Blogiartikkelit Henrik Heräjärvi Metsä

Metsäpuiden pystykarsinta ei enää kuulu kestävän metsätalouden rahoituslain kautta tuettaviin työlajeihin. Pystykarsinnassa poistetaan suurimmiksi kasvatettavien metsäpuiden alimmat oksat, tyypillisesti 4–6 metrin korkeuteen ennen ensiharvennusta tai pian sen jälkeen.

Tuen karsiminen ei kuitenkaan tarkoita, että pystykarsinta olisi hyödytöntä saatikka haitallista. Päinvastoin, esimerkiksi visakoivun ja lehtikuusen kasvatuksessa pystykarsinta on yksi keskeisiä metsänhoitotoimenpiteitä, jonka avulla tyvitukin pinnalle saadaan kasvamaan paksu oksaton puukerros päätehakkuuseen mennessä.

Myös rauduskoivun ja männyn sorvari tai sahuri iloitsee saadessaan käsiinsä järeän, aikanaan huolellisesti karsitun tyvitukin. Tällainen puu kiinnostaa vanerintekijöitä, puuseppiä ja paneelihöyläreitä, jotka loihtivat oksattomasta pintapuusta korkeimman arvonlisän tuotteensa.

Vaikkei yhteiskunnan tukia enää saakaan, kuittaa pystykarsiva metsänomistaja työstään sekä välittömiä että odotusarvohyötyjä. Hyvä mieli, kohentuva kunto ja metsikön visuaalisen ilmeen muutos realisoituvat heti karsintapäivänä.

Odotusarvona on tyvitukkien myyntihinnan nousu vuosikymmenten kuluttua. Metsänomistajan kannattaa dokumentoida karsintavuosi, -korkeus ja karsittujen puiden keskiläpimitta. Näin tulevaisuuden tukin ostaja voi arvioida oksattoman pintapuun määrää ja hinnoitella leimikon sen mukaisesti, vaikkei karsintatyön tekijä enää muistaisikaan yksityiskohtia tai olisi niitä kertomassa.

Laadukkaalle lehtikuuselle on markkinat

Suomessa karsitaan metsänhoidollisesti eniten mäntyä, jonkin verran myös raudus- ja visakoivua sekä lehtikuusta, satunnaisesti muitakin puulajeja.

Erityisesti lehtikuusi karsiutuu luontaisesti huonosti. Sen nopeasti kasvanut puuaine on hankalaa puusepänkäyttökohteissa. Jos leveälustoinen puu on vielä oksaistakin, ei lehtikuusitukille tahdo löytyä käyttöä. Oksattomana tyvitukki sen sijaan voi tehdä kauppansa: voimakas syykuvio ja kauniin punaruskea sydänpuu viehättävät silmää, vaikka itse puuaine ei teknisesti helpoimmasta päästä olekaan.

Kannustan nuorten lehtikuusikoiden omistajia hankikantojen aikaisiin karsintapuuhiin – sikäli kun hankikantoja jossain päin on. Silmä lepää lopputuloksessa, ja tulevien sukupolvien tilipussi mahdollisesti karttuu esi-isän tai -äidin ahkeruuden seurauksena. Perintö sekin.

Harvennuslehtikuusista saa säänkestävää puutavaraa

Lehtikuusikoita on Suomeen istutettu noin 30 000 hehtaaria, ja edelleen istutetaan lähes miljoona tainta vuosittain. Lehtikuusikoiden eräänä suurena ongelmana pidetään pieniläpimittaista harvennuspuuta, jota ei kelpuuteta edes sellukattilaan sen hitaan kuituuntumisen vuoksi. Haketus energiaksi on harvennuslehtikuusen yleisin loppukäyttö.

Olen havainnut harvennuksessa poistettaviin, hidaskasvuisiin lehtikuusipuihin liittyvän erään piirteen, jota soisi aktiivisemmin hyödynnettävän. Masentuneena ja hiukan kituen kasvaneet puut muodostavat tavallisesti jo nuorella iällä runsaasti sydänpuuta, joka on erittäin hyvin lahottajasieniä ja säätä kestävää arabinogalaktaani-nimisen uuteaineen vuoksi. Tätä ainetta voi lehtikuusen sydänpuussa olla jopa 30 prosenttia puun kuivamassasta.

Haketukseen tai klapeiksi menossa olevasta harvennuslehtikuusipinosta kannattaa poimia suorat, sydänpuurikkaat ja tiukkasyiset pölkyt talteen. Ne ovat kuorimisen jälkeen timanttista tavaraa ulkorakentamiseen. Valistunut lehtikuusen kasvattaja neuvottelee hirviporukoiden kanssa olisiko kuustakin säänkestävämmälle puutavaralle käyttöä passitornitarpeina. Kotinikkari askaroi aidat, postilaatikkotelineet, kukkalaatikot, kävelysillat ja ulkorakenteet harvennuslehtikuusesta, joka kestää säikähtämättä ajan hampaan puremat.