Blogiartikkelit Kala, Ympäristö

Olen Ira ja toimin Lukessa viestinnän harjoittelijana kesällä 2019 Viikin toimipisteellä. Hain Lukeen, koska halusin päästä tekemään viestintää tärkeiden aiheiden parissa. Tehtävässäni yhdistyvätkin molemmat toiveeni. Ympäristö ja kestävyys ovat olleet aina lähellä sydäntäni.

Lukessa olen päässyt sukeltamaan erityisesti sinisen biotalouden maailmaan. Olen saanut tehdä ja kokeilla monipuolisesti erilaisia viestinnän tehtäviä, kuten sisäistä viestintää, sosiaalisen median päivittämistä ja moderointia, tiedotteiden ja uutisten kirjoittamista, editointia ja julkaisua, haastatteluja ja tiedon visualisointia. Olen pitänyt siitä, että minulle on myös annettu vastuuta ja olen saanut vaikuttaa työnkuvaani. Ilmaisin jo työhaastattelussa, että olen erityisen kiinnostunut visuaalisesta viestinnästä. Sainkin yhdeksi projektikseni työstää kala-aiheisia kuvia sosiaaliseen mediaan. Projekti alkoi vierailulla Turun Lukeen, jossa tapasin kalatutkijoita aiheen tiimoilta.

Kuvassa Ira Mellberg
Kuvassa Ira Mellberg

Yhteistyö tutkijoiden kanssa on ollut itselleni uutta ja jännittävää. Lukessa tutkijat ovat todella antautuneita tutkimukselle ja syvällä aiheissansa, jolloin viestinnän harjoittelija voi välillä olla hieman ihmeissään tietomäärästä, joka tutkijoilla on. Parasta onkin ollut se, että olen oppinut paljon näistä kohtaamisista heidän kanssaan. Jos en vielä ennen harjoitteluani ollut kovinkaan perillä siitä, mitä esimerkiksi sininen biotalous pitää sisällään, nyt olen jo paljon viisaampi. Tutkimuksen tarinallistaminen ja siitä kertominen suurelle yleisölle on tärkeää, minkä parissa olen saanut tehdä töitä Lukessa, ja se on ollut hyvin antoisaa.

Olen päässyt haastattelemaan oman alansa huippututkijaa, joka kuuluu oman tieteenalansa siteeratuimpiin. Haastattelutuokio muistutti minua siitä, että myös huippututkijat ovat loppujen lopuksi aivan tavallisia ihmisiä, ja he voivat olla hyvinkin vaatimattomia omista saavutuksistaan. Tutkimuksen palo on kuitenkin suuri jokaisella tutkijalla. Se on käynyt selväksi myös tutustuessani erilaisiin kansainvälisiin projekteihin, joita Luke koordinoi. On ollut ilo huomata, miten antaumuksella tutkijat kertovat projekteistaan. On hienoa päästä viestimään heidän aikaansaannoksistaan muille.

Lukessa olen työskennellyt huippututkimuksen keskellä. Se on vaatinut hyppäämistä tuntemattomaankin maailmaan, mutta olen saanut myös paljon tukea työhöni. Uskon, että Luke on sinunkin paikkasi, jos olet kiinnostunut tutkimuksesta, haluat oppia uutta ja saada vastuuta sekä tutustua upeaan työyhteisöön.


Ira

• Ikä: 23 vuotta
• Opiskelutausta: YTK, journalistiikka ja viestintä, Tampereen yliopisto
• Lukessa viestinnän kesäharjoittelijana kesällä 2019, tällä hetkellä työt jatkuvat sinisen biotalouden viestijänä Lukessa.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *