Blogiartikkelit Panu Orell Kala

Iijoen ympärillä kuohuu jälleen. Vesivoimayhtiö haluaa Kollajan tekoaltaan ja uuden voimalan sekä näihin liittyen koskiensuojelulain päivittämistä. Vastapuoli tavoittelee vaelluskalakantojen palauttamista ja puolustaa koskiensuojelulain kunniaa. Tilanne muistuttaa asemasotaa, keskusteluilmapiiri on mustavalkoinen.

Vesivoiman ja vaelluskalakantojen elvyttämisen yhteensovittamiseen on kuitenkin useita vaihtoehtoja, joskin niiden toteuttaminen reaalimaailmassa edellyttää voimassa olevien lakien ja niiden soveltamiskäytäntöjen muuttamista. Mikäli kuitenkin halutaan iänikuisista ”eipäs-juupas” -asetelmista eteenpäin, tarvitaan erilaisten, uusien ja jopa mahdottomilta kuulostavien ajatusten esiin tuomista. Siis perusteltuja vaihtoehtoja!

Iijoella yksi vaihtoehto on ns. historiallisen vääryyden korjaaminen. Tässä vaihtoehdossa voimayhtiö luopuu lisärakentamissuunnitelmista ja hoitaa yhteiskuntavastuunsa kuntoon osallistumalla merkittävällä panoksella Iijoen vaelluskalakantojen luonnonkierron elvyttämiseen mukaan lukien kalateiden rakentaminen ja niiden tarvitsema vesi. Jos homma toimii, voidaan lisärakentamissuunnitelmiin palata myöhemmin. Tämä vaihtoehto toteuttaisi nykyistä paremmin ”aiheuttaja maksaa -periaatetta”.

Toisessa vaihtoehdossa, ns. lehmänkauppamallissa, voimayhtiö saisi mahdollisuuden Kollajan tekoaltaan ja uuden voimalaitoksen rakentamiseen tiukoilla lupaehdoilla. Samalla yhtiö osallistuisi erittäin merkittävällä taloudellisella ja inhimillisellä panoksella Iijoen vaelluskalakantojen elvyttämiseen. Yhtiö saisi siis taloudellista hyötyä, mutta sen vastuulle tulisi myös merkittäviä ja sitovia ympäristövelvoitteita.

Kolmas potentiaalinen vaihtoehto olisi ns. vaihtoehtoisen kohteen malli. Tässä mallissa voimayhtiö toteuttaisi Kollaja-hankkeen ja vaelluskalakantojen elvyttämistoimista tingittäisiin Iijoen osalta. Toisaalta voimayhtiö velvoitettaisiin pitkäaikaiseen ja tiukasti säädeltyyn vaelluskalakantojen elvyttämisprosessiin toisessa tai toisissa vesistössä, joissa tuloksia olisi saatavissa nopeammin ja kustannustehokkaammin. Yhtenä toimenpiteenä voisi olla esimerkiksi pienten ja teholtaan vähäisten vesivoimalaitosten purkaminen. Näitä voimantuotannon kannalta merkityksettömiä tippavoimalaitoksia on maassamme kymmeniä, usein merkittävissä meritaimenjoissa.

Yksi radikaaleimmista vaihtoehdoista olisi Iijoen vesivoimalaitosten purkaminen ja tämän menetetyn voimatuotannon korvaaminen uudella vesivoimarakentamisella jossain toisessa rakennetussa joessa. Tässä mallissa kahdesta rakennetusta ja vaelluskalakantojen elvyttämisen kannalta haastavasta joesta syntyisi yksi vapaa ja erittäin potentiaalinen vaelluskalakantojen elvyttämiskohde ja yksi erittäin haasteellinen rakennettu joki. Vesivoimalaitosten purkaminen ja uusien rakentaminen toisaalle on jo käytössä mm. Yhdysvalloissa.

Vaihtoehtoja siis on, viime kädessä kyse on arvovalinnoista. Koskiensuojelulain mahdollinen avaaminen ei tietenkään ole aivan pieni valinta. Sillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Maamme vaelluskalakantojen hoidon ja niiden tilan parantamisen kannalta kannattaisi keskustella myös vesilain päivittämisestä sekä voimayhtiöiden kalatalousvelvoitteiden saattamisesta asianmukaiselle tasolle. Näin saataisiin mustavalkoiseen keskusteluun mukaan ainakin kaikki harmaan sävyt.

Kommentoi

  1. Koskiensuojelulain avaaminen johtaisi vääjäämättä ”mulle kanssa” -vaatimuksiin myös muissa suojelluissa joissa. Siinä jouduttaisiin kansalaisten ja yritysten tasaveroisen kohtelun kanssa kaltevalle pinnalle.

    Asiassa pitäisi pohtia myös yritysten yhteiskuntavastuuta. Vastuullinen yritys ei riko lakeja eikä suojelualueita vaan pistää itse omin toimin säädösten minimiä paremmaksi.

