Blogiartikkelit Jyrki Niemi Maatalous, Talous

Suomen maatalouden tulevaisuus on jälleen liipaisimella, kun Eurooppa-neuvosto kokoontuu torstaina 20.2. keskustelemaan siitä, millaiseksi EU:n budjetti laaditaan seuraavaksi seitsemäksi vuodeksi. Komission esitys tiukempien ympäristö- ja ilmastonormien asettamisesta tukien ehdoksi aiheuttaisi todennäköisesti lisäkustannuksia. Vuosia 2021–2027 koskevissa budjettineuvotteluissa päätetään budjetin kokonaistason lisäksi siitä, miten rahaa jaetaan eri kohteisiin. Budjetin suurimmat osuudet ovat perinteisesti olleet maatalous sekä aluekehitystuet eli niin kutsuttu koheesiorahoitus.

Maatalousrahoituksen turvaaminen on yksi Suomen poliittisista prioriteeteista. Menestymisellä maatalousrahoituksessa on suora yhteys Suomen nettomaksuasemaan, koska Suomen EU:lta saamista jäsenmaksun vastineista maatalous muodostaa yli 60 %. Lisäksi tuen merkitys maatalouden tulonmuodostuksessa on selvästi suurempi kuin EU-maissa keskimäärin, sillä tuotantokustannuksemme ovat luonnonolosuhteiden vuoksi markkinahintoja korkeammat. Maataloustuen avulla on pystytty EU-aikana turvaamaan suomalaisen maatalouden kilpailuedellytykset maan eri osissa ja tuotantosuunnissa.

Vuonna 2018 viljelijätukien kokonaismäärä oli Suomessa runsaat 1,7 miljardia euroa, mikä vastasi lähes kolmannesta maatalouden kokonaistuotosta. Tuen perustan muodostavat EU:n kokonaan tai osittain rahoittamat tuet. Niiden osuus on ollut viime vuosina noin 80 % maataloutemme saamasta kokonaistuesta.

EU-tukimuotoja ovat unionin kokonaan rahoittamat ykköspilarin CAP-tulotuet (525 milj. euroa vuonna 2018) sekä unionin osaksi rahoittamat kakkospilarin tuet, joista rahallisesti merkittävimmät ovat luonnonhaittakorvaus (520 milj. euroa) ja maatalouden ympäristökorvaus (240 milj. euroa). Lisäksi kakkospilarista maksetaan luomu- ja eläinten hyvinvointikorvausta (117 milj. euroa).

Paineet maatalouspolitiikan budjettirahoitusosuuden pienentämiseksi ovat EU:ssa kuitenkin vahvistuneet.

Paineet maatalouspolitiikan budjettirahoitusosuuden pienentämiseksi ovat EU:ssa kuitenkin vahvistuneet. Suuret yhteiskunnalliset kysymykset, kuten ilmastonmuutoksen torjunta ja pakolaisvirrat, kiristävät kilpailua julkisesta rahasta. Maatalouspolitiikan on uudistuttava aikaisempaa nopeammin, jotta se pysyy yleisesti hyväksyttävänä.

Komission tekemän budjettiehdotuksen mukaan EU-tukien kokonaismäärä laskisi Suomessa kehyskaudella 2021–2027 noin seitsemän prosenttia ohjelmakauteen 2014–2020 verrattuna. Ehdotuksen mukaan ykköspilarin suoriin tukiin kohdistuisi runsaan kahden prosentin ja kakkospilarin maaseudun kehittämistukiin puolestaan 14 prosentin leikkaus. Tämä vuositasolla yhteensä noin 60 milj. euron leikkaus Suomen maatalouden saamiin EU-tukiin tarkoittaisi yli kymmenen prosentin leikkausta maatalouden yrittäjätuloon, jos referenssiksi otetaan vuoden 2018 yrittäjätulo, joka oli yhteensä 526 miljoonaa euroa.

Lukessa tehtyjen taloudellisten analyysien perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että EU-tukien alenemisella olisi vain vähäisiä vaikutuksia maataloustuotteiden tuotantovolyymeihin Suomessa, jos kansallinen tukijärjestelmä säilyy ja maataloustuotteiden hintakehitys vastaa tulevina vuosina vähintään tuotantopanosten hintakehitystä. Myös tuotantosidonnaisen EU-tuen merkitys on Suomessa suuri erityisesti kotimaisen naudanlihan tarjonnan säilyttäjänä, sillä nautapalkkioiden irrottaminen tuotannosta voisi vähentää naudanlihantuotantoa. Tuotantosidonnainen lypsylehmäpalkkio on puolestaan tärkeä Etelä-Suomen maidontuotannolle. Nykyisin Suomi saa maksaa lähes viidenneksen EU:n ykköspilarin suorista tuista tuotantoon sidottuna, ja komission ehdotuksen mukaan tuotantosidonnaisia tukia voi maksaa jatkossakin.

Ympäristö- ja ilmastonäkökulman ottaminen nykyistä vahvemmin huomioon yhteisessä maatalouspolitiikassa lisäisi tukien ehdollisuutta ja aiheuttaisi todennäköisesti lisäkustannuksia.

Komission esitys tiukempien ympäristö- ja ilmastonormien asettamisesta tukien ehdoksi huolestuttaa suomalaisia viljelijöitä. Ympäristö- ja ilmastonäkökulman ottaminen nykyistä vahvemmin huomioon yhteisessä maatalouspolitiikassa lisäisi tukien ehdollisuutta ja aiheuttaisi todennäköisesti lisäkustannuksia. Lisäksi pelkoa herättää uusien ympäristösäännösten mahdollinen joustamaton soveltaminen sekä valvontatarpeen ja byrokratian lisääntyminen. Taloudelliset vaikutukset olisivat suurimpia kotieläintiloilla, joilla maan käyttöä ohjaa rehu- ja lannanlevitysalan tarve.

Maatalouspolitiikassa korostuvat kuitenkin taloudellisen kestävyyden rinnalla yhä vahvemmin myös ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden näkökulmat. Maatalouden on oltava kestävällä tavalla osa yhteiskuntaa ja vastattava sen tarpeisiin.  Komissio tarjoaa keinoksi niin sanottua ”vihreää arkkitehtuuria”, jossa jäsenvaltioilla on sekä pakollisista että vapaaehtoisista ympäristötoimista koostuvat osiot.

Pakollinen osio sisältää toimenpiteet, jotka maatalousyrittäjät joutuvat toteuttamaan. Vapaaehtoinen osio puolestaan sisältää ykköspilarin ns. ekojärjestelmän sekä kakkospilarin maatalouden ympäristötoimenpiteet, jotka tarjoavat tukea pakollisia toimia pidemmälle meneville toimille. Jäsenvaltioiden edellytetään kohdentavan 40 prosenttia maatalousbudjetistaan ilmastotoimiin.

Odotukset maataloutta kohtaan eivät näin ollen rajoitu pelkkään ravinnonsaantiin. Maatalousraaka-aineiden lisäksi tuotettavilla julkishyödykkeillä, kuten luonnon monimuotoisuuden ja kulttuurimaiseman säilyttämisellä ja ilmastonmuutoksen torjumisella ja eläinten hyvinvoinnin edistämisellä, ei ole markkinahintaa, joten niiden arvo noteerataan lähinnä yhteiskunnan maataloudelle antamassa tuessa. Tulevaisuudessa tuottaja voi saada korvauksen esimerkiksi siitä, miten paljon viljelykset sitovat hiiltä.

 

 

 

 

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *