Blogiartikkelit Päivi Eskelinen Kala, Maaseutu, Metsä

Luonnonvarakeskuksen Sinisen biotalouden temaattinen ohjelma kehittää uusia tapoja veteen perustuvan biotalouden lisäarvon kasvattamiseksi. Tavoitteena on veden-, vesiekosysteemien ja luontoarvojen monipuolinen hyödyntäminen ravinnon ja lisäarvotuotteiden tuotannossa sekä virkistyskäytössä. Sivuvirtoja pyritään käyttämään hyödyksi ja samalla vähentämään ravinnepäästöjä.

Vesiympäristö on perinteisesti tarjonnut monenlaisia hyvinvointiin, matkailuun ja virkistykseen liittyviä palveluja. Luontomatkailusta arviolta puolet liittyy tavalla tai toisella vesistöihin. Vesialueet ovat monien mielipaikkoja ja ne on todettu hyvin elvyttäviksi ympäristöiksi. Valtaosa puolesta miljoonasta vapaa-ajanasunnosta sijaitsee vesien äärellä. Vapaa-ajankalastusta ainakin jonkin verran harrastaa  kolmannes suomalaisista. Vesiympäristöihin sisältyvät aineettomat arvot pitäisikin jatkossa pystyä realisoimaan myös elinkeinotoiminnan perustana.

Hyvinvointipalveluja puhtaan veden varaan

Unelmien sanotaan olevan sinisiä. Sinisen biotalouden ohjelman alkumetreillä voi unelmoida tulevaisuudesta, jossa vesien hyvinvointipalvelut kehittyvät merkittäväksi palvelualueeksi. Tämän toteutuminen riippuu meistä itsestämme, mutta myös meistä riippumattomista tekijöistä. Tärkein unelma on ilman muuta vesien puhtaus. Haaveilen tulevaisuudesta, jossa vesienhoidolle asetettu tavoite, pinta- ja pohjavesien vähintään hyvän tilan saavuttaminen ja hyvän tilan säilyttäminen, on toteutunut. Hyvässä kunnossa olevien vesiekosysteemien varaan voidaan kehittää monenlaisia hyvinvointipalveluja.

Suomesta halutaan tehdä hyvinvointimatkailun kärkimaa. Tässä isossa roolissa ovat Suomen runsaat vesiympäristöt. Hyvinvointimatkailun asiakkaat ovat maksukykyisiä ja tulevat teollistuneista maista. He ovat myös vaativia ja tietoisia palveluista eri puolilla maailmaa. Lisähaasteita hyvinvointimatkailun kehittämiselle tuo viimeaikojen epävakaus Euroopan turvallisuudessa ja maailmantalouden tilassa . Epävarmuus vähentää kaukomatkailuhalukkuutta. Vesien hyödyntäminen hyvinvointimatkailussa nostaa esiin unelmat vakaasta ja rauhallisesta maailmasta.

Päättäjille tarpeellista tietoa

Entäpä omat unelmamme työmme tuloksista sinisen biotalouden ohjelmassa? Miltä ohjelman tulevaisuus näyttää, ja mitä toivomme saavamme aikaan erityisesti hyvinvointi- ja matkailupalveluiden tutkimuksessa ja edistämisessä?

Uskon, että saamme tuotettua hyödyllistä tutkimustietoa veteen perustuvien hyvinvointipalveluiden tilasta, kysynnästä ja tarjonnasta sekä kehitettyä yhdessä alan toimijoiden kanssa uusia mahdollisuuksia liiketoiminnan käyttöön. Ehkä tiedämme myös, millaisia vesiympäristöjen vesien hyvinvointivaikutukset ovat, ja meillä on myös näkemys vesiympäristöjen hyvinvointi- ja virkistyskäytön talousvaikutuksista. Näitä tietoja tarvitaan, kun perustelemme eri toimintojen merkityksiä esimerkiksi päättäjille.

Vaikka työsarkaa riittää silmänkantamattomiin, meillä on intoa työnäkyjemme toteuttamiseen sekä uskoa hyviin yhteistyö- ja rahoituskuvioihin. Sinisen unelman toteutuminen tarvitsee niitä kaikkia.

Kommentoi

  1. Kavahdan aina kun kuulen sanan luontomatkailu. Luonto on arvo sinänsä, jota tulee vaalia. Matkailusta taas tulee mieleen turismi, jossa haiskahtaa raha, raha ja raha. Matkailu rasittaa luontoa monin tavoin riippumatta siitä mistä ja minkälaiset ihmisryhmät sitä kuluttavat. Ja kun pahalle antaa pikkusormen se voi viedä koko käden. Näin on käynyt jo mm. Venetsiassa, Barcelonassa ja Lissabonissa.
    Kiitos tieteen ja tutkimuksen, olemme havahtuneet vihdoin vesiemme suojeluun. En ymmärrä yhtään syytä, miksi tänne pitäisi haalia miljoonia turistejä pörräämään vesijeteillä. Tai sitten metsät, jotka ovat ammoiset ajat tarjonneet meille suomalaisille kaikkea hyvää, miksi ne pitäisi nyt jakaa koko maailman kanssa viimeistä marjaa myöden? Marjat ja sienet ovat myös eläinten ruokaa ja ekosysteemikin tarvitsee omansa. Jokamiehen oikeudet pitäisi mielestäni rajata koskemaan vain suomalaisia. Luonnonrauhamme järkkyy pahasti jos aasialaiset yritykset valtaavat metsämme, niinkuin ennustettu on.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Katso myös