  2. Kiitos Panu Orell hyvästä ja erittäin ajankohtaisesta kirjoituksesta. Meillä on meneillään monessa paikassa Suomessa viimeiset ajat vaelluskalakantojen pelastamisessa. Jos meidän on koluttava läpi lakikirjat 1600-luvulta lähtien ja käytävä kaikki oikeusasteet läpi ennen kuin saadaan lainvoimainen päätös jonkin patopahasen purkamisesta tai kalaportaasta niin voi surkeus. Silloin eivät omat lapsenlapsenikaan pääse näkemään elinvoimaisia vaelluskalakantoja Suomessa, itsestäni puhumattakaan. Me tarvitsemme peräänkuuluttamaasi yhteistä tahtotilaa, jossa ei ole vastapuolia eikä poteroita. Minä en ole asian suhteen menettänyt toivoani. Jaksan uskoa ihmisten hyvyyteen ja avoimen keskustelun voimaan. Lohikaloille myönteisten tapahtumien vyöry pitäisi saada jostakin kunnolla liikkeelle. Voisiko se lähteä liikkeelle etelämpää ja parantaa ilmapiiriä pohjoisen tulehtuneilla jokirannoilla? Voi hyvinkin olla, että lähivuosina esim. Palokin vanha pato puretaan ja Heinäveden reitin lohikalat saavat hehtaarikaupalla uusia kutusoraikkoja. Pielisjokeen taas tarvittaisiin vain kahdet kalaportaat, niin Saimaan altaan taimenet ja ”järvärit” saisivat takaisin nyt jo osittain kunnostetun mahtavan Ala-Koitajoen kutujoekseen. Pidetään yllä keskustelua ja koetetaan saada myönteisten lohijokiuutisten vyöry liikkeelle sieltä, missä olosuhteet ovat suotuisimmat.

  3. Iijoen viljelylaitoksissa säilynyt lohikanta on yksi kolmesta enää jäljelläolevasta lohikannastamme, joita alkujaan lienee ollut lähes kymmenkertainen määrä. Iijoen lohi on näinollen ykköprioriteetti ja paras paikka sen säilyttämiseksi on Iijoki. Sähkö ei ole niin uhanalainen laji, uusiutuvaa sellaistakin voidaan tuottaa ja tuoda monilla tavoilla.

  4. Ongelma ei ole siinä, etteikö maassamme olisi traditiota tehdä toimivat kompromissi. 1. semmoinen (kirjallinen) oli aikoinaan Halistenkosken kalannousua turvaava sopimus Aurajoen kalastavienkin isäntien ja Turun piispanistuiminen välillä 1300- luvulla. Sittemmin (sähkö)energiaintensiteetin lisääminen on vähentänyt merkitsevästi kompromissihalukkuutta. Sinänsä perustuslaki ei tunne semmoista oikeutta kuin ikuinen oikeus estää kokonaan kalannousu, eikä taida semmoista yksityiskohtaa löytyä edes 1600-luvun lakikokoelmista sananmukaisesti tai säilyneestä privilegioasiakirjastakaan Vuorioikeuksista /vast.. Ikuinen nautintaoikeus kun on eri asia sananmukaisesti.

  5. Kollajan- allasta ei rakenneta, Iijoen koskiympäristö on turvattu lailla.
    Raasakan voimalaitos purettava ja kaikki voimalaitokset jotka on alle 25 kilometriä meren rannikosta , vajaasähkö ostetaan Ruotsista, ja alueen talouksille annetaan aurinkokennot katoilleen, ne tuottavat kesäisin sähköä kotitalouksiin ja verkkoon ylimääräsähkö, Jos alueella on kaivoksia niin pumppuvoimalaitoksen mahdollisuutta mietitään. Iijoen jäljelle jääviin vesivoimalaitoksiin tehdään perusparannus joka tehostaa sähkön tuottamista, lisää turbiineja ym. tämän perusparannuksen yhteydessä rakennetaan kalatie jokaisen voimalaitoksen yhteyteen.

    1. Harri Pöyhtäri oli muodostanut esittämistäni vaihtoehdoista ns. hybridimallin, jossa iijokeen ei rakenneta uutta vesivoimaa ja alin voimalaitos puretaan. Aivan potentiaalinen vaihtoehto tämäkin, helpottaisi mm. vesistön vaelluskalakantojen elvyttämistä. Suomi todellakin on mukana Pohjois-Euroopan yhteisillä sähkömarkkinoilla, jolloin kaikkea sähköä ei tarvitse tuottaa Suomessa, vaan sitä voi ostaa vaikkapa Ruotsista tai Norjasta. Iijoen voimalaitosten perusparannuksesta sen verran, että kyseiset perusparannukset on tehty aivan viime vuosina Raasakkaa lukuunottamatta. Perusparannuksista ei siis ole odotettavissa lisätehoja Iijoella, ainakaan keskipitkällä aikavälillä.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *