Blogiartikkelit Ilmasto, Ruoka, Ympäristö

Terveellinen ruokavalio voidaan koostaa monella tavalla. Se voi olla lähi-, kausi- tai luomuruokaa. Se voi olla eettisesti tuotettua, edullista tai ylellistä ruokaa. Terveellinen ruoka voi olla kotona, ruokapalveluissa ja ravintoloissa tai teollisuudessa valmistettua. Parhaimmillaan terveellinen ruokavalio on yhdistelmä monista edellä mainituista vaihtoehdoista.

Tieteellisesti terveelliseksi on osoitettu esimerkiksi perinteinen Välimeren ruokavalio, DASH-ruokavalio, Harwardin ruokavalio ja Okinawan saaren perinteinen ruokavalio. Äskettäin kehitetyt Itämeren ruokavalio ja Pohjoismainen ruokavalio näyttävät myös edistävän terveyttä monin tavoin. Pohjoismainen ruokavalio on koostettu Välimeren ruokavalion periaatteen mukaan, mutta siinä käytetään runsaasti luonnonmarjoja, ruista, pohjoisessa viihtyviä kasviksia, rypsiöljyä ja kalaa.

Kaikille edellä mainituille ruokavalioille on yhteistä runsas kasvisten (vihannekset, juurekset, palkokasvit, marjat ja hedelmät), viljojen ja pehmeän rasvan käyttö. Ruokavalio pysyy kohtuuhintaisena, kun lihaa käytetään niukasti ja kasviksina suositaan peltokasveja eli juureksia, sipulia ja kaaleja. Palkokasvit ovat edullisia proteiinin lähteinä. Tällainen ruokavalio kuormittaa ympäristöä vähemmän kuin runsaasti eläinkunnan tuotteita ja kasvihuonevihanneksia sisältävä ruokavalio.

Ympäristövaikutukset kytkeytyvät tiiviisti terveysvaikutuksiin. Jos emme hillitse ilmastonmuutosta, lämpeneminen lisää tulevaisuudessa huomattavasti esim. riskiä sairastua sydän- ja verisuonitautiin, hyönteisten välityksellä leviäviin tarttuviin tauteihin ja eläimistä ihmisiin tarttuviin tauteihin. Kuivuus, kuumuus tai liika kosteus voivat vaarantaa ruoantuotannon. Epäterveellinen ruokavalio aiheuttaa elintapasairauksia (lihavuutta, sydän- ja verisuonitauteja, tyypin 2 diabetesta, dementiaa jne). Sairauksien hoito aiheuttaa ylimääräistä ympäristökuormitusta, kun pitää rakentaa sairaaloita ja lääketehtaita ja kouluttaa henkilökuntaa. Kaikkien ruokavalioiden ympäristövaikutuksia vähentää pysytteleminen normaalipainossa ja ruokahävikin välttäminen.

Terveellisen ruoan pitää olla myös maukasta ja rakenteeltaan miellyttävää. Edes ruokapalveluissa terveellistä ruokaa ei pidä valmistaa ainoastaan edullisimman hinnan ohjaamana, jos silloin käy niin, että ruokaa ei syödä. Säästäminen ruuan hinnassa lisää tulevaisuudessa muita kustannuksia ja ympäristövaikutuksia. Esimerkki: jos lapset eivät syö kouluruokaa tai korvaavat kouluruuan välipaloilla, lyhyellä aikavälillä heidän oppimiskykynsä huononee, mikä vähentää motivaatiota ja kykyä hankkia ammattiin johtavaa koulutusta ja vaikuttaa siten myös pitkällä aikavälillä kansantalouteen. Myös infektioherkkyys lisääntyy ja aiheuttaa poissaoloja (ja edelleen lisää oppimisvaikeuksia) sekä turhia kustannuksia terveydenhuollossa ja ylimääräisiä ympäristövaikutuksia. Terveydenhuollon kustannukset lisääntyvät myös pitkällä aikavälillä, kun epäterveelliset ruokatottumukset johtavat elintapasairauksiin.

Suomalaiset ravitsemussuositukset

WWF ruokaopas

Kommentoi

  1. Heippa!
    En malta olla kommentoimatta TS:ssa olleeseen maitoa käsittävään kirjoitukseen. Ymmärrän, kyllä ettei tälläisellä tavallisella maidon käyttäjällä ole mitään vaikutusta, mutta haluan sanoa kuitenkin oman mielipiteeni, koska olen kiinnostunut terveellisestä ruoasta ja koska nyky ruoissa on monia, joita en pysty käyttämään. Itselläni ei ole todettu tutkimuksissa laktoosi-intoleranssia eikä keliakiaa, mutta oireita silti löytyy, enkä itse käytä juurikaan maitoa, tällä hetkellä on kypsytetyt juustot, joita jonkin verran tulee syötyä ja joskus ruuissa ja leivonnassa käytetyt maidot. Sen verran maidon käytöstäni, se tukkii
    jotenkin elimistöäni ja esim. vaikuttaa muistiini. Tilamaidosta
    en saa vatsa oireita, mutta vähänkin käsitellyistä saan edellisen lisäksi vatsaoireita. Nämä
    maitoasiat kuitenkin kiinnostavat, koska mieheni on hakenut jo kauan lehmänmaitoa, ensin Tuorlasta, sitten Kylämäestä ja nykyisin yksityseltä maatilalta. Mieheni valmistaa itse
    myös viilit ja jogurtit.

    Ensinnäkin, miksi ihmeessä aitoa lehmän maitoa kutsutaan raakamaidoksi, aina se on ollut
    valmista juotavaksi ja käyttöön, siis aivan ns. kypsää. Teollisuudessa käsitelty on käsiteltyä ja muunneltua tuotetta.
    Tässä nykyajan ihmisille tulee helposti väärin käsityksiä, kun eivät tunne muuta kuin kaupassa myytäviä tuotteita. Nuoremmat eivät taida tietää mistä maito edes tulee.

    Tuosta teidän tutkimuksesta tulee vielä mieleen, kun rahoittajana toimii Valio ja tunnetusti rahoittaja ja raha määrää lopputilanteessa tutkimustulokset niin jää vähän kysymykseksi
    mikä on se lopputulos mikä meille julkaistaan? Olen kuullut jo vuosia sitten, että jonkun tutkijan tutkimustulokset ovat maksajan eli edellä mainitun firman takana, koska tulokset
    olivat heidän tuotantoaan vastaan.

    Vielä noista käsitellyistä ja vitamiinilisätyistä tuotteista. Prsesseissaha tuhoutuu maidon
    hyvät vitamiinit ja entsyymit ja näin ollen käsitellyt ja keinotekoisesti lisätyt, vaikka kuinka hyvät vitamiinit (nekin keinotekoisesti valmistetut tai luonnollisesta ympäristöstä eristetyt)
    Eivät voi näin maalaisjärjelläkään toimia kuten alkuperäisessä täydessä tuotteessa. Te
    ammatti ihmisenä aivan varmasti tiedätte nämä. Meitä monia maidon ja puhtaan ravinnon käyttäjinä huolestuttaa todella mitä olemme menettäneet ja mitä seuraamuksia teollisuuden jalostuksen tuloksena meille syötetään, sen vuoksi minäkään en voi olla ilmaisematta murhettani asiasta. Nykyisinhän on niin monia luonnon tuotteita, jotka myrkyillä ja teollistamisella on pilattu, mutta se on sitten uuden käsittelyn paikka.

    Ystäv. terveisin hyvän olon puolesta

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *