Blogiartikkelit Ansa Palojärvi Maatalous, Puutarha, Ruoka

Erilaiset ruokaskandaalit ja -väärennökset ovat horjuttaneet luottamusta globaaleihin ruokamarkkinoihin ja lisänneet kiinnostusta ruuan alkuperään. Parhaiten alkuperä on tiedossa viljelemällä ruokaa itse.

Kaupunkiviljelyn moninaiset muodot tarjoavat mahdollisuuksia oman ruuan tuotantoon myös erilaisissa urbaaneissa ympäristöissä. Kasvihuoneet ja kerrosviljelmät mahdollistavat hukkatilojen hyödyntämisen tuotantokäyttöön kaupunkien ydinkeskustoissakin. Myös perinteiset siirtolapuutarhat ja viljelypalstat ovat suosittuja ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla uusia alueita on kaavoitettu runsaasti.

Viljelyosaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen ovat välttämätön osa ruokaturvaa.

Nykyisen kaupunkiviljelyn pioneerit Helsingissä ovat kertoneet, että aloittaessaan useimmilla ei ollut mitään käsitystä kasvinviljelystä. Heidän lapsuuteensa puutarhanhoito ei ollut kuulunut. Syötävien kasvien kasvatuksen taito ja osaaminen piti hankkia itse yritysten ja erehdysten kautta. Kotitarveviljely ei enää ole jokaisen maalaispihan osa, ehkäpä osaamisen säilyminen onkin nyt varmistettu juuri innokkaiden kaupunkiviljelijöiden laariviljelmillä?

Ruokaturva varmistaa, että kriisitilanteissakin valmius ja välineet ruuantuotantoon ovat olemassa ja kuljetus saadaan järjestymään. Viljelyosaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen ovat välttämätön osa ruokaturvaa. Kaupunkiviljelyn herättämä innostus ruuan tuottamiseen on siten oiva keino valtakunnan huoltovarmuuden ylläpitämisessä. Se on myös yksi tapa, millä luonto yhdistyy tulevaisuuden omavaraisiin kaupunkeihin.

Kaupunkiviljelyä Kaapelitehtaan katolla Helsingissä. Kuva: Salla Anttonen/Luke.

Kaupunkien lähialueille uudenlaisia tuotantotapoja ja yrittäjyyden muotoja

Oma chili-ruukku ikkunalaudalla voi herättää kiinnostuksen ruuantuotantoon, mutta aina kaikkea ei ole mahdollista tehdä itse. Kaupunkiviljelyssä tuotanto tapahtuu lähellä kuluttajaa, jolloin kuluttajat pääsevät näkemään ja usein myös itse osallistumaan tuotantoon. Jo nyt kaupunkien lähialueille on syntynyt uudenlaisia tuotantotapoja ja yrittäjyyden muotoja. Kumppanuusmaataloudessa kuluttajat jakavat satoriskin lähialueen viljelijän kanssa.

Turun Sanomat kertoi taannoin, että Varsinais-Suomessa jo tuhannet kuluttajat ovat mukana Reko-ringeissä eli ruuan suoramyyntiryhmissä. Niissä tuottajat ja kuluttajat kohtaavat ilman välikäsiä ja tutustumista on helppo jatkaa tilavierailuilla. Ruuan ostajat tietävät, mistä ruoka on peräisin ja miten se on tuotettu. Tuottajat taas saavat reilun korvauksen työstään suoramyynnillä ja varmasti myös muu hyvä palaute auttaa jaksamaan tärkeässä työssä.

Ammatillinen kaupunkiviljely on Suomessa vasta aluillaan

Ammatillinen kaupunkiviljely taajama-alueen sisäpuolella on Suomessa vasta aluillaan. Mahdollisuuksia tarjoavat erilaiset siirrettävät konttiratkaisut ja pieneenkin tilaan mahtuvat kerroskasvihuoneet ja viherseinät led-valotekniikalla. Tulevaisuuden proteiininlähteenä hyönteisten kasvatus on oiva mahdollisuus kaupunkiruuantuotantoon.

Hajautetut ruuantuotantoratkaisut lähellä kuluttajia ovat kiinnostava osa tulevaisuuden vihreää ja omavaraista kaupunkiympäristöä. Ne myös vahvistavat ruokaturvaa ja tarjoavat mahdollisuuden monenlaiseen ruokayrittäjyyteen.

Toukokuussa kisataan kaupunkiviljelyssä

Taitaja2017 Helsinki – ammattitaidon suomenmestaruuskilpailut (www.taitaja2017.fi) järjestetään 15.–18.5.2017 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuma on samalla Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ammatillisen koulutuksen päätapahtuma. Tapahtumaan on vapaa sisäänpääsy ja paikalle odotetaan yli 80 000 vierailijaa.

Mestaruuksia ratkotaan yli viidelläkymmenellä eri ammattialalla. Yksi uusista näytöslajeista on Kaupunkiviljely. Lajin kisaan on kutsuttu luonnonvara-alalta puutarhatalouden, maatalouden sekä luonto- ja ympäristöalan opiskelijoita. Tehtävät liittyvät tuotantokasvien kasvatukseen ja markkinointiin sekä tulevaisuuden tuotantotekniikoihin ja yrittäjyyteen kaupunkiviljelyssä.

Luke on mukana Kaupunkiviljely-näytöslajin tuomaroinnissa ja esittelee kisa-alueella kaupunkiympäristöön ja tulevaisuuden ruokaan liittyvää tutkimusta.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *