Blogiartikkelit Seija Tuulentie Maaseutu

Olemme vuosikymmenten ajan tottuneet kuulemaan, että maaseutu autioituu. Säännöllisesti julkaistaan tilastouutisia, joiden mukaan suomalaiset pakkautuvat yhä enemmän muutamiin kasvukeskuksiin. Näin on työpaikkojen ja vakituisten asuinpaikkojen osalta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että maaseutu oli tyhjää Ihmisten vapaa-ajan kasvun myötä ainakin joillain maaseutualueilla kulkeminen on vilkkaampaa kuin koskaan aiemmin.

Lähes kahdella kolmasosalla suomalaisista on käytössä vähintään yksi vapaa-ajan asunto, todettiin asumista koskevassa Suomen Akatemian tutkimusohjelman hankkeessa, joka päättyi elokuussa. Johtamassani Luken konsortio-osiossa todettiin, että monet mökkiläiset olisivat valmiita osallistumaan enemmän mökkipaikkakunnan elämään kun mikä nykyisellään on mahdollista.

Useimmiten vapaa-ajan asunnot sijaitsevat maaseudulla. Luontoympäristöt ovat mökkeilijöille tärkeitä. Sekä ruotsalaisissa tutkimuksissa että Suomessa vireillä olevassa tutkimuksessa mökkiläisistä puhutaan maaseudun näkymättömänä väestönä.

Näkymätön väestö mökkeilee, kalastaa ja marjastaa

Näkymättömyys liittyy siihen, että vaikka ihmiset viettävät maaseudulla paljon aikaa, heitä ei virallisesti pidetä maaseudun asukkaina. Mökkiläisten voi olla vaikea kirjautua mökkipaikkakunnan vakinaisiksi asukkaiksi, vaikka he haluaisivat. ”Ykkösasunto” kaupungissa määrittää kotipaikan riippumatta siitä, paljonko aikaa missäkin vietetään.

Mökkiläisten lisäksi moni muukin maaseudulla liikkuva tai siellä aikaa viettävä ryhmä jää tilastoissanäkymättömäksi. Kuten professori Pertti Rannikko on todennut Maaseudun Uusi Aika -lehdessä (2/2014), monet syrjäiset metsäseudut ovat kehittyneet vapaa-ajan ympäristöiksi, joissa liikkuu mökkeilijöiden lisäksi matkailijoita, retkeilijöitä, marjanpoimijoita, metsästäjiä ja kalastajia.

Maataloudessa, matkailussa ja kaivoksilla työskentelee runsaasti ulkopaikkakuntalaista sesonkityövoimaa, joka on kirjoilla muualla. Myös maaseudun monikulttuurisuus lisääntyy: mökkiläiset voivat olla venäläisiä tai norjalaisia, marjanpoimijat thaimaalaisia ja matkailijat ja virkistyskäyttäjät mistä päin maailmaa tahansa.

Jako maalaisiin ja kaupunkilaisiin on vanhahtava

Valtioneuvoston strategisen tutkimuksen rahoituksen yhtenä ensi vuoden teemana on kaupungistumisen dynamiikka. Siinä tavoitteena on lisätä tietoa kaupungistumisesta ja sen vaikutuksista kaupunkien ja muiden alueiden väliseen vuorovaikutukseen ja alueiden elinvoimaisuuteen.

Ihmisten lisääntyvän liikkuvuuden, monipaikkaisen asumisen ja etätyön suosimisen myötä jaottelu kaupunkilaisiin ja maalaisiin kuulostaa samalla tavalla vanhahtavalta kuin yksioikoinen puhe maaseudun autioitumisesta. Parempi olisi tunnistaa kaikkinainen liikkuvuus ja sen seuraukset.

Moninaisilla liikkujilla ja liikkumisen tavoilla on vaikutusta muun muassa jokamiehen oikeuksiin ja niiden kaupalliseen käyttöön. Usein tämä nähdään ongelmana. Näkymätön väestö kannattaisi tunnistaa voimavarana, joka voi esimerkiksi avata mahdollisuuksia uudenlaisen liiketoiminnan kehittämiseen maaseudulle.

Kommentoi

  1. Kiitos kommenteista! Aihe on herättänyt paljon keskustelua; olen saanut myös monta sähköpostiviestiä. Omalta osaltani voin vielä lisätä, että en ole kovin optimistinen ja olen toki tietoinen maaseudun palvelujen vähenemisestä ja nuorten poismuutosta jne. mutta tässä yritin nostaa esiin, että ihan niin yksioikoista kehitys ei ole kuin mitä olemme tottuneet kuulemaan ja lukemaan. Maaseudulla liikkuu paljon ihmisiä, jotka eivät ole vakituisia asukkaita ja tämä alueiden käyttö on monessa mielessä merkittävää.

  2. Hei,
    Itsekin maaseutua läheltä seuraavana joudun jakamaan Jussin huolen. Optimismi ohenee palveluiden poistumisen mukana. Palveluiden sijoittamisen perustelu käyttäjämäärien perusteella johtaa ”paholaisen kierteeseen”, joka ruokkii itse itseään. Lopulta syntyy alueita, joilla elämisen edellytyksiä ei enää ole. Ne autioituvat.

    Kaupunkimainen elämäntapa ei ole mahdollinen ilman yhteyttä maahan, tavalla tai toisella. Kaikki mitä kulutamme, tulee maasta tai merestä, jossakin. Järkevää tietysti olisi, jos raaka-aineet tulisivat siitä maasta, johon meillä on hallintaoikeus. Kärjistäen voisi sanoa, että Helsingistä ei olisi kaupunkivaltioksi, jos me olosuhteiden ajamina kaikki sinne muuttaisimme. Sen sijainti on väärä. Mitä sille on sitten vaihtoehtona?

    Suomi on seissyt ja seisoo edelleen, luultavasti tulevaisuudesssakin, puu- ja metallijaloilla. Kotimainen ruokahuolto on meille myös strategisesti tärkeää. Biotaloudesta odotetaan jopa talouden menestystarinaa. On yksinkertainen tosiasia, että kotimaisen raaka-aineen tuotantoon, korjuuseen ja jalostukseen tarvitaan vahvaa asutusta ympäri maata. On harhaa kuvitella muuta. Ja se asutus tarvitsee kelvolliset elinolosuhteet palveluineen ja infrastruktuureineen. Kyse on paljon isommasta asiasta kuin mökkiläisistä tai satunnaisista kävijöistä. Tämä näyttää unohtuvan kaupunkien moninkertaisten suojaverkkojen sisällä eläviltä ihmisiltä. Luken tutkija tosin ei lukeutune näihin.

    Biotalousyhteiskunta vertautuu aika hyvin maatilaan. Itsekin useilla tiloilla vierailleena voin kertoa, että näyttää hienolta, jos tilan päärakennus on upeassa kunnossa. Mutta kun menee käymään tiluksilla ja huomaa, että ne ovat laiminlyötyjä, oivaltaa nopeasti, mistä on kyse. Talossa on saamaton isäntä ja typerä emäntä. Kuinka syntyykään tästä mielleyhtymä Suomen biotalousyhteiskuntaan;-)

    Koska palveluiden ja infrastruktuurin yksikkökustannus henkeä kohti on korkeampi haja-asutusalueella, meidän on hyväksyttävä se lähtökohta, että kaupunkilainen joutuu ”ostamaan” yhteyden maahan verotuksen ja verojen kohdentamisen kautta. Kotimaisen raaka-ainehuollon ja koko maan kattavan asutuksen tuoma suoja on asia, joka hyödyttää meitä kaikkia ja siihen on perusteltua panostaa.

  3. Kyllä minulle ja perheelleni ainakin maalla syntyneenä ja siellä nuoruuteni viettäneenä entinen kotipaikkani, ja sittemmin sen viereen rakennettui vapaajanaasunto ympäröivine puitteineen, on ollut aina toinen erittäin tärkeä elämä. Toinen elämä on sitten ollut kaupungissa opiskeluajoista ja työelämään siirtymisestä lähtien.

