Blogiartikkelit Terhi Latvala Ruoka

Palasin juuri kahden viikon mittaiselta tutkijavierailulta Arkansasin yliopistosta, jossa työskentelin professori Rodolfo M. Naygan kanssa. Hänen viimeaikaiset tutkimusaiheensa ovat selvitelleet Yhdysvaltain pahimmaksi terveysongelmaksi mainittua lasten liikalihavuutta ja ruokaerämaiden lisääntyvää osuutta siihen.

Mitä ruokaerämaa tarkoittaa? Esimerkiksi omasta hotellistani tuorevihannesten perässä piti mennä kauaksi kaupungin ulkopuolelle Walmart-supermarkettiin, kun sen sijaan pikaruokapaikkoja oli matkan varrella toinen toisensa perään. Onneksi käytössäni oli norjalaisen tutkijan lainapyörä, jolla veivaten tuorevihannekset olivat kahdenkymmenen minuutin ajomatkan päässä eikä lukuisten pikaruokapaikkojen houkutus yltynyt liian suureksi.

Pitkä matka porkkanan luo

Määritelmän mukaan ruokaerämaa on sellainen asuinalue, jossa tuoreiden vihannesten ja hedelmien hakuun on kaupungissa käytettävä vähintään maili (1,6 km) ja maaseudulla 10 mailia (16 km). Alhainen tulotaso alueella ja ruoan kohtuullinen hinta voivat olla myös mittareita, jotka otetaan huomioon ruokaerämaa-määrittelyssä. Mittareissa on vielä kuitenkin uudella tutkimusalueella vielä paljon kehittämistä.

Tutkimustulokset osoittivat, että urbaanissa ruokaerämaassa käytetään useammin epäterveellisempää ruokaa tarjoavia pikaruokapaikkoja ja se myös osaltaan näkyy kouluikäisten lasten painoindeksin kasvuna. Toisaalta taas maaseudulla ongelmana ovat väestön harveneminen ja terveellisen ruoan heikentynyt saatavuus johtuen harvenevasta kauppaverkostosta.

Uhkaako erämaa myös Suomea?

Ruokaerämaa on jokseenkin vielä tuntematon käsite Suomessa, eikä sitä ole kovin paljon vielä tutkittu. On kuitenkin huomattava, että ruokaerämaa saattaa meilläkin syntyä kahdella tavalla: toisaalta siten, että välimatkat maaseudulla kasvavat entisestään, ja toisaalta jos kauppojen hintakilpailussa lasketaan muiden kuin tuoretuotteiden hintoja. Siten tuoretuotteiden suhteellisesti korkeammasta hinnasta voi tulla oston este etenkin alemmissa tuloluokissa.

Myös meillä Suomessa kauppojen sijainnilla, tuoretuotteiden valikoimilla ja hinnalla on siten erittäin paljon merkitystä terveellisen ruoan saatavuuteen ja kohtuuhintaisuuteen. Onneksi tuoretuotteiden kulutuksen kasvusta näkyi hyviä merkkejä Luken viimeksi julkaistussa ravintotaseessa.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaiset aiheesta

Ei ajankohtaisia artikkeleita aiheesta