Blogiartikkelit Maarit Heinonen Puutarha, Yleinen

Tiedetoimittaja Jani Kaaro kirjoitti Luonnonvarakeskuksen Leia-asiakaslehden kolumnissa (Leia 2/2016), kuinka monet ovat viime vuosina jääneet koukkuun perinnekasveihin. Kaaron mielestä tämä ei ole mikään ihme, sillä perinnelajikkeissa ”yhdistyvät seikkailu, salapoliisityö, löytämisen ja onnistumisen riemu sekä yhteisöllisyys. Samalla tulee tehneeksi jotakin, jolla voi olla suuri merkitys tulevaisuuden kannalta.”

Kaaron kuvaama löytämisen riemu on muuttunut todeksi ’Mannerheimin Omena’ -nimisen paikallisomenalajikkeen kohdalla. Erittäin harvinaisen, jo kadonneeksi luullun lajikkeen, löytyminen on ollut erityisen riemuisaa kotiseutuihmisille, vanhojen lajikkeiden harrastajille ja meille vanhojen lajikkeiden tutkijoille.

Pienistä vihjeistä liikkeelle

’Mannerheimin Omena’ on ollut usean vuoden ajan noin sadan suomalaisen paikallisomenalajikkeen etsintälistoillamme. 1940-luvun alussa Maatalouskoelaitoksen puutarhaosaston professori Olavi Meurman kirjoitti useimmista etsimistämme lajikkeista, mutta ’Mannerheimin Omenaa’ Meurman ei mainitse kirjassaan.

Tekstianalyysi lähes sadan vuoden takaisesta uutisesta paljastaa monia arvokkaita vihjeitä: syntypaikan, hedelmän ominaisuuksia ja paikallisia ihmisiä.

Meurmanin pomologiakirjan rinnalla olemme käyttäneet lähteinä etenkin vanhoja puutarha-alan lehtiä ja taimistohinnastoja. Niistä olemme etsineet omenalajikkeiden nimiä sekä tietoja niiden alkuperästä ja viljelylevinneisyydestä. Jälkimmäisten lähteiden avulla pääsimme ’Mannerheimin Omenan’ jäljille.

Puutarha-lehdessä ilmestyi vuonna 1921 pieni uutisjuttu, jossa kerrotiin, kuinka kenraali Mannerheimilta kysyttiin lupaa nimetä ”jättiläiskokoinen, keltainen kirkas omena” hänen nimikkolajikkeeksi. Mannerheim oli aiemmin samana vuonna käynyt kalastusmatkalla Asikkalassa ja mielistynyt tähän maistamaansa omenaan. Jutussa mainitaan, että lajike on syntyään Asikkalan Päijänteen saaressa sijaitsevasta Salon kylästä ja että sen teki tunnetuksi Kalkkisten kanavan kaitsija Albert Tötterman. Kaikki tämä tieto neljässä virkkeessä. Tekstianalyysi lähes sadan vuoden takaisesta uutisesta paljastaa monia arvokkaita vihjeitä: syntypaikan, hedelmän ominaisuuksia ja paikallisia ihmisiä.

Tämä vakuutti meidät siitä, että kyseessä voikin olla paikallislajike, eikä yksittäinen siemensyntyinen omenapuu.

Tiedonmuruista kasvaa tarina

Nimi Tötterman johdatti meidät lukemaan vuonna 1931 ilmestynyttä Puutarha-lehden artikkelia. Siinä Tammelan Mustialan maanviljelysoppilaitoksella omenalajikkeiden menestymistä testannut Klas Stening kertoo kanavanhoitajan laajamittaisista ja yli 20 vuotta kestäneistä hedelmäviljelyn kokeista virka-asunnollaan. Artikkelissa mainitaan myös ’Mannerheimin Omena’. Tämä vakuutti meidät siitä, että kyseessä voikin olla paikallislajike, eikä yksittäinen siemensyntyinen omenapuu.

Tötterman johdatti meidät myös pari vuotta sitten kirjoitettuun Päijät-Hämeen kylien matkailun kehittämishankkeen loppuraporttiin, josta saimme vihiä nykyisistä paikallisista ihmisistä. Sähköpostikeskustelu kotiseutuyhdistysten kanssa tuotti lupaavan tiedon: Asikkalan alueella on ’Mannerheimin Omena’ -nimisiä puita ollut ainakin muutamissa puutarhoissa. Alueen kartanon hedelmätarha joutui 1980-luvun alussa tielinjauksen alle ja siinä meni myös ’Mannerheimin Omena’. Vanha emäntä muisti kuitenkin erittäin tarkasti omenan, sen maun ja ulkomuodon.

Onnekkaiden sattumusten sarja johti elävän ’Mannerheimin Omena’ -puun löytymiseen.

Onnekkaiden sattumusten sarja johti elävän ’Mannerheimin Omena’ -puun löytymiseen. Loppukesällä, muutamaa kuukautta ennen sähköpostiviestittelyämme kotiseutuyhdistysten kanssa, paikkakunnan kaksi vanhaa koulukaveria olivat tavanneet toisensa. Toinen heistä oli tarjonnut virkistykseksi keltaisen omenan: kotipuustaan ”Mannerheimin”. Omenan syönyt mies oli ällistynyt, kun hän sai kuulla, että etsimme tietoa nimenomaan tämän nimisestä omenalajikkeesta. Koulukaverit eivät olleet keskenään puhuneet koskaan aiemmin pihojensa omenalajikkeista.

Saimme puun omistajan yhteystiedot, ja meillä oli todella riemuisa puhelinkeskustelu. Ilo oli molemmin puolinen. Saimme kuulla omenapuuhun liittyviä muistoja; muun muassa sen, kuinka omenapuun haaran revetessä perheessä naureskeltiin, että nyt Mannerheim kaatuu. Vuoden vaihteessa saimme kuulla asikkalalaiselta ’Mannerheimin Omenan’ etsintäpartiolta, että puun omistaja oli kuollut vain reilu kuukausi jaloversojen leikkaamisen jälkeen.

Asikkalan Kalkkisten yksityispihalla kasvavan ’Mannerheimin Omenan’ jaloversot on maaliskuussa vartettu, ja ne tulevat varmistamaan lajikkeen säilymisen.

Tarina elvyttää lajikkeen

Asikkalan Kalkkisten yksityispihalla kasvavan ’Mannerheimin Omenan’ jaloversot on maaliskuussa vartettu, ja ne tulevat varmistamaan lajikkeen säilymisen Louhisaaren kartanolinnan Mannerheimien nimeä kantavassa omenakorttelissa ja kansallisessa geenivaraomenapuiden kokoelmassa Lukessa. Näin puun omistaja toivoi.

Vanhoista taimihinnastoista löysimme tiedon, että ’Mannerheimin Omena’ oli Lohjalla sijainneen Ahtialan taimiston myynnissä vuosina 1931–1932. Ehkä jonain päivänä törmäämme Lohjan seudullakin jossain vanhassa puutarhassa tähän lajikkeeseen. Lohjalla sijaitsevaan Fruticetum hedelmälajipuistoon uusi taimi tulee myös itseoikeutetusti kotiutumaan, sillä sijaitseehan tämä yhdistyksen ylläpitämä näytepuisto Kirkniemen kartanon mailla. Sen saman kartanon mailla, jonne marsalkka Mannerheim eläkevuosinaan perusti omenaviljelmän.

Lisäksi Asikkalan kunnan kanssa keskustelemme paikasta, jonne ’Mannerheimin Omenan’ nuori taimi voitaisiin istuttaa kaikkien nähtäväksi lajikkeen kotikonnuilla.

Suomen marsalkka Mannerheimin 150 juhlavuoden jälkeen ’Mannerheimin Omena’ ei ole enää vaarassa kadota tai jäädä unholaan.

Lajike suomalaista historiaa

’Mannerheimin Omenaan’ liittyvän vihjeiden seuraaminen on ollut sukellus Suomen historiaan. Yllätyimme siitä, kuinka paljon marsalkka Mannerheimia kiinnosti puutarhakasvit ja etenkin omenapuut. Mannerheim kävi kirjeenvaihtoa professori Meurmanin kanssa siitä, mitä lajikkeita kannattaisi Kirkniemen kartanon omenaviljelmälle valita. Mannerheim myös vieraili kesällä 1947 puutarhaosastolla Yltöisissä, jossa on 90 vuoden ajan tehty puutarhatutkimusta, nykyään osana Luonnonvarakeskusta.

Seuraavaksi suuntaamme elokuviin vapaakappalekirjastoon katsomaan vuonna 1949 valmistuneen, Ilmari Unhon ohjaaman Suomi-Filmin Kanavan laidalla, joka kuvattiin vuonna 1878 rakennetulla Kalkkisten kanavalla. Tukkilaisromantiikkaa, Tauno Paloa ja toivottavasti myös vilahduksia kanavan kasöörin hedelmätarhasta.

Kommentoi

  1. Hei,
    kiitos viestistä! Kuvauksen perusteella ajattelisin, että kyse on Mannerheimin syntymäkartanossa Louhisaaressa kasvaneesta ’Wilnäsin Ananas’ eli ’Louhisaaren Ananasomena’ -lajikkeesta. Meillä ei ole tiedossa, että Kalkkisten kanavankaitsija Albert Töttermanilla tai jälkeäisillä olisi ollut talo myös Turussa. Töttermanin jälkipolvi suomensi sukunimen 1930-luvulla. Onpa erikoista joka tapauksessa!

    Mielelläni kuulisin lisää Pikisaaren omenapuusta, ota yhteyttä sähköpostilla.

    Keväisin terveisin
    Maarit Heinonen

  2. Isovanhempieni Turun Pikisaaressa sijainneen talon pihalla kasvoi puu, jonka joku asiantuntija oli sanonut olevan Mannerheimin viiniomenapuu. Omenat isoja, keltaisia, kirpeitä, suht aikaisia. Nyt jutun luettuani puun kohtalo selvisi. Isovanhemmilla oli asunut vuokralaisena piharakennuksessa eräs Tötterman, joka oli asunut siinä todella pitkään jo ennen heidän muuttoaan 1952 (talo valm.1911). Isoisä oli turhan innokas puiden karsija, joten puu jäi melko heikkoon kuntoon talon myyntihetkellä 2011.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Katso myös