Blogiartikkelit Juha-Matti Katajajuuri Frans Silvenius Yleinen

Luke on mukana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Package-Heroes-hankkeessa, jossa uusien pakkausratkaisujen ja -vaihtoehtojen ympäristökestävyyttä suhteessa olemassa oleviin ratkaisuihin verrataan elinkaariarviointimenetelmällä (Life Cycle Assessment, LCA). Menetelmällä selvitetään koko tuotantoketjun aikaiset, merkittäväksi havaitut potentiaaliset ympäristövaikutukset. Myös ratkaisujen suorituskyky on osa arviointia, sillä pakkauksella voi olla merkittävä vaikutus ruoan säilymiseen ja ruokahävikin määrään. Hävikkikysymys otetaan hankkeessa huomioon esimerkiksi tekemällä säilyvyyskokeita ja kuluttajatutkimusta.

Tällä hetkellä julkisessa keskustelussa pakkausten ympäristömyönteisyyttä pohditaan aivan liian yksinkertaistetusti. Yleensä arvio tehdään vain yhden ympäristövaikutuksen näkökulmasta tai yhden elinkaaren vaiheen mukaan. Ympäristökeskustelua hallitsevat liiaksi yksittäiset kysymykset, kuten ovatko raaka-aineet fossiilisia tai uusiutuvia, miten materiaalit saadaan kierrätettyä tai ovatko ne biohajoavia. Nämä kaikki vaikuttavat pakkausvaihtoehtojen ympäristökestävyyteen, mutta muodostavat isosta kuvasta vain pienen osan, ja niiden merkityskin on hyvin erilainen eri ympäristövaikutusten näkökulmasta. Siksi Package-Heroes-hankkeessa vertaillaan elintarvikepakkausratkaisujen ympäristömyönteisyyttä tieteellisesti kokonaisvaltaisesti.

Elinkaariarvioinnin ABC

Elinkaariarviointi on standardisoitu menetelmä*, joka koostuu seuraavista vaiheista:

  1. Tavoitteiden ja soveltamisalan määrittely
  2. Inventaarioanalyysi
  3. Vaikutusarviointi
  4. Tulosten tulkinta ja raportointi

Tavoitteiden ja soveltamisalan määrittelyssä määritetään tietojen laatuvaatimukset, kuten ajanjakso, maantieteellinen edustavuus ja mahdollinen otoskoko. Lisäksi määritetään tarvittavan tuotantoketjukohtaisen datan (=primääridata) määrä suhteessa käytettyihin yleisempiin tietokantatietoihin (=sekundääridata), ja tuotejärjestelmän yksityiskohtaiset rajaukset. Elintarvikepakkauksen elinkaariarvioinnissa ketjusta otetaan mukaan raaka-aineiden hankinta, pakkausmateriaalien ja pakkauksen valmistus, pakkaaminen, pakkausten käyttö ja käytöstä poisto sekä vaihtoehtoiset hyötykäyttö- ja jätehuoltoskenaariot sekä mahdollinen ruokahävikki. Samalla päätetään myös tutkittavat ympäristövaikutusluokat, joita voivat olla yleisimmin käytetyn ja tunnetuimman ympäristövaikutusluokan ilmastovaikutuksen (=hiilijalanjälki) lisäksi mm. vesistön ja maaympäristön rehevöityminen, happamoituminen sekä vaikutus alailmakehän otsonin muodostukseen.

Inventaarioanalyysissä kerätään materiaali- ja energiavirrat kustakin tuotanto- ja kuljetusvaiheesta ja/tai yksikköprosessista. Erilaisia päästökertoimia käyttäen lasketaan niiden päästöt ilmaan ja veteen sekä resurssien kulutus. Ketjun osat ja prosessit linkitetään toisiinsa materiaalivirtojen kautta. Myös energiantuotantoketjut arvioidaan vastaavasti käsittäen sekä itse energiantuotantoprosessit että polttoaineiden koko hankintaketju.

Vaikutusarvioinnissa päästöt luokitellaan sen mukaan, mihin ympäristövaikutusluokkaan ne vaikuttavat – esim. typpi ja fosfori vesien rehevöitymiseen ja hiilidioksidi ja typpioksiduuli ilmastovaikutuksiin. Sitten päästöt kerrotaan kullekin päästökomponentille ominaisella karakterisointikertoimella, jotta saadaan selville kunkin päästön merkitys kyseiseen ympäristövaikutukseen, ja kuinka paljon tuotteen elinkaarinen ympäristövaikutus on kussakin ympäristövaikutusluokassa.

Tuloksia tulkitaan suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Raportoinnissa kuvataan arviointimenetelmä, tehdyt rajaukset ja oletukset sekä esitetään ja tulkitaan tulokset erilaisten ympäristövaikutusten suhteen tuotantoketjun tärkeimpiin osiin jaoteltuna. Kun koko tuotantoketju on tutkittu siten, että tutkimus sisältää tärkeimmät ympäristövaikutusluokat, voidaan arvioida riittävällä varmuudella tutkimuksessa pilotoitavien uusien pakkausratkaisujen ympäristöedut ja -haasteet suhteessa markkinoilla jo oleviin pakkausratkaisuihin nähden.
Package-Heroes-hankkeessa elinkaariarviointi tullaan tekemään muutamalle myöhemmin valittavalle case-elintarvikkeelle ja niiden erilaisille pakkausratkaisuille.

Package-Heroes on Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama tutkimushanke, jossa ovat Luken lisäksi mukana VTT, LUT-yliopisto ja Åbo Akademi. Lisätietoa: www.packageheroes.fi

 

* ISO 14040, 14044. Uusimpia LCA-menetelmäohjeistuksia (PEF, Product Environmental Footprint) on tullut Euroopan komissiolta ja osana niitä on valituille tuoteryhmille jo määritelty tuoteryhmäkohtaisia laskennan vaatimuksia (Product Environmental Category Rules, PCR). Lisäksi otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon komission Yhteisen tutkimuskeskuksen uusimpia laskentasuosituksia ja -ohjeita liittyen pakkausten, muovien ja biomamateriaalien ympäristövaikutusten arviointiin.

 

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *