Blogiartikkelit Esa Katajamäki Maatalous, Ruoka, Tilasto

Elintarviketeollisuus ja koko elintarvikeketju ovat huoltovarmuuden kannalta kriittisiä koronapandemian aikana. Erityisesti nyt päättäjät tarvitsevat luotettavaa ajantasaista tietoa päätöksenteon tueksi.

Luken tilastot tarjoavat osaltaan tilannetietoa elintarvikeketjun toimivuudesta nopeimmillaan kuukausittain. Pidemmän aikavälin muutokset ovat nähtävissä myöhemmin vuositilastoistamme.

Tällä hetkellä pystymme näkemään koronapandemian alkuvaiheen vaikutuksia maaliskuuta koskevien tilastojen perusteella. Niiden mukaan elintarviketeollisuus toimii pääosin normaalista ja suomalaisille riittää hyvin ruokaa. Kesäkuun alussa julkaistavat huhtikuun tiedot tarkentavat tilannekuvaa.

Maidon- ja lihantuotanto jatkuneet normaalisti

Maidontuotanto ja maidon vastaanotto tiloilta meijereihin on jatkunut normaalisti koronasta huolimatta. Joissakin Euroopan maissa meijereillä on ollut ongelmia vastaanottaa maitoa, kun sitä on ollut liikaa kysyntään nähden.

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä maidontuotanto kasvoi kahdella prosentilla edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Karkauspäivästä johtuen helmikuussa oli yksi päivä enemmän kuin viime vuonna, joten se osaltaan hieman lisää tämän vuoden tuotantomäärää edellisvuoteen verrattuna.

Maaliskuun tilastosta näkyy, että joidenkin maitotuotteiden kuten esimerkiksi jogurtin valmistusmäärä on selvästi noussut. Lisäksi pitempään säilyvien UHT-maitojen valmistusmäärä oli tavallista suurempi maaliskuussa. Maidon tuottajahinta on pysynyt noin 39 sentissä per litra alkuvuoden ajan.

Myös teurastamoissa koronaan on varauduttu ja näyttäisi siltä, että eläimet pystytään teurastamaan normaalisti. Maaliskuun tilastojen perusteella teurastusmäärät ovat säilyneet vähintään normaalilla tasolla.

Sianlihan tuottajahinnat ovat olleet hienoisessa nousussa alkuvuonna, kun vastaavasti broilerin tuottajahinta on hieman laskenut. Naudanlihaa on pakkasvarastoissa poikkeuksellisen vähän, 2,8 miljoonaa kiloa.

Joidenkin arvioiden mukaan koronaepidemia on lisännyt kananmunien kulutusta (ks. esim. Munien kulutus kasvanut koronakriisin myötä). Kotimainen kananmunien tuotanto on ainakin jossain määrin pystynyt vastaamaan kysynnän kasvuun. Tammi- ja helmikuussa tuotanto väheni, mutta lisääntyi maaliskuussa. Kananmunan tuottajahinnat ovat lähteneet lievään nousuun.

Viime vuoden viljasato riittää lisääntyneeseen jauhojen kulutukseen

Mediassa on viime aikoina kerrottu koronapandemian yhtenä vaikutuksena olevan jauhojen kulutuksen kasvun. Viime vuonna viljojen sadot palasivat normaaleiksi kahden edellisvuoden heikon sadon jälkeen. Kaikkiaan neljän miljardin kilon viljasadon pitäisi riittää pääosin hyvin kotimaisen kulutuksen tarpeisiin, kuten jauhoihin ja osin vientiinkin. Esimerkiksi rukiin reilun 180 miljoonan kilon sato kattaa reilusti suomalaisten vuosikulutuksen.

Vuonna 2019 kotimainen teollisuus käytti kotimaista ja ulkomaista viljaa yhteensä 1,34 miljardia kiloa, josta rehuteollisuudessa kului 574 miljoonaa kiloa, elintarviketeollisuudessa 439 miljoonaa kiloa ja muussa teollisuudessa 329 miljoonaa kiloa.

Miten käy elintarvikkeiden ulkomaankaupalle?

Luke aloitti viime vuonna uuden maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden ulkomaankauppatilaston julkaisemisen. Tilasto julkaistaan kuukausittain ja tietolähteenä käytetään Tullin ulkomaankauppatilastoa.

Suomeen tuotiin maataloustuotteita ja elintarvikkeita kaikkiaan 5,3 miljardin ja vietiin 1,7 miljardin euron arvosta vuonna 2019.

Ensimmäisiä viitteitä koronapandemian vaikutuksista maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden ulkomaankauppaan saadaan kesäkuun alussa (5.6.), jolloin julkaistaan ennakolliset maaliskuun vienti- ja tuontitilastot.

Luken tilastotuotanto jatkuu normaalisti

Luken tilastokyselyihin vastaavat yritykset ja muut tiedonantajat ovat vastanneet kiitettävästi tilastokyselyihimme. Olemme julkaisseet tilastot pääosin suunnitellun aikataulun mukaisesti eikä yhtään julkistusta ole peruttu.

Tästä kuuluu suuri kiitos kaikille Luken tilastokyselyihin vastanneille. Toivon hyvän yhteistyömme jatkuvan, jotta voimme tästä eteenpäinkin julkaista ajantasaisia ja luotettavia tilastoja päättäjien, tutkijoiden ja muiden tilaston käyttäjien tarpeisiin.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *