Blogiartikkelit Maatalous, Ruoka

Poro on monelle eettinen valinta.

Porot elävät vapaana luonnossa ja keräävät ravintoa luonnonlaitumilta.

Porot käyttävät noin 300 erilaista kasvia ja monipuolisuus maistuu lihassa.

Valtaosa teuraista on vasoja, joita ei ole koskaan ruokittu. Vähärasvainen ja murea liha on juhlapöydän keskipiste.

Poro elää maailman suurimmalla luomualueella.

Poroa voi ostaa lähes jokaisen kaupan pakastealtaasta. Silti monet hankkivat poronsa suoraan tuottajalta.

Suurin osa poroista teurastetaan teurastamoissa, joissa työskentelevät pääasiassa poronhoitajat itse.

Moni heistä jatkaa tuotantoketjun loppuun saakka: leikkaa ruhot luuttomiksi ja myy lihat suoraan kuluttajille.

Poroa voi ostaa myös perinteisenä suoramyyntinä teurastuspaikalta tai porotilalta.

Suoraan kuluttajalle tapahtuvan myynnin arvo on jo yli puolet lihanmyynnistä.

Tuottaja saa itse katteen omalle työlleen, mutta se tarkoittaa kovin lyhyitä lepoaikoja sesonkiaikana.

Porotyöt teurastuksineen ovat poronhoitajille täysipäiväistä työtä. Lihanmyyjää odottaa yövuoro leikkaamon puolella.

Ruhot leikataan tuoreina ja pakataan sopiviin kuluttajapakkauksiin. Ne pakastetaan odottamaan viemistä asiakkaalle.

Vähärasvainen liha ei pakastamista säikähdä. Pakastamisen ansiosta poroa voi syödä ympäri vuoden, sillä teuraskausi kestää vain loppusyksystä alkutalveen.

Poronlihan kuluttajahinta voi tuntua korkealta.

Porotaloudessa tukien osuus tuloista on vain 13 prosenttia, kun monessa muussa tuotantomuodossa erilaisten tukien merkitys voi olla yli puolet.

Tiedostava kuluttaja ymmärtää hinnan määräytymisen ja maksaa mielellään suoraan tuottajalle. Poronlihan tuottaja saa kohtuullisen korvauksen työlleen lihan hinnassa.

Poronliha menee kuin kuumille kiville.

Paliskuntain yhdistyksen pitkä työ markkinoinnin edistämisessä näkyy. Kuluttajat osaavat ostaa lihaa suoraan tuottajilta, jos vain löytävät oman toimittajansa.

Toisaalta lihan tuotanto on vähentynyt muun muassa petojen aiheuttaman porohävikin myötä.

Ollaan tilanteessa, jossa kuluttaja voi jäädä porotta, etenkin jos tekee tilauksensa tuottajalle vasta loppuvuodesta.

Ankara luonto vaatii oman osansa tokan tuotosta. Silti poron hinnassa ei ole Lapin lisää tai edes luomukorotusta.

Poro elää maailman suurimmalla luomualueella. Luonnonmukaisempaa lihaa saa hakea. Maukkaampaa ei ole.

Joulupöydän kruunaa tänäkin vuonna poronpaisti.

 

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 17.12.2018
Artikkeli on julkaistavissa muissa kanavissa, kun julkaisun yhteydessä mainitaan artikkelin kirjoittajan ja artikkelin julkaisijan (Luonnonvarakeskus) nimi.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Katso myös