannat pysyvät tyypillisesti alhaisena seuraavan 1−2 vuoden ajan, kunnes koittaa jälleen nousuvaihe.

Oulun seudulta Pohjois-Karjalaan ja itärajaa pitkin Kaakkois-Suomeen ulottuvalla vyöhykkeellä myyriä esiintyy kohtalaisesti. Kannat runsastuivat kesän 2021 aikana merkittävästi ja iso osa yksilöistä säilyi hengissä kevään 2022 lisääntymiskauden alkuun. Tiheydet ovat tällä alueella edelleen maltilliset, mutta on odotettavissa, että myyrähuippu saavutetaan loppuvuonna 2022.

Käsivarren ja Utsjoen Tunturi-Lapissa myyriä oli viime vuoden alussa vielä niukasti, mutta kannat runsastuivat hieman 2021 syksyä kohti. Ennuste on, että nousuvaihe jatkuu läpi kesän 2022, jolloin huippuvaihe saavutetaan 2023.

Suurimmassa osassa Pohjanmaan maakuntia, lukuun ottamatta Pohjois-Pohjanmaata, myyrätiheydet olivat huippuvaiheessa syksyllä 2021. Kannat romahtivat talven 2021–2022 aikana suurimmassa osassa aluetta selvästi. Keväällä myyriä tavattiin paikka paikoin vielä kohtalaisesti, mutta on odotettavissa, että kannanlasku jatkuu läpi koko kesän.

Etelä- ja Lounais-Suomessa myyräkannat ovat edelleen alhaiset, kuten jo vuonna 2021. Todennäköisesti kannat kasvavat näillä alueilla jonkin verran kesän lisääntymiskauden aikana. Alueellinen vaihtelu pelto- ja metsämyyrien määrissä on suurta eteläisessä Suomessa. Vesimyyriä esiintyy runsaasti, mutta korostuneen paikallisesti.

Keski-Suomen itäosissa sekä Etelä- ja Pohjois-Savossa myyriä on nyt niukasti tai kohtalaisesti ja alueellisesti vaihtelevasti. Monivuotiset kannanvaihtelut ovat näillä alueilla korvautuneet viimeisten 5–6 vuoden aikana vuodenaikaisvaihteluilla. Tällöin vuodesta toiseen keväisin on niukasti myyriä ja syksyllä, lisääntymiskauden jälkeen, runsaammin. Valtalajina myyrälajistossa on metsämyyrä.

Metsä-Lapissa myyräkannat ovat kauttaaltaan alhaiset, ja kannat ovat vaihdelleet muutaman viime vuoden epämääräisesti. Alueellinen vaihtelu myyrämäärissä on kohtalaista, eli joillain alueilla myyriä voi esiintyä paikallisesti runsaammin. Pahimpien taimituholaisten, pelto- ja lapinmyyrien, kannat ovat pääosin alhaiset.

Oulusta Itä-Suomeen ulottuvalla vyöhykkeellä myyräkannat ovat runsastumassa kohti huippua syksyksi 2022. Läntisimmissä Pohjanmaan maakunnissa myyräkannat olivat huipussaan syksyllä 2021 ja ovat nyt romahtaneet. Lounais- ja keskisessä Suomessa sekä Metsä-Lapissa myyriä on niukasti. Ylä-Lapissa myyräkannat ovat runsastumassa kohti huippua 2023.

Taimituho- ja myyräkuumeriski lännessä ja idässä

Länsi-Suomessa voi viime talven jäljiltä paljastua metsäpuiden taimituhoja. Metsänomistajia kehotetaan tarkastamaan nuoret taimikot ja varautumaan täydennysistutuksiin. On kuitenkin suositeltavaa odottaa kesä-heinäkuun vaihteeseen ennen istuttamista, sillä tuhotuilta näyttävät taimet voivat lähteä terveeseen kasvuun varttuneen juuristonsa turvin.

Metsämyyriä ja siten myös niiden jätöksiä on paikoitellen runsaasti Itä-Suomessa ja myös Länsi-Suomessa. Jätöksiin voi törmätä viime talven jäljiltä esimerkiksi liitereissä ja vapaa-ajan asunnoissa. Ihminen saa myyräkuumetta aiheuttavan Puumala-viruksen tartunnan hengitysteitse metsämyyrien eritteiden saastuttaman pölyn välityksellä, joskin virus säilyy tartuntakykyisenä vain 2 viikkoa huoneenlämmössä. Silti myyrien jätökset kannattaa varmuuden vuoksi siivota märällä liinalla, ei pölyä ilmaan nostattavalla imurilla tai harjalla.