Blogiartikkelit Juha-Pekka Hotanen Metsä

Kesän metsänpoltot ovat vauhdissa. Metsänhoidollisessa kulotuksessa hakkuualueen hakkuutähteet, jätepuusto ja humuskerroksen pintaosa poltetaan metsänuudistamista varten. Ennallistamispoltossa palaa myös elävä puusto. Kaskeamisessa metsä on poltettu maanviljelykseen.

Tuli on luonnollinen metsänuudistaja boreaalisessa metsässä. Toistuvilla metsäpaloilla on ollut tärkeä merkitys ravinteiden kierron, kasvillisuuden biologisen tuotoksen ja metsien monimuotoisuuden ylläpitäjänä.

Varsinkin ennallistamispoltot ja säästöpuuryhmien poltot luovat tilaa uusille eliölajeille.

Vanhimmat tilastot palaneiden metsien pinta-aloista ovat 1800-luvulta. Silloin kovimpina kulovuosina metsää saattoi palaa 55 000–70 000 hehtaaria (ha) vuodessa. Metsäpaloja oli satoja kesässä. Palojen lukumäärä on pysynyt lähes vakiona, mutta niiden pinta-ala on tehokkaan torjunnan vuoksi romahtanut. Keskimääräinen paloala on nykyisin vain puolisen hehtaaria, reilut 100 vuotta sitten 60–80 ha.

Metsäpalojen pienialaisuus on seurausta myös sääoloista ja metsämaiden mosaiikkimaisesta rakenteesta, metsäautoteistä ja kangas- ja suometsien vaihtelusta. Suomen metsäalasta kolmannes on suometsiä.

Metsäpalojen yleisyyteen on sääolojen lisäksi vaikutusta kasvupaikalla ja puuston rakenteella. Herkimpiä syttymään ovat kuivien ja kuivahkojen kankaiden männiköt. Suurin leviämisvaara on mänty-kuusisekametsissä. Lehtipuuosuuden kasvaessa paloherkkyys pienenee. Palofrekvenssi vaihtelee paljon, mutta on laskettu, että kaikki maamme metsät ovat palaneet ainakin kerran viimeisten 400–500 vuoden aikana.

Kaskeamisella on ollut suuri vaikutus Suomen metsiin. Nykyisin kasketaan vain joillakin erityisalueilla näytösluonteisesti. Kuvassa kaskenpolttoa Kolilla 1994, kuva: Juha-Pekka Hotanen

Metsänhoidollinen kulotus

Metsää kulotettiin 1950-luvulla jopa 35 000 ha vuodessa. 1960-luvulla mekaaninen maanmuokkaus korvasi sen. Nykyisin kuloala on 500–1000 ha vuodessa. Kulotus soveltuu tuoreille ja kuivahkoille moreenimaille, joiden luontainen hikevyys tarjoaa taimille riittävän veden saannin.

Kulotuksessa hakkuutähteisiin ja humuskerrokseen sitoutuneet ravinteet vapautuvat kasvien käyttöön ja maan happamuus vähenee. Lämpöä eristävä humuskerros ohenee ja maan lämpöolot paranevat. Kasvillisuuden kilpailu vähenee, mutta kotelosieni, kuplamörsky, aktivoituu ja saattaa tappaa puuntaimia. Toisaalta kulotus vähentää juurikääpää ja tuhohyönteisiä.

Kulotukset ja metsänpoltot ovat osa metsäsertifiointijärjestelmien hyvän metsänhoidon kriteerejä.

Kulotus ei välttämättä yksin riitä uudistusalan valmistamiseksi, mutta tarvittava maanmuokkaus on tällöin kevyempää ja pinnallisempaa. Kulotusta kannattaa käyttää erityisesti silloin, kun halutaan vaihtaa puulajia; esimerkiksi jos kuusi on kasvanut karulle maalle, ja sille aiotaan istuttaa mäntyä.

Poltto edistää monimuotoisuutta

Varsinkin ennallistamispoltot ja säästöpuuryhmien poltot luovat tilaa uusille eliölajeille. Paloalueelle ilmestyy lajeja, muun muassa selkärangattomia ja sieniä, jotka ovat riippuvaisia palossa vaurioituneesta puuaineksesta. Paloalueelle tulee myös lajeja, muun muassa heinä- ja ruoholajeja, jotka saavat kasvutilaa kilpailutilan muuttuessa.

Erityisesti paahdeympäristöjen kasvit ja eläimet ovat sopeutuneet kuivuuteen ja auringon kovaan säteilyyn, korkeaan lämpötilaan ja jyrkkiin lämpötilanvaihteluihin sekä niukkaravinteisuuteen. Paahdealueita parannetaan polttamalla. Harjuilla, dyyneillä, merenrantaniityillä, nummilla ja muissa paahdeympäristöissä poltetaan ja raivataan puustoa, siirtoistutetaan uhanalaisia lajeja ja poistetaan vieraslajeja.

Kaskeamisella on ollut suuri vaikutus Suomen metsiin. Sitä on harjoitettu yli neljän miljoonan metsämaahehtaarin alalla. Nyt kasketaan vain joillakin erityisalueilla näytösluonteisesti. Kaskiviljelyn perusajatus on puuston poltto ja viljelykasvien viljely (ruis, ohra, kaura, nauris, tattari, pellava) tuhkapitoisessa maassa. Nykyään päätarkoitus esimerkiksi Kolin kansallispuistossa on maiseman- ja luonnonhoito sekä perinteen ylläpito.

Kulotukset ja metsänpoltot ovat osa metsäsertifiointijärjestelmien hyvän metsänhoidon kriteerejä. Näin sertifioinnin vaatimuksilla edistetään tulen hallittua käyttöä.

Aiheesta lisää

Kommentoi

  1. Copses (I forget the other words for it)
    -a once common practice (you see it in Medeival period illustrations)
    -practice of wood cultivation by growing & cutting trees 5-8 or so feet from the ground

    They would cultivated in rows or hedgerows and at the right time; periodically or now & then as needed, the ’suckers’ that grow out of the stump would be harvested. These were specialized copses too; for whichever type of wood to burn, and for this or that sort of woodwork & tool or instrument making,

    It would take some time to develop, but this is something to consider in the context of heavy use of wood burning for fuel in Finland, forest management & the global warming situation.

    It might not use so much soil nutrient & time to regrow while also not producing a punky wood we sometimes see in logging ’monocropping’ managed forest regrowth situations, and it might be a useful means of producing #biochar too, which may be very useful in mitigating & preventing global warming as well as agriculture (holding nutrients & carbon very well).

    ”Copse”

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *