Blogiartikkelit Juha Siitonen Metsä, Monimuotoisuus, Ympäristö

”Raita on roskapuu ja ne kannattaa poistaa.”

Näin opetti vaarini.ihmettelin silloin, miksi talon pihapiirin, pellon ja metsän reunoilla kasvavat puut pitäisi poistaa, eiväthän ne ketään tai mitään haitanneet. Minusta ne olivat hienoja. En kuitenkaan sanonut, mitä ajattelin – ennen kuin nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin.

Kaikilla puulajeilla elää kymmeniä tai satoja vain niille erikoistuneita lajeja. Puiden seuralaislajeihin kuuluu lehtien ja neulasten syöjiä, rungoilla kasvavia jäkäliä ja sammalia, puiden kanssa sienijuuren muodostavia sieniä ja suuri joukko lahopuulla eläviä lajeja. Myös vähälukuisilla ja harvinaisilla puulajeilla on lähes yhtä paljon omaa lajistoaan kuin valtapuulajeilla, männyllä, kuusella ja koivulla. Tästä syystä lajiston monimuotoisuus on aina suurempi sekametsässä kuin yhden puulajin metsikössä.

Onko sitten tärkeää, että puulajit kasvavat sekaisin samassa metsikössä vai riittääkö, että eri puulajeja kasvaa eri metsiköissä?

Kaikilla puulajeilla elää kymmeniä tai satoja vain niille erikoistuneita lajeja.

On ainakin joitain lajeja, jotka ovat erikoistuneet sekametsään. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi pyy ja liito-orava. Molemmat lajit käyttävät lehtipuita ravintonaan, pyy etupäässä leppää ja liito-orava haapaa, mutta ne tarvitsevat myös kuusta suojakseen.

Lehtisekapuustosta hyötyvät kuitenkin monet muutkin lajit kuin varsinaiset sekametsäspesialistit. Esimerkiksi lehtisekapuuston osuuden kasvu nollasta 20 prosenttiin lisää metsikön lintulajien määrää noin viidenneksellä.

Taloudellisesti vähäarvoisten puulajien säästäminen sekapuina taimikon perkauksesta ja ensiharvennuksesta lähtien on tärkeää. Raita, harmaaleppä, pihlaja ja tuomi eivät muodosta puhtaita metsiköitä, vaan esiintyvät käytännössä aina sekapuina.

Usein ne kasvavat metsänkasvatuksen kannalta marginaalisissa paikoissa, metsän ja pellon reunoilla, metsäteiden varsilla, kallionlaiteilla, kosteissa painanteissa. Taloudellisesti vähäarvoisten puulajien säästäminen tällaisissa paikoissa ei rasita metsänomistajan kukkaroa.

Puulajin lisäksi myös isäntäpuun laatu vaikuttaa seuralaislajistoon. Useimmat uhanalaiset ja taantuneet puiden seuralaiset elävät vanhoilla tai kuolleilla puilla. Pelkkä lehtipuuston määrän tai osuuden kasvu ei hyödytä näitä lajeja.

Onneksi metsänreunan raitoja ei koskaan kaadettu. Teini-ikäisenä löysin yhden rungolta  harvinaisen raitahaapsasen. Toisinaan pihapiirissä vaeltaa kymmensenttisiä, lihanpunaisia puuntuhoojan (nimestään huolimatta harmittomia) toukkia koteloitumispaikkaa etsimässä. Nekin ovat näiden, jo vanhaksi ehtineiden raitojen asukkaita.

 

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 9.11.2020
Artikkeli on julkaistavissa muissa kanavissa, kun julkaisun yhteydessä mainitaan artikkelin kirjoittajan ja artikkelin julkaisijan (Luonnonvarakeskus) nimi.

Kommentoi

  1. Tämä on erittäin hyvä kommentti. Pitkäaikaiset kokeet ovat arvokaita ja niitä tarvitaan ja käytetään ratkaisemaan myös sellaisia kysymyksiä, joita ei osattu vielä esittää kokeita perustettaessa.

    Sekametsien tutkimushanke ManDi:ssa olemme paraikaa koostamassa olemassa olevien kokeiden aineistoja niin Suomessa kuin Ruotsissa yhteistyössä Ruotsin maatalousyliopiston kanssa. Aineistojen avulla evaluoimme nykyisten kasvumallien toimintaa sekametsien kehityksen ennustamisessa. Tähän aineistokokonaisuuteen sisällytetään yhtenä osana myös kommentissa mainitut puulajikokeet.

    Olemassa olevat kokeet ja niistä mitatut pitkät aikasarjat ovat erittäin tärkeitä, mutta on myös tilanteita, jolloin ei saada vastauksia uusiin tutkimuskysymyksiin vanhoista olemassa olevista kokeista. Sellainen tilanne tuli vastaan sekametsätutkimushankkeessa, jossa selvitetään sekametsien uudistamista ja varhaiskehitystä. Metsänviljelymateriaali on kehittynyt, samoin maanmuokkausmenetelmät, ja tästä syystä SEKAVA-hankkeessa perustetaan nyt uusia pitkäaikaisia kestokokeita sekametsien kasvattamiseen liittyen. Näillä uusilla kokeilla voimme selvittää puulajien välistä kasvua ja kehitystä nykyisin käytössä olevilla viljelymateriaaleilla sekä -menetelmillä metsän uudistamisesta alkaen.

    Aiheesta lisää pohdintaa löytyy blogikirjoituksestani vuoden takaa:
    https://www.luke.fi/blogi/metsankasvatuksen-pitkaaikaiskokeet-vastaavat-huomisen-kysymyksiin/

  2. 1980 luvulla Metlassa tehtiin puulajikokeita. Puulajit ovat mänty, kuusi, koivu ja ”sekapuusto”, joka perustettiin kylvämällä männyn-, kuusen- ja koivunsiemeniä. Mitään luontaisesti syntynyttä puulajia ei perattu sekapuukoealoilta. Muilta koealoilta perattiin ”väärät puulajit”.
    Muokkaustapoina on muokkaaamaton, lautasauraus ja metsänviljelyauraus , viljelytapoina olivat kylvö ja istutus. Kokeissa on neljä toistoa.
    Kokeet ovat Karstulassa ja Taivalkoskella. Taivalkosken kokeen ympärillä oli hirvi- /poroaita.
    Kävin kokeilla viimeksi n. 2007. Silloin sekametsät olivat sekametsää ja männiköt männiköitä jne.
    Kokeilta on otettu manäytteet koealoittain ennen kokeen perustamista, samoin mitattiin aikaisemman puuston kannot puulajeittain.
    Taimien ja siementen alkuperä ja viljelypäivät pitäisi olla tiedossa. Molemmilta kokeilta on säädataa viljelykesältä.
    Kokeiden tarkoitus oli selvittää, miten puulaji vaikuttaa metsämaahan. Puulaji vaikuttaa ravinteiden ottoon , juuriston syvyyteen, karikkeen laatuun ja sen hajoamisnopeuteen, valoilmastoon, roudan sulamiseen keväällä jne. En tiedä mitä metsähallitus on kokeiile tehnyt, mutta niillä on 40 vuotias metsä. Kannattaisi selvittää, olisiko kokeilla käyttöä. Einstein kirjoitti, että aika on kaikista realiteeteistä vaikeimmin uhmattavissa.
    Metsäkokeissa tahtoo vain käydä, että tekijät eläköityvät tai kuolevat ennen kuin tuloksia saadaan.
    Uusi sukupolvi tekee taas omat kokeensa.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Katso myös