Siirry pääsisältöön

Kasvinsuojeluaineiden käyttömäärät maa- ja puutarhatiloilla

1.10.2015 Päivitetty 30.9.2015

Kasvinsuojeluaineiden käyttötarve vaihtelee viljelykasvista ja vuodesta toiseen. Hehtaaria kohden laskettuna eniten tehoaineita käytetään erikoiskasveilla, kuten perunalla, sokerijuurikkaalla, vihanneksilla, mansikalla ja omenalla.

Eniten käytetty kasvinsuojeluaineryhmä verrattuna kokonaisvalmistemäärään olivat rikkakasvivalmisteet 79 %. Kasvitautivalmisteiden osuus oli 17 %, kasvunsääteiden 3 % ja tuhoeläinvalmisteiden 1 % kokonaisvalmistemäärästä.

Eniten käytetty tehoaine oli glyfosaatti, jota sisältävien valmisteiden kokonaiskäyttömäärä oli suurempi kuin muiden rikkakasvivalmisteiden yhteensä.

Kasvinsuojeluainevalmisteiden kokonaiskäyttömäärät eräillä viljelykasveilla vuonna 2013

Allow functional cookies to show the embedded graph.

Mitä indikaattori mittaa?

Indikaattori kuvaa kasvinsuojeluaineiden käyttöä maatiloilla. Indikaattori kertoo ainoastaan pinta- ja pohjavesiin mahdollisesti kohdistuvasta kemiallisesta paineesta, ottamatta huomioon tilakohtaista eroja tai suojeluaineiden käytön huolellisuutta. Indikaattori ei kuvaa suoraa ympäristövaikutusta tilalla tai sen lähivesissä.

Indikaattoritiedot saadaan Luken tuottamasta kasvinsuojeluaineiden käyttö maatalous- ja puutarhatuotannossa -tilastosta. Tilastotiedot ovat vuodelta 2013 ja seuraavan kerran tilastokysely toteutetaan vuonna 2024 ja tuloksia julkistetaan vuonna 2025.

Indikaattori on yksi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014 - 2020 kansallisista vaikuttavuusindikaattoreista.