Blogiartikkelit Kristian Karlsson Ilmasto, Metsä, Ympäristö

Terveisiä Mosambikista! Olen nyt ollut viikon ajan pääkaupungissa Maputossa suunnittelemassa maastossa tapahtuvaa tiedonkeruuta ja koetoimintaa Forecas2-projektille. Ensimmäisen kerran matkustin tänne Maputoon toukokuussa 2013. Jatkoin silloin matkaa maan keski-osan vuoristoalueelle. Siellä avautuivat mahtavat maisemat, mutta samalla paljastui karu todellisuus: metsien raivaus etenee kovaa vauhtia. Kuulin äsken, että silloin perustamistamme seuranta-kohteista pari olisi tuhoutunut hakkuiden takia – niiden virallisesta koe-statuksesta huolimatta.

photo1_kristian_karlsson
Kaskisavua nousee Moribane metsässä. Metsäntutkijoiden perustama seurantakohde sijaitsee kuvaajan selän takana ja se jäi lopulta tämän laajenevan aukon alle. Kuva: Kristian Karlsson

Maisemassa erottuva ja kaukokartoitusaineistoissa näkyvä metsien raivaus (engl. forest clearing) on avohakkuuta, jossa paikallinen väestö perustaa viljelyksiä, hyödyntävät puita polttopuuna ja kotitarvepuuna. Puuhiilen valmistus on mittasuhteiltaan valtavaa, ja näyttäisi sekin monesti olevan avohakkuiden varassa. Afrikkalaisen suurkaupungin kulutus voi olla lähes 30 000 säkkiä päivässä. Se on jo melkein käsittämätöntä.

Kaupallinen puunkorjuu perustuu poimintahakkuisiin, ja oikealla mitoituksella ja toteutuksella ne ovat puuvarantojen kestävää hyödyntämistä. Hakkuista saadaan laadukasta ja kysyttyä sahatavaraa, joka edelleen on jalostettavissa arvokkaiksi lopputuotteiksi. Toiminta tuottaa rahaa, jota tämä maa ja sen ihmiset tarvitsevat. Osin tuemme tätä toimintaa tehostamalla tutkimustyötä – saadaan sellaista tietopohjaa, jolla toimintaa voidaan ohjata paremmin.

Karttatuloste tausta-aineistojen avulla haetusta tutkimuksen kohde-alueesta Mosambikissä. Vihreä sävy kertoo puuston latvus-peittävyydestä (Global Forest Change, Hansen et.al 2013. Science 342: 850–53). Päälle laitettu kerros sinisellä värillä: siinä kohtaa metsä on hakattu melko äskettäin, sini-sävyn syvyys ilmaisee ajankohdan. Isompi kaupunki vasemmassa yläkulmassa ja valtameri idässä. Kuva: Kristian Karlsson
Karttatuloste tausta-aineistojen avulla haetusta tutkimuksen kohde-alueesta Mosambikissä. Vihreä sävy kertoo puuston latvus-peittävyydestä (Global Forest Change, Hansen et.al 2013. Science 342: 850–53). Päälle laitettu kerros sinisellä värillä: siinä kohtaa metsä on hakattu melko äskettäin, sini-sävyn syvyys ilmaisee ajankohdan. Isompi kaupunki vasemmassa yläkulmassa ja valtameri idässä. Kuva: Kristian Karlsson

Tutkimukselle tämä metsien hävittämisen häkellyttävä vauhti tarkoittaa ennen kaikkea kilpajuoksua ajan kanssa. Tiedon hankkiminen perinteisillä mittauksilla vie oman aikansa. Lisäksi monet tutkittavat ilmiöt vaativat perinteisesti kentällä vuosien tai vuosikymmenten seurantaa ennen kuin muutosprosessit voidaan kuvata selkeästi.

Yksi keskeinen tavoitteemme on nopeuttaa tiedon hankkimista ja hyödyntämistä. Digitaalisten aineistojen entistä parempi saatavuus ja laajempi tietosisältö ovat jo tuoneet paljon uusia mahdollisuuksia. Myös puiden kasvun määrittämisessä kokeilemme uusia lähestymistapoja. Puiden kasvua ja niiden järeytymistä pitää voida ennustaa kestävien hakkuumahdollisuuksien laskemiseksi. Pitkä-aikaiset seuranta-kohteet säilyvät ehkä vain tarkoin valvotuilla suojelualueilla. Silloin ne eivät niinkään tue puun tuottamista ja hyödyntämistä koskevaa tutkimusta. Mietimme strategiat uudestaan näillä kokemuksilla.

Haasteita täällä riittää työssä ja sen ulkopuolella. Suomalainen arkipäivä on todella kaukana.

Kirjoitettu lauantaina 1.10.2016

Kommentoi

  1. Onnen ponnisteluillesi Kristian!
    Sitä tarvitset rutosti siinä maassa. Tiedän, koska olen siellä työskennellyt kolmeen otteeseen, yhteensä 7-8 vuotta. Ensimmäinen pestini alkoi v. 1980 ja viimeinen päättyi vajaa 6 v. sitten – kohta sen jälkeen, kun olin avittanut Sinikka Västilän aloittamaan siellä nykyisen LUKE:n hankkeen. Jos haluat, voit vapaasti kysellä minulta Mosambikin ilmiöistä, jotka sinua äimistyttävät. Kaikelle on selityksensä.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Katso myös