Blogiartikkelit Jarkko Hantula Metsä

Suomi on metsätalouden todellinen suurvalta. Jalostamme puistamme esimerkiksi rakennuksia, sellua, paperia, polttoainetta, vaatteita ja haavavoiteita. Samalla olemme Euroopan metsäisin maa, jonka puuvaranto kasvaa vuosi vuodelta ja tiukasti suojellun metsäluonnonkin osalta olemme Euroopan kärjessä.

Suomen metsätalous on siis mainio esimerkki varsin kestävästä biotaloudesta. Siitä huolimatta meilläkin on parannettavaa. Länsimaissa se tarkoittaa tutkimusta ja tuotekehitystä.

Yksi ongelmakohdista on kuusten lahoisuus. Eteläisimmässä Suomessa parhaissa leimikoissa saattaa tyvitukeista jopa kymmeniä prosentteja mennä pilalle. Syynä tähän on metsiemme näkymätön lahottaja eli juurikääpä, jonka vanha kansa tuntee paremmin nimellä maannousema.

Juurikäävän kuuselle aiheuttamat taloudelliset menetykset voidaan arvioida kymmeniksi miljooniksi euroksi. Näin siitä huolimatta, että sienen torjumiseksi käytetään runsaasti aikaa, vaivaa ja varoja.

Suurin ongelma on se, että puulajin vaihtoa (kuusta heikompaa taloudellista tulosta tuottaviin puulajeihin) lukuun ottamatta taudin poistamiseksi kasvupaikalta ei ole käytettävissä keinoja. Kannonnosto, kantokäsittely tai hakkuiden ajoittaminen talveen ehkäisevät kyllä itiövälitteistä tartuntaa, mutta paikalle kerran päässyttä juurikääpää ne eivät poista. Suomessa on siis erityinen tarve sellaisille metsänhoitomenetelmille, jotka mahdollistaisivat juurikääpäisellä kasvupaikalla terveen tyvitukin kasvattamisen.

Tavoitteen saavuttamiseksi tulisi Suomessa tehdä sellaista tutkimusta, jonka kautta oppisimme tuntemaan nykyistä paremmin juurikäävän elintapoja, sillä vain sen kautta voimme keksiä heikon kohdan tämän lahottajasienen biologiassa. Viime vuosina olemme oppineet paljon uutta sen genomin rakenteesta, sitä kiusaavista viruksista tai sen suhteesta metsän muihin eliöihin; kaikki tietoja jotka saattavat avata uusia mahdollisuuksia ongelmien poistamiseksi.

Tämä selviää vasta, kun nyt tekeillä olevat soveltavat tutkimukset valmistuvat. Ehkä ratkaisun tarjoaa jokin viime aikoina löytynyt virus? Tai mykoritsasienen siirrostaminen kuusen juuristoon? Ja ellei näistä Luken tutkijoiden työn alla juuri nyt olevista vaihtoehdoista löydy ratkaisua, niin peruskysymysten ääreen palaamalla voimme löytää uusia ehdokkaita kesyttämään metsiemme hiljainen lahottaja?

Jos ja kun lopulta löytyy keino juurikäävän pysäyttämiseksi alkaa pitkä prosessi, jossa me tutkijat emme enää pärjää yksin. Silloin meidän tulee löytää kaupallinen toimija, joka on valmis ottamaan riskin ja ryhtymään tuotekehitykseen, jonka tavoitteena on uusi metsänomistajille myytävä tuote. Sen pitäisi olla sekä tehokas, että kustannuksiltaan vähäisempi kuin saavutettava hyöty. Tarvitaan siis optimointia niin valmistusmenetelmien, varastoinnin kuin levityslaitteidenkin suhteen.

Ja kun tuotekehitys on lopulta saatettu loppuun, pitäisi jostain löytää vielä kauppias, joka osaisi myydä tuotteen metsänomistajalle. Ja metsätalouden neuvontajärjestö, joka osaisi ohjata sen käyttöä. Ja kaikki tämä muistaen, että kuusimetsän osalta torjuntaan investoitu raha saadaan takaisin parhaimmillaankin vasta puolen vuosisadan kuluttua investoinnista.

On siis selvää, että juurikäävän poistamiseksi metsätalouden ongelmien joukosta meillä ei ole varaa tinkiä mistään innovaatioketjun linkistä. Ilman perustutkimusta ei voi kehittää soveltavaa tutkimusta. Ilman soveltavan tutkimuksen osoittamaa suuntaa ei kukaan voi lähteä tekemään tuotekehitystä. Eikä ilman tuotekehitystä synny uusia tuotteita, joita ilman kuustemme tyvien lahoaminen jatkuu vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen tuottaen joka vuosi kymmenien miljoonien eurojen tulonmenetykset koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

Ilman tutkimusta me suomalaisetkin kävelisimme yhä pellonlaitaa heinäkengät jalassa, kaataisimme metsämme polttopuiksi ja kaskeksi ja jalostaisimme puiden pihkaa tervaksi. Tämä, enemmän kuin mikään muu, osoittaa tutkimuksesta saadun hyödyn menneisyydessä; ja näin on myös biotalouteen nojaavan Suomen tulevaisuudessa!

Kommentoi

  1. tutkijoilla on taipumus esittää kehitys lineaariseksi, perusteista eteneväksi. tämäkin on mahdollista, mutta melko usein kehitys käy päinvastoin, on tarve ja tälle kehitetään tuote tai palvelu jota siten korjataan paremmaksi tutkimuksen keinoin. tieteenfilosofiassa tätä muna/kana ongelmaa on pöyhitty runsaat sata vuotta, mutta mitään sellaista ei ole tullut esiin joka yksikäsitteisesti määrittelisi suunnan. halukkaat voivat lueskella vaikka heideggeria, joka on asiaa paljonkin pohtinut.

  2. Tärkeä asia – juurikäävän taltuttamisen tulee olla yhteinen tavoitteemme, Metsäkeskus osaltaan sitten vie torjuntaa käytäntöön.

  3. Terve Jarkko!
    Hienoa, että joku metsäprofessori vielä näkee kokonaisuuden ja rohkenee kantaa metsän tulevaisuudesta huolta. Pahat aavistukser metsäntutkimuksen joutumisesta huutolaispojan asemaan Lukessa näyttävät toteutuneen. Niukat resurssit pannaan elämysten ja sivutuotteiden propagointiin mutta varsinkin laadukkaan runkopuun tuoton ajatellaan jatkuvan vanhan trendin mukaan ilman lisäpanostutusta. Suomessa ei mikään taho (MMM) ota vastuuta metsien tuoton kestävästä lisäämisestä. Tutkijat, nostakaa haloo!
    Puhtia ja mukavaa kesän jatkoa!

    Terv. Veikko

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *