Blogiartikkelit Maarit Heinonen Maaseutu, Maatalous, Puutarha, Ruoka

Luonnonvarakeskuksen (Luke) geenivaratutkijat saivat viime syksynä harrasteviljelijältä syväsilmäisiä sinipunakuorisia perunoita, joita on viljelty suvussa yli sadan vuoden ajan. Perimätiedon mukaan Pommerin sodassa palvellut satakuntalainen ruotusotamies oli tuonut perunoita saapuessaan rakennustöihin Kiukaisiin 1760-luvulla. Perunoita saatiin myös Euran Vaaniinkylän Vaaniin kartanoon, josta ne levisivät lähialueiden torppiin. Peruna tunnettiin nimellä ’Vaaniin Herkku’.

Toistaiseksi peruna-asiantuntijat eivät ole pystyneet ulkoisten tuntomerkkien perusteella selvittämään, löytyykö tätä perunakantaa viljelyssä tai geenipankkisäilytyksessä muualta Pohjolasta tai Euroopasta. ’Vaaniin Herkun’ mukulan syväsilmäisyys kertoo sen olevan vanhaa viljelykantaa.

peruna-elina-kolehmainen
´Vaaniin Herkku´, kuva: Elina Kolehmainen.

Tarinat kartuttavat tietämystä

Viime viikonloppuna pidetyillä Turun Piha & Puutarha -messujen Luken osastolla ’Vaaniin Herkun’ viljelijät kohtasivat sattumalta toisiaan ja kertoivat omia tarinoitaan. Yksi tarinan kertojista oli keski-ikäinen rouva Yläneeltä.

– ’Vaaniin Herkku’ on minulle erittäin rakas peruna, joka kantaa muistoja lapsuudestani ja isästäni. Isäni toi repussaan jatkosodasta palattuaan muutamia sinipunakuorisia perunoita, jotka isoäitini säästi ja kätki keväällä multaan. Isäni kertoi, että nämä ovat semmoisia Vaaniinherkkuja. Muuta isäni ei kertonut, enkä ymmärtänyt kysyäkään, sillä sinipunaisella perunalla täytin vain kasvavan lapsen nälkäisen vatsani. Muistan, kuinka perunan kuoriminen ei ollut kivaa: Niitä silmiä sai kaivaa!

Rouvan mukaan vanha kunnon sinipunainen peruna on kulkenut uskollisesti hänen mukanaan näihin päiviin asti.  Säilyttäminen on ollut tärkeää perunan itsensä takia, mutta myös ikävästä ja rakkaudesta isään.

– Eräänä keväänä mieheni sanoi, että perunat näyttävät paleltuneen kellarissa ja kertoi heittäneensä ne metsään. Olin murheissani, siihenkö sinipunaisen perunan tarina päättyi. Juhannusviikolla kävelin metsässä vanhan kellarin tienoilla ja mitä näinkään! Siellä kasvoi vihreitä versoja kuusen katveeseen heitetyssä perunaläjässä. Mikä riemu ja pelästys! Voiko Kustaan päivän jälkeen enää istuttaa perunaa, ehtiikö se tehdä mukuloita? Istutin kuitenkin muutaman mukulan tontilleni aurinkoiseen paikkaan. Ja syksyllä sain kymmenkunta sinipunaista perunaa!

Tällaiset vanhaan viljelykasviin liittyvät muistot ovat minulle parasta palautetta, jonka voimin jaksan tehdä työtäni geenivaratutkijana ja olla omalta osaltani mukana vanhojen viljelykasvien säilyttämisessä sekä viljelyssä että geenipankissa.

’Vaaniin Herkku’ Louhisaaren museopuutarhaan

Kolmannen polven ´Vaaniin Herkun´ viljelijä on lahjoittanut mukuloita Museovirastolle museopuutarhan käyttöön. Sinipunaisesta, monien satakuntalaisten muistojen perunasta tulee yksi Marsalkka Mannerheimin syntymäkodin 1700-luvun kalmilaisen ryytimaan kasviaarteista. Tulevana kesänä sekä museoyleisö että tutkijat pääsevät seuraamaan ´Vaaniin Herkun´ kasvua. Tämän perunaharvinaisuuden tarinassa alkaa uusi luku.

Tutustu muihin vanhoihin perunalajikkeisiin Maatiaistietopankissa ja GeenivaraOpin maatiaisperunaopastuksessa.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Katso myös