    Maaseudulla tulee tehtyä metsänhoitotöitä ja muuta hyötyliikuntaa, kalasteltua, metsästeltyä ym. Erityisesti vaimo on osallistunut myös kulttuuripuolen ym. rientoihin. Itse en ole oikein ainakaan vielä kunnolla kerennyt noilta muilta kiireiltä riittävästi vapaa-ajankuntani tapahtumiin ja toimintaan osallistua.

    Myös lapsemme ovat ymmärtääkseni ko. ympäristöön ”leimautuneet”, ja murrosikävaiheen jälkeen haluavat taas siellä viettää aikaansa aina mahdollisuuksien mukaan.

    Kyllä vapaa-ajankäyttö kannattaa todella noteerata merkittävän maaseudun elävöittäjänä ja myös tietynlaisena työvoimaresurssina.

  4. Hei,

    Kyllä tämä vaikuttaa aika utopistiselta ajatukselta ja tuulentuvalta, vaikka sitä itse henkilökohtaisesti kannatankin. Suurin uhka ja este tällaiselle kehitykselle on maaseudun ihmisten ikääntyminen. Siis ne jotka liikkuvat luonnossa, metsästävät ja kalastavat ovat pääosin ”suuria ikäluokkia” 60 vuotta ja enemmän kategoriassa. Maaseudun haja-asutusalueilla vakituisesti asuvat ovat käytännössä vielä vanhempia. Suurin haaste on se, että nuoret ja hyvin koulututetut ihmiset hakeutuvat kaupunkeihin ja vieläpä muutamiin kasvukeskuksiin. Heillä ei ole kiinnostusta maaseudun elämänmuotoon, jota he pitävät jopa vastenmielisenä. Myös korkeasti koulutettujen työpaikat siirtyvät entistä enemmän kasvukeskuksiin. Vuoteen 2030 mennessä on varmaankin toteutettu suuri kuntauudistus, mikä antaa kuoliniskun monille paikallisyhteisöille. Monet kylät ja kuntakeskukset autioituvat kokonaan. Niitä ei voida pitää elinvoimaisina millään etätyövirityksillä tai kolmannen sektorin ”puuhastelulla”. Kun väestö vanhenee ja lopulta kuolee, kylä hiljenee pysyvästi. Kiinteistöjen vakuusarvot ovat monessa tapauksessa kohta negatiivisia. Vaikka itse olenkin maaseudulla vapaa-aikani viettävä, näkemykseni on hyvin pessimistinen. Viiden vuoden kuluttua eläkkeelle jäädessä on vakavasti pohdittava mihin asettuu. Vaihtoehtona voi olla myös Espanja tai Portugali tai sitten nykyinen olomuoto Humpin kylällä Karstulassa ilman kunnollisia tietoliikenneyhteyksiä ja huonojen teiden takana.

  5. Hei Seija,
    todella hyvä kolumni. Meillä todellakin elää ajatus, että jos maaseudulla ei asuta, se on tyhjä. Paperittomien tulisi tulla ulos kaapeista tai meidän tehtävämme on heidät sieltä nostaa esille. Ero maalaisten ja kaupunkilaisten välillä on yhtä vanhahtava kuin kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien. Milloin muutummekaan kantasuomalaisiksi? En tiedä itsekään, mitä näistä neljästä olen! Nyt vaan politiikka mukaan uudenlaiseen keskusteluun ja hallintaan.

  6. Minä olen näitä näkymättömiä, mutta oli kiva tulla näkyväksi edes tässä kirjoituksessa. Siinä lueteltujen tapojen lisäksi osallistun vielä nykyisen mökkipaikkakuntani, joka on syntymäkotikuntani, kulttuuririentoihin.

  7. Hyvä näkökulma! Kun miettii omaakin kylää, niin kyllä siellä varmasti paljon enemmän liikennettä on kuin mitä asukasluettelosta uskoisi. Paitsi kesäasukkaat, myös esim. hevosyritysten asiakkaat lisäävät liikennettä kylätielle aika paljonkin.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *