Blogiartikkelit Jyrki Niemi Maatalous, Ruoka, Talous

Suomalainen ruokakeskustelu koskee usein hintaa ja sen kalleutta. Ruokakauppojen hetkeksi vaimentunut hintakilpailu sai viime viikolla taas uutta vauhtia, kun Lidl ilmoitti alentavansa pysyvästi satojen tuotteiden hintaa lähiviikkojen aikana.

Hintoja alentamalla Lidl haluaa vahvistaa hintajohtajuuttaan. Viisi vuotta sitten S-ryhmä aloitti näyttävästi kaupoissaan hintojen alentamisen, ”halpuuttamisen”, ja kavensi näin Lidlin etumatkaa halvimpana ruokakauppana. Hintakilpailu oli kovimmillaan vuosina 2015–2017.

Ruuan hintatasossa tapahtuikin ”historiallisesti” varsin merkittävä käänne, kun ruuan kuluttajahinnat laskivat Suomessa kolmen vuoden aikana yhteensä lähes neljä prosenttia. Kuluttajahintaindeksin muutos oli samalla ajanjaksolla tasan kaksi prosenttia, joten ruoan hintakehitys oli useita vuosia yleistä inflaatiokehitystä hidastava tekijä.

Vuodesta 2018 lähtien ruuan hinta on kuitenkin taas noussut. Syömmekö siis nykyään kallista vai halpaa ruokaa?

Suomalaiset kotitaloudet käyttävät euroistaan keskimäärin 22 prosenttia syömiseen ja juomiseen. Suuremman osan rahoista lohkaisee vain asuminen. Onko se liikaa? Äkkiä ajateltuna runsaan viidenneksen osuus tuloista tuntuu suurelta, mutta toisaalta siihen kuuluvat kaikki ruuat, myös muualla kuin kotona syödyt ateriat sekä alkoholijuomat.

Kotiin hankit­tujen elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien osuus kotitalouksien kulu­tusmenoista on vain noin 12 pro­senttia.

Kotiin hankit­tujen elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien osuus kotitalouksien kulu­tusmenoista on vain noin 12 pro­senttia. Osuus on elintason kohotessa pienentynyt Suomessa vanhojen EU-maiden tasolle.

Vertailtaessa ruuan hintakehitystä eri EU-maissa vuodesta 2005 vuoteen 2019 voidaan havaita, ettei jäsenmaiden keskinäisissä suhteissa ole tapahtunut suuria muutoksia. Suomi on ollut hintatasoltaan Tanskaa, Itävaltaa ja Luxemburgia halvempi, mutta muita EU-maita kalliimpi sekä vuonna 2005 että vuonna 2019. Ruotsin kanssa ollaan oltu koko ajan lähes tasoissa.

Kansainvälisiä hintavertailuja janoavien kannattaa huomioida, että hintoihin vaikuttavat edelleen monet kansalliset erityispiirteet, kuten palkkataso, verot ja ruokailutottumukset. Jos ruuan hintataso suhteutetaan esimerkiksi käytettävissä oleviin tuloihin, Suomen sijoitus vertailussa paranee kertaheitolla.

Ei nimittäin liene mielekästä vertailla vaikkapa Romanian ja Suomen hintoja, kun romanialaisten keskitulo jää noin kymmenesosaan suomalaisesta tasosta. Lisäksi on hyvä muistaa, että ruokaa verotetaan meillä eurooppalaisittain varsin ankarasti. Pelkästään arvonlisävero ruuassa on meillä 14 prosenttia, kun se on vanhoissa EU-maissa keskimäärin alle kuusi prosenttia.

Pitäisikö meidän tuoda yhä enemmän esille sitä, miten ruoka on tuotettu ja mistä arvo ruokaketjussa ylipäätään syntyy?

Hintatarjouksia ja alennuskampanjoita katsellessa tuleekin mieleen, onko ruuan hinnan mahdollisimman alas painaminen kuluttajan suurin etu. Vai pitäisikö meidän tuoda yhä enemmän esille sitä, miten ruoka on tuotettu ja mistä arvo ruokaketjussa ylipäätään syntyy? Monet tutkimukset kun osoittavat, että kuluttajat ovat yhä enemmän kiinnostuneempia ruuan tuotantotavasta ja laadusta.

Ruuan hinta – korkeakin sellainen – hyväksytään, mikäli perustelut sopivat omaan arvomaailmaan. Joku maksaa suosiolla extraa kotimaisuudesta, toinen lähiruoasta ja kolmas on valmis maksamaan luomusta jopa yli kaksinkertaisen hinnan.

Kaupparyhmittymät ovat toki viime vuosien kampanjoissaan luvanneet, että hinta-alennuksia ei oteta tuotteen valmistajan tai raaka-aineen tuottajan saamista hinnoista, vaan alennukset tingitään kaupan omista katteista. Maatalouden ja elintarviketeollisuuden kannalta ruuan alennuskampanjoissa on kuitenkin ongelmansa. Ne johtavat yleensä entistäkin tiukempaan hintakilpailuun ja alentavat teollisuuden katteita. Tätä kautta syntyy myös painetta tuottajahintojen alentamiseen.

Maatalous- ja elintarvikealan yritysten kannattavuus on kuitenkin edellytys sille, että meillä on tulevaisuudessakin omaa ruuan tuotantoa. Kannattava tuotanto mahdollistaa myös keskittymisen laatutekijöihin kuten tuoteturvallisuuteen, eläinten hyvinvointiin, ympäristöstä ja työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtimiseen. Näistä tekijöistä rakentuu lisäarvoa suomalaiselle ruualle ja vastinetta ruuan hinnalle.

Kommentoi

  1. Mielenkiintoista pohdintaa! Romania varsinkin on aivan ääripäästä EU:ssa, maaatiloja eniten, 3,4 miljoonaa. Itseasiassa kolmannes EU-28 maatiloista on juuri Romaniassa. Mutta todella pieniä ja valtaosin tehottomia tiloja.

    Suomessa maatilayrittäjät ostavat ruokansa pääosin kaupasta kun Romaniassa suuri osa maataloustuotannosta on kotitarveviljelyä tai myydään torikaupassa. Ostoruuan merkitys siis vaihtelee hyvn paljon EU-maiden välillä.

    Pitkälti kyse on ruuan arvottamisesta. Hyvinä aikoina ruokaa pidetään itsestään selvyytenä. Onko ruoka jopa liian halpaa, koska sitä menee haaskuuseen?

    Ja keskiarvojen ulkopuolella on oikesti ihmisiä, joilla ei ole vara tehdä valintoja. Joille ruoka on liian kallista. Jotka joutuvat pohtimaan, ostaako ruokaa vai lääkkeitä. Köyhä romanilainen maanviljelijä pystyy tiettyyn määrään auttamaan itseään ja perhettään maatilkulla, mutta köyhällä suomalaisella kaupunkilaisella ei ole maata, metsää tai järveä lähellä ruuan hankintaan.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Katso myös