Siirry pääsisältöön

Tutustu geenivarakasveihin Luken ylläpitämissä keskuskokoelmissa ja puutarhoissa, ja osallistu yhteistyökumppanien kanssa järjestettyihin tapahtumiin

Suomen kansallisen kasvigeenivaraohjelman 20-vuotisjuhlavuotta juhlitaan myös keskuskokoelmilla ja Luken geenivarapuistoissa eri puolilla Suomea.

Kasveja saa ihastella, tuoksutella ja valokuvata. Älä kerää siemeniä, marjoja, hedelmiä tai muita kasvinosia. Poikkeuksena on tapahtumat, joissa taimia, hedelmiä tai marjoja on ostettavana. Lisäksi monet puutarhojen kasveista on saatavilla taimimyymälöistä.

Arboretum Yltöinen, Piikkiö – puuvartisten kasvien suojelua metsäympäristössä

Image
Alppiruusuja Arboretum Yltöisissä
Alppiruusuja Arboretum Yltöisissä. Kuva: Mika Raivonen / Luke.

Arboretum Yltöinen on koti- ja ulkomaisten puiden ja pensaiden tutkimusalue ja geenipankki. Sinne on kerätty meillä menestyviä lehti- ja havupuita sekä pensaita. Samalla on turvattu näiden lajien geeniperimän säilymistä. Puistoon kannattaa suunnata esimerkiksi alkukesästä, katsomaan näyttävää alppiruusukukintaa. Arboretumissa voi vapaasti vierailla omatoimisesti.

Aukioloajat: Portit ovat avoinna 15.5.-15.9.223 arkipäivisin klo 8–15. Lisäksi puisto on auki 12.–21.6.2023 arkipäivisin klo 20 saakka illalla. 

Wendlan puutarha, Jokioinen

Image
Etualalla oransseja kukkia, taustalla navetta. Luken Wendlan geenivarapuutarha.
Näkymä Wendlan puutarhasta. Kuva: Elina Kiviharju / Luke.

Tule tutustumaan Jokioisten kartanoalueen vanhoihin maatiaiskasveihin ja paikalliseen geenivarantoon. Puutarhassa esitellään myös FinE-tavaramerkin *)  saaneita tutkittuja ja kestäviä hedelmä-, marja- ja viherrakentamisen kasveja. Kasvien esittelyissä kiinnitetään erityistä huomioita niiden geenivaralliseen merkitykseen, eli kasvien kulttuurihistoriaan ja lajin sisäiseen monimuotoisuuteen.

Aukioloajat: Puisto on avoinna ja vapaasti tutustuttavissa koko kesän.

*) Taimistoviljelijät ry:n omistama tavaramerkki

15.6. Yrttien ja rohdosten keskuskokoelman esittely, Kajaani

Image
Saksankirveli kasvaa puutarhassa.
Saksankirveli. Kuva: Anu Räty.

Aika: 15.6.2023 klo 12-15
Paikka: Kainuun ammattiopisto, Opintie 3, Kajaani 

Tervetuloa tutustumaan Luken yrttien ja rohdosten kansalliseen geenivarakokoelmaan. Kokoelma sijaitsee Kainuun ammattiopistolla Seppälässä Kajaanissa ja se käsittää Suomesta kerättyjä ja tutkittuja kantoja mm. ruusujuurista, vuorenkilvistä, mintuista ynnä muista lajeista. Kokoelmia esittelee Luken tutkija Anu Räty.

4.8. Tietoa maatiaisviljoista, Jokioinen, Elonkierto

Image
Maatiaiskaurapelto.
Maatiaiskaurapelto. Kuva: Elina Kiviharju / Luke.

Aika: 4.8.2023 
Paikka: Luke Jokioinen

Näe ja vertaile vanhoja viljojen maatiaiskantoja Maaseutu- ja kotieläinpuisto Elonkierron näyttelyalueella. Paikalla asiantuntijoita kertomassa maatiaisviljojen taustoista, hyödyntämisestä ja viljelyllä suojelusta.

9.9. Omenanäyttely, Jokioinen, Elonkierto

Image
Omenanäyttely. Omenoita korissa maistelemista varten. Paikkana Elonkierto-puiston korjuutori.
Omenanäyttely Elonkierto-puiston korjuutorilla. Kuva: Elina Kiviharju / Luke.

Aika: 9.9.2023 (Elonkorjuu-tapahtuma) 
Paikka: Luke Jokioinen, Elonkierto-puisto

Tule maistelemaan suomalaisia ja ulkomaisia paikallisomenoita omenanäyttelyyn Maaseutu- ja kotieläinpuisto Elonkiertoon Jokioisille. Näyttelyn omenat ovat kansallisesta omenapuiden keskuskokoelmasta, joka sijaitsee Luke Jokioisilla.

Jos sinulla on tuntematon vanha omenapuu, ota mukaasi viisi mahdollisimman hyväkuntoista ja tyypillisen näköistä hedelmää. Yritetään selvittää, löytyykö omenanäyttelystä samanlainen.

Näyttelyssä omenoita esittelevät tutkija Maarit Heinonen sekä omenakokoelman hoidosta vastaavat tutkimusteknikko Eija Jaakkola ja tutkimusinsinööri Liisa Vigelius.