Siirry pääsisältöön

Karisiian verkkokalastus Merenkurkussa

Siikahanke MESIVESA

Vaellussiian kalastuksen säätelyä Pohjanlahden alueella ollaan muuttamassa siten, että pienin sallittu solmuväli on kasvamassa kokoon 45 mm. Pyynnin säätelyä tarvitaan uhanalaisen jokikutuisen vaellussiian kalastuskuolevuuden pienentämiseksi ennen kutua. Pienemmän solmuvälin verkoilla on tähän asti pyydetty myös pienkikokoisempaa meressä kutevaa karisiikaa, jonka pyynti on saaliiksi jääneiden yksilöiden ikäjakauman perusteella ollut kestävällä tasolla.

Tämä projekti selvittää yhteistyössä kalastajien kanssa mahdollisuuksia jatkaa karisiian kohdennettua kalastusta 40 mm solmuvälillä. Tätä varten projekti tutkii myös Merenkurkun alueen siikasaaliin jakautumista eri ekotyyppeihin (kari- ja vaellussiika) suhteessa kalastuspaikkaan, ajankohtaan ja pyyntisyvyyteen.

Projekti tuottaa uutta tietoa alueellisen ja ajallisen kalastuksensäätelyn mahdollisuuksista. Projektin tuloksia voidaan käyttää siiankalastuksen säätelyn täsmentämiseen.