Blogiartikkelit Juha-Pekka Hotanen Metsä

Suomalaiset ovat olleet maailmanmestarikansaa muun muassa ralli- ja formula-autoilussa, kahvinjuonnissa, pylväännokassa ja muurahaispesässä istumisessa – sekä soiden ojittamisessa.

Maamme yli 10 miljoonasta alkuperäisestä suohehtaarista lähes 6 milj. hehtaaria on metsäojitettu. Soiden ojituksilla ja lannoituksilla on saatu 16 miljoonan motin vuotuinen lisäkasvu maamme metsiin. Kuivatuksen jälkeen turpeen maatumisen seurauksena ohutturpeisia ojitettuja soita on siirtynyt kivennäismaametsien luokkaan lähes 700 000 ha. Metsätaloudellisesti heikkotuottoisia ojitusaloja on 843 000 ha. Suuri osa niistä jää palautumaan kohti luonnontilaa joko itsestään tai aktiivisesti ennallistamalla. Nykyään uudisojitusta ei enää tehdä.

Tällä hetkellä ojittamatonta suota on 4,1 milj. ha, josta Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) mukaisessa Pohjois-Suomessa (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Lappi) 3,4 milj. ha. Suojeltuja soita on 1,3 milj. ha, ja myös ne painottuvat Pohjois-Suomeen. Metsäojitettuja turvemaita on 4,6 milj. ha, ja ne jakautuvat lähes tasan Etelä- ja Pohjois-Suomen kesken.

Uhanalaisuus

Ojituksen vuoksi monet suotyypit ovat tulleet varsinkin Etelä-Suomessa harvinaisiksi kuivatusvaikutuksen muuttaessa niitä kohti kangasmaiden tavanomaisia metsätyyppejä. Eniten ovat uhanalaistuneet korpiset, lettoiset ja lähteiset tyypit. Suoluonnon suureen muutokseen nähden uhanalaisten suoeliölajien määrää voidaan pitää melko pienenä: 104 lajia, mikä on 4, 6 % maamme tunnetuista uhanalaisista lajeista. Peräti puolet soiden uhanalaisista lajeista elää ensisijaisesti letoilla. Ojitus ja turpeenotto on ensisijainen uhkatekijä 59 soilla elävälle lajille ja yhtenä syynä 86 lajille. Muita suolajien uhanalaisuuteen vaikuttavia merkittäviä tekijöitä ovat muun muassa rakentaminen ja vesirakentaminen, avoimien alueiden sulkeutuminen sekä metsien uudistamis- ja hoitotoimet.

Hiilitase ja ennallistaminen

Maamme ojittamattomat suot kerryttävät turvetta. Niille kertyy hiiltä 15–35 grammaa neliömetrille vuodessa. Tätä keskimääräistä pitkänajan nettohiilikertymää voidaan pitää todellisena hiilinieluna (hiiliraportoinnissa tämä kumotaan lukemalla ojittamattomat suot hiilineutraaleiksi!). Useissa ilmastomalleissa on ennustettu kolmen neljän asteen nousua pohjoisille leveyksille tällä vuosisadalla. Tämä tarkoittaa sitä, että keidassuot kasvavat entistä nopeammin korkeutta ja laajenevat. Aapasuot taas menettävät osuuttaan suopinta-alasta.

Tutkimustulokset ojituksen vaikutuksesta pintaturpeen hiilitaseeseen vaihtelevat. Rehevien ruoho- ja mustikkaturvekankaiden turpeesta hiiltä vapautuu enemmän kuin siihen sitoutuu turpeen vähenemisen vuoksi. Karujen puolukka- ja varputurvekankaiden turve ei näyttäisi merkittävästi vähenevän. Metsätaloudellisesti kannattamattomat ojitusalat toimivat suureksi osaksi hiilen sitojana sammalten ja kenttäkerroksen (varvuston) voimakkaan kasvun seurauksena. Lisäksi metsäojitus vähentää soiden metaanipäästöjä. Lähinnä puustobiomassan huomattavan kasvun vuoksi Suomen metsäojitetut turvemaat ovatkin tällä hetkellä kasvihuonekaasujen nettonielu.

Vaikka ennallistamisella voitaisiin estää rehevien ojitusalojen turpeen väheneminen, samalla kuitenkin puuston kasvu vähenisi ja metaanipäästöt kasvaisivat. Tutkija Paavo Ojasen mukaan (Suo Vol. 66 no. 2) ennallistamisen jälkeen kestänee vähintään kymmeniä tai satoja vuosia ennen kuin saavutettaisiin ilmaston kannalta metsänkasvatuksen jatkamista parempi tilanne. Pitkällä aikavälillä rehevien soiden ennallistaminen lienee kuitenkin ilmaston kannalta parempi vaihtoehto. Vuosina 1989–2012 soita ennallistettiin noin 19 000 ha. Nykyisten suojelualueiden soiden ennallistamistarpeeksi on arvioitu valtion mailla noin 17 000 ha ja yksityismaiden suojelualueilla noin 1 000 ha. Talousmetsien ojitusalojen ennallistamiselle ei ole asetettu määrällisiä tavoitteita.

Turvepellot ja turvetuotantoalueet

Aikoinaan Suomessa on soista raivattu peltoa 0,7–1,0 milj. ha. Osa on otettu pois viljelyksestä, ja osasta on turve hajonnut pois. Turvemaapelto on muuttunut multa- tai kivennäismaaksi. Nykyisin soista raivattua peltoa on viljelyksessä arviolta 310 000 ha. Kasvihuonekaasuja vapautuu turvemaapelloilta moninkertaisesti kivennäismaapeltoihin nähden. Samoin typpeä huuhtoutuu vesistöihin turvepelloilta noin kolminkertaisesti jälkimmäisiin verrattuna. Vaikutuksia koetetaan vähentää ohjaamalla turvemaita lähinnä nurmen viljelyyn.

Energiaturvetuotantoon käytetty pinta-ala on noin 60 000 ha. Ympäristö- ja kasvuturvetuotannossa on 4 500 ha. Vuoteen 2020 mennessä tuotannosta on poistunut noin 40 000 ha, ja uutta tuotantoalaa tarvittaneen vähintään saman verran. Maamme energian kokonaiskulutuksesta 2000-luvulla 5–7 % on tuotettu turpeella. Entisillä turpeennostoaloilla voidaan kasvattaa menestyksekkäästi metsää tai niitä voidaan soistaa uudelleen kosteikoiksi ja lintujärviksi. Monia muitakin käyttömuotoja on tutkittu ja kokeiltu, muun muassa heinä- ja yrttikasvien viljelyä.

Kommentoi

  1. Sattui tuo blogi silmään, oleellisia tietoja siinä on. Metsäojitusinvestoinnin tuottoa kaipasin; paljonko uudistojitus maksoi ja mikä on ollut lisäkasvun arvo? Oliko investointi maailmanmestaruustasoa?
    Kunnioittavasti Juha Laitinen
    ps aikoinaan Leo Heikurainen osui ihan nappiin, kun ennusti, mikä voisi olla tulevaisuudessa ojituksen tuoma kasvunlisä

    1. Kiitos kysymästä. Aihe menee hieman asiantuntemukseni ulkopuolelle, mutta siitä on kirjoittanut monipuolisesti prof. Juhani Päivänen 2007 kirjassaan ’SUOT JA SUOMETSÄT – järkevän käytön perusteet’. Sivuilta 168-170 löytyvät niin ’Kansantaloudellinen kannattavuus’ kuin ’Yksityistaloudellinenkin kannattavuus’. Sivuilla on runsaasti viitteitä eri tutkimuksiin. En ehkä tässä ala toistaa moniulotteista tarkastelua, mutta kannattavaa on ollut. Yksityismetsänomistajan kannalta kannattavuus on vaihdellut huomattavasti, ja siihen on vaikuttanut mm. kohteen maantietellinen sijainti (lämpösumma), suotyyppi ja alkupuuston määrä. Toki valtakunnallisesti investoinnit ovat olleet isoja, Päiväsen mukaan yksityismetsien puuntuotantoon investoitiin vuosina 1960-2000 nykyrahassa noin 5,9 miljardia euroa (ei käy selvästi ilmi, onko tuossa myös kivennäismaiden investointia), josta julkista tukea noin kolmannes ja loput metsänomistajien kustannusosuutta. Kyllä tuolla saattaa päästa korkealle MM-rankingissakin…

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *