Rehumailanen on kuivan kesän menestyjä

Typpeä ilmakehästä sitovat apilat ja mailaset tuovat mukanaan monia ympäristöhyötyjä, mutta niiden viljely vaatii hieman heinäkasveja enemmän vaivannäköä. Puna-apilan viljelyvarmuus on Suomen oloissa mailasia parempi. Sinimailanen on maailmalla satoisa ja paljon käytetty, ja kiinnostus mailasten viljelyyn on lisääntynyt myös Suomessa.

Tutkimme ruutukokeen avulla, millaisia eroja lajien välillä on sadontuottokyvyssä ja pysyvyydessä nurmen iän vanhetessa. Kokeessa käytettiin rehumailasta, joka on violettikukkaisen sinimailasen ja keltakukkaisen sirppimailasen risteytys.

Seokset kylvettiin vuonna 2017 ja koe toteutettiin 2018–2020. Puna-apilapitoisessa seoksessa oli kylvövaiheessa timotein (Tuure) ja nurminadan (Valtteri) lisäksi 5 % puna-apilaa (SW Yngve). Rehumailaslajikkeena oli violettikukkainen Lavo, joka on perimältään lähellä sinimailasta ja jota on myös nimitetty sinimailaseksi. Kylvöseos sisälsi mailasen lisäksi timoteita, nurminataa, puna-apilaa, valkoapilaa (SW Hebe) ja alsikeapilaa (Frida). Rehumailasta oli 23 % ja apiloita yhteensä 5 %.

Seokset niitettiin kahdesti kesässä, ja kummallekin sadolle annettiin 50 kiloa typpeä hehtaaria kohden. Maalaji koealueella oli karkea hieta, ja pH 6,7 oli molemmille lajeille edullinen.

Kolmivuotinen koejakso oli kokonaisuudessaan poikkeuksellisen kuiva: sekä vuonna 2018 että 2020 ensimmäinen sato kasvoi keskimääräistä kuivemmissa olosuhteissa, ja vuosina 2019 ja 2020 kuivuus viivästytti toisen sadon kasvuun lähtöä. Puna-apilan ja mailasen menestyminen kuivissa olosuhteissa pääsikin tässä kokeessa testiin.

Rehumailasseoksen sato oli jokaisena vuonna yli 7000 kuiva-ainekiloa hehtaarilla, mutta puna-apilaseos ylsi tähän vain ensimmäisenä satovuonna (Kuva 1). Toisena vuonna apilaseoksen sato oli hieman alle ja kolmantena reilusti alle 6000 kiloa.

Apilat säilyivät koko koejakson ajan molemmissa seoksissa, vaikka rehumailanen tuottikin valtaosan mailasseoksen palkokasvimassasta. Puna-apila on herkkä sienitaudeille ja alkaa usein hävitä kasvustosta jo parin vuoden jälkeen. Tässä kokeessa nurmen iän myötä tapahtuvaa vähenemistä ei voitu havaita tilastollisesti merkitsevästi, vaikka kuvan perusteella suunta näyttääkin olevan sellainen.

Mailasten pysyvyys nurmissa on puna-apilaa parempi, vaikkakin Suomen oloissa talvituhot voivat olla merkittäviä. Tässä kokeessa rehumailanen nousi seoksen valtalajiksi vuosien 2019 ja 2020 toisissa sadoissa. Kuivuus kuritti heiniä ja hidasti toisen sadon kasvuun lähtöä etenkin vuonna 2020, jolloin rehumailasen määrä seoksessa nousi 75 prosenttiin ja sato lähes kaksikertaiseksi puna-apilaseokseen verrattuna sato (3100 vs. 1600 kg/ha). Mailasten syvä juuristo tekee niistä erityisen kuivuuden kestäviä, vaikkei puna-apilankaan kuivuudenkestävyys ole heikoimmasta päästä.

Rehumailasvaltaisuus näkyi myös sadon rehuarvoissa. Valtalajina se laski D-arvoa ja sokeripitoisuutta sekä nosti sulamattoman kuidun määrää puna-apilaseokseen verrattuna. Kuidun määrässä ei ollut eroa ja valkuaispitoisuus oli korkeampi vain vuoden 2019 toisessa sadossa.

Koeteknisistä syistä sekä puna-apilaseos että rehumailasseos korjattiin aina samana päivänä. Seosten laatueroja olisikin todennäköisesti kaventanut seosten korjaaminen kummankin lajin kannalta optimiaikaan.

Mailasten haasteita Suomessa ovat apiloita haastavampi viljelytekniikka (mm. korjuun ajoittaminen ja tallaamisen välttäminen) ja vaateliaisuus kasvuolosuhteita kohtaan. Tämä koe osoitti, että viljelyn ja talvehtimisen onnistuessa rehumailanen menestyy muita lajeja paremmin kuivissa oloissa ja ylläpitää hyvin satotasoa.

Koe on toteutettu Nurmet Rahaksi- ja Tuotantovarmuutta nurmesta (VarmaNurmi) –hankkeissa Luke Kuopion Maaningan toimipaikalla Pohjois-Savossa. Hankkeita rahoittaa Euroopan Maaseuturahasto. Lisää kokeen tuloksista voit lukea Maarit Termosen maisterintutkielmasta, joka löytyy tästä linkistä.