Blogiartikkelit Teuvo Niva Kala

Peräpohjolan lohenkalastus alkoi kehittyä luultavasti jo kivikaudella, koska pitkän talven jälkeen jokiin nousi massoittain suuria ja rasvaisia kaloja, eli juuri silloin, kun luonto ei muuten tarjoa edellytyksiä pysyvälle asutukselle. Ei siis ihme, että jo keskiajalla lohenkalastuksen tuottavuus suhteessa muihin elinkeinoihin oli suurta.

Lohiregaali syntyi 1700-luvulla Ruotsin kuninkaan tarpeesta laajentaa veropohjaa, koska sotiminen on kallista puuhaa. Kuningas halusi osansa lohisaaliin tuotosta, ja yksinvaltaisessa järjestelmässä talonpojille jäi sopeutujan rooli. Kirkkokin halusi ja sai kymmenyksensä.

Lohiregaali tarkoittaa sitä, että lohen kalastusoikeus kuuluu kokonaan kuninkaalle tai valtiolle. Se oli olemassa jo vuoden 1734 laissa ja 1766 kalastussäännössä, ja siellä se on ollut näihin päiviin saakka. Nyttemmin on alettu kiistelemään siitä, oliko kalastusoikeuden siirtyminen kuninkaalle laillista. Lohiregaalin alkuperäistä tarkoitusta, eli rannikko- ja jokikalastuksien tuoton verottamista, ei ole sovellettu pitkään aikaan, koska ei ole ollut verotettavaa. Myös maankohoaminen on rapauttanut lohiregaalia: osa Perämeren lohirysien regaalipaikoista on jäänyt kuiville.

Lohiregaali syntyi 1700-luvulla Ruotsin kuninkaan tarpeesta laajentaa veropohjaa.

Mihin valtio enää tarvitsee lohiregaalia?

Suomen aluevesiin rajoittuva regaali on periaatteessa voimakas väline lohenkalastuksen säätelyyn, mutta tarvitaanko sitä enää? Merkittävimmät päätökset tehdään kansainvälisesti EU:n ministerineuvostossa.

Rannikko- ja jokikalastuksen säätelyssä valtiolla on ollut keskeinen rooli, mutta samat lait ja asetukset olisi voitu tehdä ilman regaaliakin. Lohikantojen hyvästä tilasta tulee huolehtia regaalista riippumatta, joten kalastuksen säätelytarpeeseen regaalin poistuminen ei vaikuta.

Kalastusoikeutta on Suomessa niillä, jotka omistavat vesialueita. Kalastuslain mukaan vesialueiden omistajien tulee muodostaa kokonaisia vesistöjä hallinnoivia kalatalousalueita, jotta kalakantojen hyödyntäminen olisi kestävää ja järkiperäistä. Lohiregaali vie tältä periaatteelta pohjan pois siellä, missä lohta kalastetaan.

Onko niin, että valtio luottaa kalatalousalueiden kykyyn järjestää kalastus kaikkialla muualla paitsi siellä, missä lohta kalastetaan? Historiallisesti tälle on perusteita, koska patopyynnin aikaan oli jatkuvia riitoja joen ala- ja yläjuoksulla kalastavien kesken. Nykyisin tilanne on toinen, koska lohen vaellusta estäviä pyydyksiä ei saa käyttää.

Investoinnit kalastusmatkailuun tulisivat lisääntymään, koska lupatulot jäisivät vesialueen omistajille.

Mitä tapahtuisi, jos lohen kalastusoikeus olisi vesialueiden omistajilla kuten muussakin kalastuksessa?

Luultavasti vaikutukset olisivat suuria. Kalatalousalue joutuisi sopimaan, miten vesialueiden omistajat voivat myydä kalastuslupia. Mikäli lupa-alueet olisivat isoja, kalastuksen tuoton jakamiseen pitäisi laatia sopimus. Valvonta tehostuisi huomattavasti, koska se on vesialueiden omistajien etu. Luultavasti kalastuslupien hinnat nousisivat, varsinkin parhailla paikoilla.

Investoinnit kalastusmatkailuun tulisivat lisääntymään, koska lupatulot jäisivät vesialueen omistajille. Matkailun lisääntymisellä olisi positiivisia aluetaloudellisia vaikutuksia. Voi myös olla, että paikalliset ihmiset kokisivat olevansa tasa-arvoisempia lain edessä kuin nykyisin.

Kirjoittaja on kotoisin Länsirajalta, Tornionjokivarresta.

Blogikirjoitukset ovat kirjoittajien omia pohdintoja, eivätkä edusta Luonnonvarakeskuksen (Luke) virallista kantaa.

Kommentoi

  1. Valitettava totuus meikäläisestä kalastonhoidosta kiteytyy siihen verkkomieheen,joka saaliin vähentyessä laittaa enemmän verkkoja veteen. Meillä ei itsehillintä näissä hommissa toimi, Tornionjoen lohen ainoa pelastus on ollut, paitsi asema rajajokena, myös Valtion tapa hoitaa asioitaan. Eli ei oteta jokaista huutelijaa huomioon, eikä päästetä kaikkia haalimaan resursseja itselleen.
    Halpa kalastuslupa on hyvä asia, paikallisille kyllä raha kannetaan jossain muodossa. Tekemällä luvastakin Teno-tyyppinen, ylihintainen lisäkulu, saadaan varmasti karkotettua vähemmän tienaava kansanosa joelta. Halutaanko tästä tehdä ”herrojen hupia”, vai voitaisiinko pitää koko kansan jokena? Nyt jo on privaattialueita olemassa maksukykyisille.

  2. Kiitos Teuvo Niva
    Niva puuttuu lähes kiellettyyn aiheeseen lohiregaaliin. Kirjoitus kuvastaa raikasta omaa ajattelua. On varsin harvinaista, että valtiolta palkkansa saava uskaltaa kyseenalaistaa valtion toimien asianmukaisuutta ja laillisuutta. Toivottavasti uralla eteneminen ei pysähdy rehellisyyteen. Kaikki tunnustavat sen, että alun perin lohenkalastusoikeus oli yksityisillä kansalaisilla. Niva on oikeassa siinä, että lohiregaali on käytännössä tarkoittanut Ruotsin kuninkaan entistä tehokkaampaa veron perimistä lohenkalastuksesta. Olen eri mieltä siitä yksityiskohdasta, että lohiregaali kalastusoikeutena olisi alkanut 1734 laissa tai 1766 kalastussäännössä. Nämä lait säädettiin säätyjen ollessa vallassa. Niissä kummassakaan ei mainita kalastusregaalia tai lohiregaalia. Asia todettiin myös korkeimman oikeuden ratkaisussa Pajalassa 1951.
    Varsinainen regaalinen ratkaisu tapahtui 1786, kun vallankaappauksella itsevaltiaaksi päässyt Kustaa III otti lohenkalastusoikeuden itselleen ja vuokrasi sen asessori Jerlströmille ja muille ulkopuolisille. Perusteet hän sai kamarikollegiolta, joka katsoi rahvaan vastaväitteistä huolimatta, että lohenkalastus on Kruunun ikivanha omaisuus perustuen 1282 ja 1655 valtiopäivien päätöksiin ja siihen, että lohenkalastus on jo 1653 vuokrattu (bortarrenderat) Pajalan ruukille. Kaikki perusteet olivat epäkurantteja. 1282 valtiopäiviä ei ollut edes pidetty ja 1655 valtiopäivien päätös ei kohdistunut Tornionjoelle, vaan siinä oli kyse aatelisiin kohdistuneesta reduktiosta, jossa kruunulle piti palautta sille aiemmin kuulunut omaisuus. Pajalan ruukille puolestaan ei ollut voitu siirtää tietenkään talojen lohenkalastusta, vaan käyttöpääoman vahvistamiseksi vuokrattiin veronkanto. Näitä veroja oli parikymmentä vuotta myöhemmin tilittämättä valtiolle usealta vuodelta.
    Talonpojille aiheutui konkursseja lohenkalastuksen menetyksestä ja Kustaa III joutui palauttamaan lohenkalastuksen alkuperäisille omistajilleen sadaksi vuodeksi 1791. Talonpojat maksoivat saman vuotuisen maksun kuin edelliset ulkopuoliset vuokralaiset. Kirjoitustaidottomat ja suomea puhuvat talonpojat olivat tyytyväisiä kun saivat kalastuksen takaisin itselleen, eivätkä kiinnittäneet niinkään huomiota siihen että sopimuksessa puhuttiin arennista. Se lienee ollut pieni vikasietotila sen rinnalla kun he saivat tuottavan kalastuksen takaisin haltuunsa.
    Kustaa Vilkuna kuvaa osuvasti tilannetta vuokra-ajan lähestyessä loppuaan 1800-luvulla. Lohitalonpojat tulivat huomattavan hyvin toimeen valtion kanssa. Mutta vasta kun valtio sai taustatekijäkseen vaateliaan puunjalostusteollisuuden ja myöhemmin voimayhtiöt, voitiin lohitalonpojat hitaasti nujertaa. ”Valtio 1800-luvun lopulla anasti lohen omakseen.” Valtio vei kiinteistöjen merkittävimmän tulonlähteen. Ilman metsäyhtiöiden uittotarpeita lohiregaalista ei olisi ilmeisesti puhuttu sataan vuoteen sanaakaan.
    Mutta saiko valtio lohenkalastusta oikeasti omakseen. Missä ovat kiinteistökohtaiset sopimusasiakirjat ja maksukuitit? On hyvä, että omistuksen laillisuuden selvittelytyö on vuosisatojen odotuksen jälkeen käynnistynyt. Jos valtio pystyy osoittamaan laillisen omistuksensa, niin pulinat pois. Suomen puolelle Tornionjoelle muodostuu ainoana jokena maailmassa sitten regaalioikeus kalastusoikeutena, joka on kirjoitettava auki lainsäädäntöön.
    Tornionjoella on karvaat kokemukset valtion halusta suojella kalakantoja. Regaalisella otteella kalakannat tuhottiin merellisellä ylikalastuksella tai pidettiin kitumassa viljelyn varassa. Valtio köyhdytti Tornionlaaksoa sadoilla miljoonilla euroilla. Vihreiden poliitikot Emma Kari ja Kukka Ranta totesivat kirjassaan yhteisomistuksen kulkevan käsi kädessä liikakäytön, saastuttamisen ja sukupuuton kanssa, kun taas yksityinen omistus johtaa kestäviin tuottoihin ja suojeluun.
    Kalervo Aska

    1. En ole kyseenalaistanut lohiregaalin laillisuutta toisin kuin Kalervo Aska väittää. Lohiregaalin ongelma ei mielestäni ole laillisuus, vaan se, että miten yli 300 vuotta vanha laki voisi olla mitenkään ajan tasalla? Tavanomaista lakia päivitetään 20-30 vuoden välein ja Suomen perustuslaki uudistettiin vuonna 2000. Lohiregaalin käyttökelpoisuutta ja suhdetta muuhun lainsäädäntöön, erityisesti kalastuslakiin, pitäisi mielestäni pohtia.

      1. Juuri näin. Lohiregaalin suhde muuhun lainsäädäntöön pitää perata. Eduskunta kiinnitti asiaan huomiota nykyistä kalastuslakia valmisteltaessa, ja selvitystyö on käynnissä. Jos löydät, niin laita linkki viittaamastasi vanhasta laista, jonka ajantasaistamisen otit esille. Itse en ole sellaista lakia kohdannut. Edellä viittaamani Kustaa III:n toimi oli 2.11.1786 annettu resoluutio, ei siis laki. Itse olen sitä mieltä, että asia on ratkaistava juridisena oikeuskysymyksenä. Muuten kysymys ponnahtaa pinnalle tuon tuostakin ja se ei liene kenenkään etu.

  3. Muistaessa kuinka tyhjiin verkotettuja suuri osa Suomen vesistöistä on, tulee väkisin mieleen, että niin se vaan joku vesistön omistaja verkottaisi tyhjiin Tornionjoenkin, jos valtio ei sitä säätele.

    Aika paljon saa virrata joessa vettä ennen kuin ajatus kaikkien luonnonvarojen välittömästä hyödyntämisestä nyt ja heti, on hävinnyt suomalaisesta kulttuurista. Sitä ennen en uskallaisi kalastuksen säätelyä pelkästään maanomistajille jättää.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *