Blogiartikkelit Annika Kangas Ilmasto, Metsä, Monimuotoisuus, Ympäristö

Suomen puuvarat lähtivät 1950-luvulta alkaen jyrkkään nousuun. Merkittävänä syynä tähän on pidetty avohakkuisiin perustuvaa metsikkötaloutta. Toisaalta avohakkuita kritisoidaan erityisesti metsien monimuotoisuuden ja virkistyskäytön näkökulmasta, ja ratkaisuksi esitetään jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta.  Näiden menetelmien vastakkainasettelu on kuitenkin tarpeetonta, sillä sopivalla tavalla yhdisteltynä ne voivat tuottaa enemmän hyvinvointia kuin kumpikaan yksinään käytettyinä.

Viime vuosisadan alussa Suomen metsätalous perustui niin sanottuun harsintametsätalouteen. Hakkuissa poistettiin taloudellisesti arvokkaimmat puut ja lähinnä arvottomat puuyksilöt jätettiin kasvamaan. Tämä johti siihen, että valtakunnan metsien kolmannessa inventoinnissa löytyi vuonna 1956 julkaistuissa tuloksissa jopa 5 miljoonaa hehtaaria vähäpuustoisia ja heikkokasvuisia alueita. Lopulta harsintametsätalous kiellettiin, ja avohakkuisiin perustuva metsätalous on ollut vallitseva metsänkäsittelytapa vuoden 2014 uuden metsälain voimaantuloon asti. Uusi metsälaki sallii myös jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen.

Myös jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessa poistetaan suurimpia ja arvokkaimpia puita. Erona aiempaan harsintametsätalouteen on se, että hakkuissa kasvamaan jätettävien puiden tulisi olla terveitä ja hyvälaatuisia. Lisäksi kasvamaan jätettäviä puita tulisi olla niin paljon, että alueen koko kasvupotentiaali (eli käytettävissä olevat ravinteet, valo ja vesi) voidaan hyödyntää.

Puuston kasvu heikkenee, jos metsikkö hakataan liian harvaksi tai esimerkiksi karuille kasvupaikoille jäävä puusto on kuusia tai koivuja, jotka tarvitsevat rehevämpiä kasvuolosuhteita. Kasvun heikkenemisen kautta heikkenee sekä metsien taloudellinen tuotto että niiden hiilensidontapotentiaali. Silloin jatkuvapeitteinen kasvatus voikin muuttua harsintametsätaloudeksi, jossa puuntuotannon kestävyys on unohdettu. Jotta näin ei kävisi, tarvitaan tutkimustietoa hakkuiden suunnitteluun sekä osaamista hakkuiden toteutukseen.

Onko meillä riittävästi tietoa jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen tueksi?

Jatkuvapeitteisestä metsänkasvatuksesta on julkaistu monia tutkimuksia, joissa se on kannattavuudeltaan todettu yhtä hyväksi tai paremmaksikin kuin avohakkuisiin perustuva metsänhoito. Lisäksi sitä pidetään monimuotoisuuden sekä virkistyskäytön suhteen monessa mielessä parempana kuin avohakkuumetsätaloutta. Miksi siitä siis tarvittaisiin lisää tutkimusta?

Tähän mennessä tehdyt tutkimukset jatkuvapeitteisestä metsänkasvatuksesta perustuvat enimmäkseen mallilaskelmiin. Mallilaskelmissa puiden kasvuun ja kehitykseen vaikuttavat kasvupaikan ravinteisuus sekä puiden keskinäinen kilpailu. Kasvupaikka antaa kasvun rajat, keskinäistä kilpailua taas säädellään hakkuilla ja hoitotoimenpiteillä. Mallilaskelmissa paras kasvatusohjelma valitaan sen perusteella, millaiseksi malli arvioi puuston kehittyvän erilaisilla hakkuuvaihtoehdoilla. Empiiristä aineistoa jatkuvapeitteisen kasvatuksen onnistumisesta on kuitenkin vain vähän.

On olemassa monia sellaisia tekijöitä, joita laskelmissa ei nykyisin huomioida lainkaan. Malli­laskelmissa esimerkiksi oletetaan, että kaikki puut ovat terveitä. Laskelmissa myrskyt, hirvet tai hyönteiset eivät vaivaa, eikä korjuuvaurioitakaan tule. Jos voidaan olettaa, että korjuuvaurioita tulee vertailtavissa hakkuutavoissa yhtä paljon, silloin niiden sisällyttäminen laskelmiin ei ole tarpeen. Tällainen tilanne on esimerkiksi samalla tapaa, mutta eri aikaan tehtyjen harvennusten keskinäinen vertailu. Jos korjuuvaurioita tulee jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessa enemmän kuin tasaikäiskasvatuksessa, kuten on epäilty, se pitäisi kannattavuuslaskelmissa ottaa huomioon.

Myös laskelmien epävarmuudet ovat erilaisia. Avohakkuutaloudessa tiedetään varmasti, montako taimea alueelle istutettiin tai montako siementä kylvettiin, ja tiedetään myös, että ne sijoitettiin alueelle tasaisesti. Luontaisen uudistumisen laskelmissa oletetaan, että taimia syntyy jokaisena vuonna tasaisesti koko alueelle. Laskelmissa siis kaikki vuodet ovat keskimääräisiä siemenvuosia ja taimia syntyy joka paikkaan keskimääräisesti. Se, että huonoina siemenvuosina taimia ei synny lainkaan, ja hyvinäkin vuosina niiden sijoittuminen on epätasaista, pitäisi myös pystyä huomioimaan laskelmissa. Muutoin mallilaskelmat saattavat antaa harhaanjohtavan kuvan eri metsänkasvatusmenetelmien kannattavuudesta. Epävarmuuksien vaikutuksista meillä ei kuitenkaan ole riittävästi tietoa, ja siksi Lukekin panostaa aihepiirin tutkimukseen.

Vastakkainasettelu on tarpeetonta

Jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta ja avohakkuisiin perustuvaa metsikkötaloutta ei ole syytä asettaa vastakkain. Jokaiseen metsikköön kannattaa valita kulloisellakin hetkellä parhaiten soveltuva kasvatusmenetelmä. Se tarkoittaa menetelmää, joka parhaiten toteuttaa omistajan juuri kyseiselle kohteelle asettamat tavoitteet, liittyivätpä ne sitten metsätalouden kannattavuuteen, monimuotoisuuteen, virkistyskäyttöön tai hiilen sidontaan.

Jatkuvapeitteistä kasvatusta pidetään usein nykyisestä metsikkötaloudesta radikaalisti poikkeavana menetelmänä, mutta näin ei tarvitsisi olla. Jatkuvapeitteisen kasvatuksen hakkuut ovat pohjimmiltaan niin sanottuja yläharvennuksia, joissa pienten puiden lisäksi poistetaan myös metsiköiden isoimpia puita. Jos samassa metsikössä tehdään useita yläharvennuksia, ollaan jo hyvin lähellä jatkuvapeitteistä kasvatusta. Sen kummempaa ideologista tai muutakaan eroa lähestymistavoissa ei välttämättä ole. Sopivalla tavalla yhdisteltynä menetelmien kirjo tuottaa enemmän hyvinvointia, paitsi talouden myös parantuneen luonnon monimuotoisuuden, virkistysarvojen tai hiilen sidonnan näkökulmasta kuin kumpikaan menetelmä yksinään käytettynä.

