Blogiartikkelit Marjo Keskitalo Maatalous, Ruoka

Erikoiskasveja yhdistää se, että niiden monia ominaisuuksia maataloudessa, teollisuudessa, tuotteistamisessa ja biotaloudessa ei osata kunnolla hyödyntää.

Jostain kumman syystä ihmiskunnan ymmärrys uusiutuvista luonnonvaroista, kuten lukuisista viljelykasveista, erikoiskasveista, näyttää vain kaventuvan. Näin siitä huolimatta, että meillä on tietoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Vielä hämmästyttävämpää on se, ettei kasvikunnan raaka-aineita nähdä biotalouden mahdollisuuksina. Vaikka kasvuolot ovat meillä rajoittuneet, löytyy nimenomaan erikoiskasveista vaihtoehtoja, jotka päihittävät kilpailijamaiden kasvit.

Erikoiskasvit ovat monimuotoisuuden aarreaitta

Erikoiskasveista löytyy ammennettavaa silloin, kun tuotanto-olot ja yhteiskunnan tarpeet muuttuvat. Peruna toi aikoinaan ruuan pöytään, kun elintarvikkeista oli pulaa. Sokerijuurikkaan tuotanto sai lisäpotkua, kun kuluttajien makeannälkä kasvoi ostovoiman siivittämänä. Nyt tarvitaan kasviperäisiä proteiineja ja niitä tuottavia kasveja.

Mikä tekee kasvista erikoisen? Osa mieltää erikoiskasvit muiksi kuin heinäkasveihin kuuluviksi viljoiksi. Osalle ne tarkoittavat kotipuutarhoissa viljeltäviä hyötykasveja. Kaikki erikoiskasvit eivät ole yhtenäinen, eikä kasvitieteeseen perustuva ryhmä.

Jos erikoiskasvien kriteerinä pidetään viljelyn laajuutta, erikoisempia vaihtoehtoja, kuten öljy-, palko- ja juurikasveja sekä valeviljoja viljellään vähemmän kuin tavanomaisia viljakasveja. Toisaalta esimerkiksi ruista on ajoittain viljelty vähemmän kuin erikoisempia kasveja.

Perinteeseen viittaaminenkin antaa vain osittaisen vastauksen. Useita erikoisuuksia on viljelty maassamme vuosisatoja, ellei peräti tuhansia vuosia.

Viljely keskittyy tietyille alueille

Erikoiskasveja viljellään usein tietyillä alueilla, joissa kasvuolot ovat suotuisat tai jalostava teollisuus lähistöllä. Näin on esimerkiksi rypsin ja rapsin, perunan, kuminan, sokerijuurikkaan, härkäpavun, öljypellavan, tattarin, speltin, öljyhampun, auringonkukan, maissin ja kvinoan laita, puhumattakaan orastavista erikoisuuksista.

Tärkeä on ymmärtää, että erikoiskasveja tarvitaan muutoksiin sopeutumisessa. Kyse voi olla proteiiniomavaraisuuden lisäämisestä, kasvuoloihin sopeutumisesta tai resurssitehokkuuden kasvattamisesta. Paikalliset erikoiskasvimme saavat Suomen erottumaan muista maista ja tekevät maaseudustamme omaleimaisen.

Hyötyä koko elintarvikeketjulle

Innovaatioita on odotettavissa itse kasveista. Niitä saadaan myös, kun erikoiskasveja ja muita viljelykasveja tuotetaan yhdessä. Koko elintarvikeketjulle on tarjolla taloudellista, ympäristöllistä ja ihmisten hyvinvointia lisäävää hyötyä.

Juttu on julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden Tiede-sivulla 18.1.2016.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *