Artikkelit Monimuotoisuus, Riista, Ympäristö

Alkuperäinen majavalajimme euroopanmajava ja vieraslaji kanadanmajava levittäytyvät uusille asuinalueille Suomessa. Geneettinen tutkimusmenetelmä on varmistanut, että kaksi majavalajia pesii jo monilla samoilla alueilla.

Luonnonvarakeskuksessa (Luke) kehitetyllä DNA-menetelmällä voidaan selvittää majavan pureskelemasta puulastusta, onko pureskelija euroopan- vai kanadanmajava. Lastussa olevasta syljestä analysoidaan eläimen perimää, joka määrityksen onnistuessa kertoo lajin sataprosenttisella varmuudella.

Alkuperäinen Suomessa elänyt euroopanmajava metsästettiin sukupuuttoon 1860-luvulla. Nykyiset majavamme ovat peräisin yksilöistä, jotka tuotiin maahan 1930-luvulla Norjasta ja Kanadasta. Talttahampaita kuviteltiin tuolloin yhdeksi ja samaksi lajiksi, sillä niitä on hyvin vaikea erottaa toisistaan silmämääräisesti. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin selvisi, että kyseessä oli kaksi eri majavalajia.

Erikoistutkija Kaarina Kauhala Lukesta kertoo, että siirtoistutusten jälkeen euroopanmajavan kanta vahvistui lähinnä Satakunnassa, kun taas kanadanmajava levittäytyi laajoille alueille eteläiseen ja itäiseen Suomeen. Nyt tilanne on muuttumassa.

– Lastuista tehtyjen DNA-analyysien perusteella euroopanmajavia elää Satakunnan lisäksi Varsinais-Suomen koilliskulmalla, Etelä-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Länsi-Lapissa. Lisäksi Kaakkois-Suomesta on saatu kaksi näytettä, jotka osoittautuivat euroopanmajaviksi, Kauhala listaa.

Kansalaisten lähettämistä lastuista otetaan DNA-näytteet Luken laboratoriossa. Kuvat Kaarina Kauhala ja Anneli Virta, Luke.

Ympäristönäyte säästää hengen

Majavien laji on tarpeen tietää kannanhoidollisista syistä. Vieraslaji kanadanmajavaa saa metsästää vapaasti rauhoitusaikaa lukuun ottamatta, mutta alkuperäisen euroopanmajavan metsästäminen on luvanvaraista.

Tarve määrittää eri lajien tarkat levinneisyysalueet ilmeni 2010-luvun alkupuolella, kun kokeneet metsästäjät alkoivat epäillä, että Kihniössä Pirkanmaalla pesii molempia majavalajeja. Kaarina Kauhala sai tutkittavakseen eläinten kalloja, joiden avulla laji voidaan määrittää, ja totesi, että epäilyt pitivät paikkansa. Tuloksia varmisteltiin vielä kudosnäytteiden DNA-analyyseillä.

Kallo- ja kudosnäytteiden ongelmana on, että ne saadakseen eläin on tapettava. Kauhala pohti, saisiko majavan lajin tunnistettua geneettisillä menetelmillä niin sanotusta ympäristönäytteestä, eli jostain, mihin eläin on koskenut.

– Mietin, että majavat jyrsivät puuta, ja lastuihin jää sylkeä ja DNA:ta. Lisäksi lastut on helppo kerätä eivätkä ne paina paljoa. Geneetikot vähän epäilivät ensin, mutta se toimi, Kauhala taustoittaa.

Yli 180 lastua analysoitu

Ensimmäiset lastunäytteet saatiin Lukeen muutama vuosi sitten, ja niiden analysointiin soveltuvaa DNA-menetelmää hiottiin puoli vuotta. Tähän mennessä Lukessa on tutkittu yli 180 lastua, jotka on saatu metsästäjiltä ja muilta aktiivisesti luonnossa liikkuvilta kansalaisilta. Erikoistutkija Terhi Iso-Touru Lukesta toteaa, että majavan laji on saatu selville yli 80 %:ssa näytteitä.

– Analyysi voi epäonnistua, jos auringon UV-säteily on hajottanut DNA:ta tai sateet huuhtoneet DNA:n lastuista, Iso-Touru kertoo.

Lukeen lähetetyt lastunäytteet painottuvat Länsi-Lappiin ja Pirkanmaalle. Jatkossa niitä toivotaan erityisesti Kaakkois-Suomesta, sillä Simpeleeltä taannoin saatu lastunäyte on osoittanut euroopanmajavaa esiintyvän myös idässä.

Uutta verta kaivataan

Riistanhoidon tavoitteena on vahvistaa Suomen alkuperäisen majavalajin kantaa. Kaarina Kauhala arvioi, että maassa elää noin 4 000 euroopanmajavaa, kun taas kanadanmajavien määrä on moninkertainen.

– Euroopanmajavien geneettinen muuntelu on hyvin vähäistä, sillä koko populaatio on lähtöisin vain kolmesta 1930-luvulla Satakuntaan siirtoistutetusta yksilöstä, Kauhala lisää.

Simpeleen löytö viittaa siihen, että euroopanmajavia on tullut itärajan yli Suomeen. Kauhala huomauttaa, että myös Länsi-Lapissa pesivät euroopanmajavat ovat todennäköisesti tulleet Ruotsin puolelta. Muuttoliike vahvistaa alkuperäisen majavalajimme geneettistä monimuotoisuutta.

Kiinnostuitko:

Teksti: Minna Nurro, julkaisija: Luonnonvarakeskus

Artikkeli on julkaistavissa muissa kanavissa, kun julkaisun yhteydessä mainitaan artikkelin kirjoittajan ja artikkelin julkaisijan (Luonnonvarakeskus) nimi.

Yläreunan valokuva: Anssi Vainikka