Kommentoi

  1. Hyvää tekstiä josta käy ilmi että vallitsee paljonkin epävarmuutta jatkuvasta kasvatuksesta (j.k) ja varsinkin sen kannattavuudesta. Olen itse 38 v. ajan hoitanut taajama- ja virkistysmetsiä poimintahakkuin. Menetelmä toimii ja hyvää tulosta syntyy kun puut kaadetaan ja karsitaan moottorisahalla. Yksi kokeilu motolla riitti – tulos oli tyrmistyttävää katsottavaa.
    Herää kuitenkin huoli kun jatkuvaa kasvatusta metsänhoidon suosituksissa esitetään ikään kuin yhtä suositeltavana hoitomuotona kuin ”perinteinen” tasaikäisrakenteisen metsän hoito. Sen jälkeen kun j.k. tuli sallituksi laissa 2014, vihreiden lobbaus avohakkuukiellon puolesta on ollut voimakasta. Luonnonsuojeluliiton tavoitteenahan on nimenomaan maanlaajuinen avohakkuukielto. EU:ssa valmistellaankin parhaillaan kestävyyskriteerejä jotka nykymuodossaan rajoittaisivat metsänkäsittelyä metsissä joissa om korkea hiilivarasto (= uudistuskypsät metsät). Tulkinnasta tulee varmaan kädenvääntöä. Minkä puolesta Vihreät lobbaavat käy ilmi Ville Niinistön lausunnosta 25.10 Maaseudun Tulevaisuudessa, kun sanoi että ”Suomen metsätalous ei ole kestävällä pohjalla” ja että ”avohakkuut ovat metsätaloudemme kipupiste”. Mikä siis estäisi EU:ta, ellei kieltämään, niin ainakin rajoittamaan avohakkuita – eli pakottamaan jatkuvaan kasvatukseen, kun menetelmä kerran on kansallisissa metsänhoidon suosituksissa esitetty täysin hyväksyttävänä hoitomuotona!

    1. Kiitos kommentista. Pidän hyvin tarpeellisena, että jatkuvasta kasvatuksesta on empiiristä koedataa ennen kuin menetelmää laajasti suositellaankaan. Riskejä kun ei laskennallisissa analyyseissä huomioida, emmekä kaikkia riskejä välttämättä ole edes tunnistaneet vielä.

      1. Kuitenkin jatkuvaa kasvatusta suositellaan kansallisissa Tapion metsänhoidon suosituksissa melko varauksettomasti yhtä hyväksyttävänä metsänkäsittelymuotona kuin perinteinen jaksollinen metsänkasvatus. Näin, vaikkakin LUKE:n tämänhetkisten tutkimustietojen perusteella voidaan vetää johtopäätös, että jatkuvassa kasvatuksessa kertyy 40 – 50 % vähemmän puuta hyötykäyttöön kuin mitä on saavutettavissa tasaikäisrakenteisen metsänhoidon keinoin viljelemällä.
        Tutkittua tietoa on kuten todettu vähän, mutta juuri sen takia pitäisi varovaisuusperiaatteen mukaan suhtautua varauksellisemmin jatkuvaan kasvatukseen metsänhoidon suosituksissa. Huolellisesti ja osittain manutyönä toteutettuna menetelmä on aivan ehdoton maisemanhoitomuoto erityiskohteissa. On hyvä että tuli sallituksi mutta ei pidä suositella yleisesti sovellettavaksi.

  2. HYvä asiantuntijaartikkeli!
    Metsien terveyttä ajatellen lainaus artikkelistani (Silva Fennica vol. 51 no. 3 article id 1741. https://doi.org/10.14214/sf.1741)
    Metsätuhoriskit ovat tasaikäismetsätaloudessa suurempia kuin eri-ikäismetsätaloudessa. Merkittävin poikkeama koskee eri-ikäisiä kuusikoita, joissa käytetään pienaukko- tai poimintahakkuuta ja hyödynnetään alikasvosta. Niissä korjuuvaurio- tai juurikääpäriski kasvaa suureksi.

    1. Kiitos kommentista. Juurikääpä ja korjuuvauriot ovat sellainen huolenaihe, joka olisi syytä kannattavuuslaskelmissa ja hiilinielulaskelmissakin ottaa huomioon.

    2. Ainakin etelä-Suomessa jatkuva kasvatushan johtaa siihen että rehevämpien kasvupaikkojen sekametsät kuusettuvat.

  3. Hyvä objektiivinen artikkeli. Kuten Annika kirjoittaa jatkuvan kasvatuksen paremmuutta todistelevat mallilaskelmat perustuvat keskiarvoihin ( sekä joskus sopivasti valittuihin muihin parametreihin). Tällöin suljetaan pois oleellinen osa biologista monimuotoisuutta. Ennen kaikkea suuri vaihtelu yksilötasolla periytyvyydessä ja lisääntymisessä. Sarvaksen esittämä harsinnan tuottama negatiivinen valinta kontra jalostuksen perustana oleva positiivinen valinta pitää ottaa huomioon. Siemensadosta suurin osa tulee valtapuista, jotka ”yläharvennus ” poistaa. Lisää empiiristä tietoa pitkäaikaisista maastokokeista.
    Jatkuvapeitteisyydelle on oma osuutensa, mutta pysytään kohtuudessa.

    1. Kiitos kommentista. Jatkuvassa kasvatuksessa negatiivisen valintavaikutuksen pitäisi teoriassa olla vähäisempi kuin Sarvaksen tutkimassa harsinnassa, mutta tästäkin tarvitaan lisää empiiristä aineistoa.

    2. Terveisiä Veikolle! Muistelen joskus keskustelussamme tulleen esille, että havupuiden tuulipölytteisyys kumoaa osaltaan jatkuvan kasvatuksen aiheuttamaa mahdollista geneettistä rapistumista, mikäli menetelmän osuus ei nouse kovin suureksi – eli pysytään kohtuudessa.

      Aika moni metsäntutkija tuntuu olevan sillä kannalla, että olisi metsien ekosysteemipalvelujen kannalta eduksi, jos jatkuvan kasvatuksen tai Timo Pukkalan nimeämän ’vapaan kasvatuksen’ osuus olisi hieman nykyistä suurempi. Avohakkuut historiaan -aloite ja EU:n vertailutasosta kiistely ovat molemmat vähän hassuja. Pitäisi nähdä metsän muutkin käyttömuodot kuin puun tuotanto – niistä muistakin tulee rahaa. Luonnontuoteala tuottaa puolen miljardin euron arvonlisän vuodessa. Päälle luontomatkailu, virkistys, metsästys…

  4. Suomen metsiä hakattiin ”jatkuvalla kasvatuksella” noin vuoteen 1950 saakka. Sen jälkeen metsien kasvu on lisääntynyt n. 70%. Kasvun lisäys johtuu siitä, että metsät ovat tiheämpiä ja puut nuorempia. Hiilidioksiditpitoisuus tai lämpötilan nousu eivät ole lisänneet kasvua luonnonpuistoissa.
    Metsänkäsittelyjen nopean muutoksen mahdollisti sodanjälkeinen yhtenäiskulttuuri. Kaikki suomalaiset kuuntelivat radiosta samat uutiset. Yhtenäiskulttuurin nopean jalkautumisen metsiin mahdollisti Metsähallituksen ylläpitämä metsäopistoverkosto. Se oli niin yhtenäinen, että kaikki oppilaat olivat miehiä. Metsäpomon työ ei sopinut naisille.
    Väitteet, että jatkuva kasvatus lisäisi puuston kasvua 30% (MT 18.9. 2019), tuntuu ristiriitaiselta edellä kuvattuun nähden. Vaihtoehtoinen totuus.

    1. Kiitos kommentista. Laskelmissa yksittäisten puiden kasvu riippuu kasvupaikan ravinteista ja muiden puiden kilpailusta. Muiden tekijöitten, kuten sen että jäljelle jäävät puut ovat syystä tai toisesta olleet heikompikasvuisia kuin poistetut, ei oteta huomioon. Senkin huomioiminen tarvitsee lisää empiiristä tutkimusta.

  5. Hyvä kirjoitus.

    Kirjoituksessa jää pohdituttamaan seuraava väittämä

    ”Jatkuvapeitteisen kasvatuksen hakkuut ovat pohjimmiltaan niin sanottuja yläharvennuksia, joissa pienten puiden lisäksi poistetaan myös metsiköiden isoimpia puita. Jos samassa metsikössä tehdään useita yläharvennuksia, ollaan jo hyvin lähellä jatkuvapeitteistä kasvatusta. ”

    Yläharvennushan on tasaikäisrakenteisen metsänkasvatuksen hakkuutapa, jolla pyritään nimenomaisesti tasaamaan kokoeroja sekä maksimoimaan tukkipuun tuottoa ja kannattavuutta. Näin ollen yläharvennuksethan johtavat lopulta uudistushakkuuseen. Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessahan nykytiedon mukaan tulisi olla terveitä ja hyväkuntoisia puita kaikissa kokoluokissa, joten yläharvennus -termin käyttö on tässä yhteydessä nähdäkseni harhaanjohtavaa.

    1. Kyllä jatkuva kasvatus voidaan hyvin rinnastaa yläharvennukseen ( joka sekin oli tiukasti pannassa aiemmin). Eri-ikäisrakenteisuuden saavuttaminen perustuu nimenomaan siihen, että kaadettujen suurten puitten tilalle kasvaa uusia pieniä puita, ja kasvamaan jätetyistä kuitupuista uusia tukkipuita. Pieniä puita pitää olla paljon, jotta se toimii.

  6. Hyvä, kiihkoton juttu. Olen harrastanut metsänhoitotöitä ensin isäni omistamassa metsässä ja sittemmin omassa metsässäni 1960-luvun alkuvuosista alkaen ja nähnyt harsintahakkuumenetelmän surkeat tulokset. Niitä tuloksia olen korjaillut 1980-luvulta alkaen. Kunpa olisin tiennyt vuosikymmeniä sitten niistä näkökulmista, joita Kangas esittää, olisi oma päätöksentekoni ollut paljon helpompaa.

  7. Hyvä artikkeli. Lisää tälläista. Hiilivarastosta jankkaaminen muistutta kohta brittien Brexit keskustelua.

  8. Tässä tulee hakematta mieleen ajankohtainen kiistely siitä, pitääkö metsien hakkuut maksimoida vai optimoida – ottaen huomioon muutkin metsien tuottamat hyödyt. Kirjoituksen viimeinen lause voidaan muotoilla myös seuraavasti: ”Sopivalla tavalla yhdisteltynä metsien käytön tavoitteiden kirjo tuottaa enemmän hyvinvointia, paitsi talouden myös parantuneen luonnon monimuotoisuuden, virkistysarvojen tai hiilen sidonnan näkökulmasta kuin mikään tavoite yksinään käytettynä.”

      1. Mutta mitkä ovat optimointiparametrit (brutto-/nettotulot, brutto-/nettokasvu, hiilensidonta puustoon/maaperään, ravinnekierto- ja -valunta, virkistysarvo, maisema-arvo, monikäyttöarvo…) ja millä painoarvoilla? Kuinka kompensoida poliittisten päätösten aiheuttamat menetykset jne.? Tällaisen päätöksenteon mallinnusparametriston kirjo on jo niin suuri, että tulosten validiuden toteaminen lienee lähes mahdotonta! Konsensus on siten hyvin haasteellista.

        1. Olet ihan oikeassa, että valinnanvaraa on. Kunkin metsänomistajan pitäisi itse valita, mitä asioita painottaa. Jos kaikki painottavat eri asioita, tuloksena on monimuotoinen kokonaisuus. Konsensusta ei tähän saada, mutta ei sitä kannata hakeakaan. Kun kaikki tekevät eri tavalla, niin kaikki eivät ainakaan ole yhtä aikaa väärässä.

  9. Onpas mukavaa lukea vaihteeksi järkevän ja kiihkottoman kuuloista tekstiä hakkuitsta. Jään innolla odottamaan tulevaisuuden tutkimustuloksia. (Y)

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *