Blogiartikkelit Antti Iho Yleinen

Luonnon tasapainosta huolehtii se, että heikoin aines kuolee nälkään eikä mikään laji voi pidemmän päälle rohmuta yli määräänsä. Tästä ikeestä ihmisen vapautti äly ja ehkä rakkaus omiin lapsiin. Ihminen keksi terävät kivet, kepit, aseet, aina vaan paremmat aseet ja maanviljelyksen. Kun vaan nämä omat penskat olisivat turvassa ja kylläisiä.

Luomme systeemejä ratkaistaksemme eteen tulevia haasteita ja vapautuaksemme luonnon armoilta tässä ja nyt. Samalla aikaansaamme valuvikoja, jotka ajan kanssa romahduttavat järjestelmämme. Joskus valuviat liittyvät suoraan ympäristöön eli paikallisten ekosysteemien romahduksiin, kuten Mesopotamiassa kolmannen Ur-dynastian aikaan, kun keinokastelujärjestelmä ensin lisäsi maatalouden tuottoja, mutta pidemmän päälle pilasi maaperän. Nykyistä kulttuuriamme uhkaa ilmastonmuutos. Se uhkaa jopa olemassaoloamme lajina, mikäli valtamerissä tapahtuu massiivisia muutoksia.

Romahdusten kammoaminen on aikojen saatossa piirtynyt ihmisyyden ytimeen, heti nälän viereen. Haluamme varjella ympäristöämme. Puhdas vesi tai ilma tuntuu oikealta, likainen väärältä. Nämä tuntemukset istuvat epämääräisinä mutta syvällä moraalikäsityksessämme. Kun siis haluamme vastustaa ilmastonmuutosta tai merien rehevöitymistä, eikö ole luontevaa vedota moraaliin?

Luultavasti. Mutta miten tarkasti ja tulosorientoituneesti tämä tulee tehdä? Riittääkö se, että opetamme lapsillemme, että on oikein vallita meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu? Vai tuleeko antaa tarkempia ohjeita?

Arkkipiispa Kari Mäkisen mielestä ympäristötutkijat ovat nykymaailman profeettoja. Esitämme tuhon kuvia ja vaadimme parannusta. Kiehtova analogia. Ilmastonmuutos esimerkiksi on täysin tiedeyhteisön teoretisoima, verifioima ja skenaarioima ympäristöongelma. Yksilö ei ulkoilmaa tarkkailemalla havaitse ilmastosta mitään, vaikka olisi minkälainen poppamies.

Haluan tarkentaa Mäkisen määritelmää: olkaamme profeettoja mutta älkäämme olko pappeja. Pappi tulkitsee mystistä ja opastaa ihmisiä arjen valintojen oikeasta ja väärästä. Moraalinen koodisto, jonka ihminen omaksuu, istuu nimittäin tiukassa.  Otetaan 60-vuotias keskimääräinen kirkossa käynyt ihminen. Lapsena pappi saarnasi että Sodoma tuhottiin, koska siellä homoiltiin. Ja näinhän siinä kävi, lue vaikka 1. Mooseksen kirjan 19. luvusta. Ja pappi kielsi sodomian vääränä tekona, helvetin lieskoilla uhkaillen. Tätä moraalista koodia ei niin vain rikota. Varmasti 60-vuotiasta ahdistaa, kun arkkipiispa sanoo, että homous onkin ihan ok.

Otetaan 14-vuotias elämästään ja maailmasta huolestunut älykäs, täydellä sielulla varustettu, tahdonvoimainen, vahva ja vapiseva ihminen – teini. Ympäristövaikuttaja opettaa hänelle, että ihminen voi pelastaa talvet ja sitä kautta maapallon, jos hän – ja kaikki muut – siirtyvät kasvisruokavalioon. Painaa oikean ja väärän moraalikoodistoon muutkin arjen valinnat: oikeat ja väärät ruuat, ruuan jättämiset, vaatteet, kosmetiikkatuotteet.

Entäs sitten? Oikealla asialla tässä ollaan, ja juuri nuorille voidaan opettaa ympäristömyönteisiä kulutusvalintoja helpommin kuin aikuisille. Ja kun he ne kerran omaksuvat, he myös seuraavat niitä.

Ongelma on tämä: Ympäristön ja ihmistoiminnan ympäristövaikutusten mallintaminen on kesken. Ja se tulee olemaan kesken niin kauan kuin se on tieteen käsissä, koska tieteen nimi on Kesken. Tiede on toimintatapa, jossa tiedon päälle rakennetaan ja tietoa puretaan tunteettomasti. Tieteentekijää ei heikota, jos pysyvä kasvipeitteisyys alkaakin näyttää rehevöittämistä edistävältä, ei ehkäisevältä toimenpiteeltä. Mutta entä viljelijöitä, joille se on myyty hallitusohjelmaa myöten vesistöystävällisenä asiana?

Meillä on toisaalta ympäristöilmiö ja ihmistoiminnan vaikutuskanavat siihen; ja meillä on toisaalta etiikka, oppi oikeasta ja väärästä. Toisen kädestä ei saa ottaa. Joka toista sanoo, on se itse. Ei tule kadehtia toisen juttuja. Näihin oppeihin ihmislaumamme toiminta nojaa ja nämä eivät muutu. Näitä opettavat isät, äidit, mummot, vaarit ja eri uskontojen papit.

Mutta ei voida eikä tule sanoa, että on Oikein rikkoa pysyvä kasvipeitteisyys kyntämällä viiden vuoden välein. Se voi olla tämänhetkinen vastaus tutkimuskysymykseen, mutta se muuttuu niin kauan kuin tutkimusta jatketaan. Jos lukitsemme tämän päivän ymmärryksen pohjalta yksilöiden jokapäiväisiä valintoja oikea-väärä akselistolle, menetämme kyvyn ottaa vastaan tulevaa tietoa. Siksi ympäristöprofeetan ei tule olla pappi.

Mutta jotainhan yksilön pitää tehdä, kun pahat ympäristötuhot ahdistavat! Pitääkö odottaa sormi suussa, kunnes takeltelevat eri alojen tutkijat pääsevät A-studiossa yhteisymmärrykseen?

En tiedä, oikeasti. Anteeksi. Mutta olen kutsunut kolme professoria keskustelemaan tästä. Jokainen tutkii työkseen aihetta eri kanteilta. Ympäristötaloustieteilijä James Shortle Penn Staten yliopistosta Yhdysvalloista, kuluttajatutkija Eva Heiskanen Helsingin yliopistosta sekä uskonnonfilosofi Sami Pihlström Helsingin yliopistosta.

Ehkä he osaavat kertoa meille, voiko oppi yksilön oikeista ja vääristä valinnoista pelastaa maailman?

Englanninkielinen AID-tilaisuus maanantaina 19.3. kello 14-16, Unioninkatu 40, Helsinki.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *