Blogiartikkelit Meri Kallasvuo Ympäristö

Luulitko että monimuotoisuutta löytyy vain tropiikin koralliriutoilta? Onneksi ei. Itämeri mahdollistaa mereiset elinkeinot ja niihin liittyvän talouskasvun, jos pidämme huolta sen monimuotoisuudesta

On täydellinen kesäpäivä. Aurinko lämmittää, laineet liplattavat ja rantatöyräälle kasaantunut rakkolevävalli haisee miedosti valtamerelle. Rantakäärme luikertaa karkuun askeleeni havaitessaan. Painan sukellusmaskin naamalleni ja liu’un liukkaalta rantakalliolta veteen. Ensin näkymä on sumea, veden viileys yllättää, irrottamani levä kieppuu näkökentässä ja sinertävä vihreys ympäröi minut. Muutama potku ja olen syvemmällä.

Silloin näkymä aukeaa. Värikäs leväniitty huojuu aaltojen tahdissa, merihevosten sukua oleva siloneula kiemurtelee laiskasti rakkolevän ympärillä ja ahvenparvi ei osaa päättää, säikähtäisikö minua vai jäisikö uteliaana seuraamaan.

Itämeri on nuori, matala ja vähäsuolainen

Olen meribiologi ja tutkin työkseni Itämeren kaloja ja niiden elinympäristöjä. Itämeri on ainutlaatuinen monessa suhteessa: se on mereksi nuori, hyvin matala ja vähäsuolainen. Saaristovyöhyke silokalliorantaisine saarineen on mittava ja monipuolinen, pala maailman kauneinta maisemaa. Se tarjoaa sopivia elinympäristöjä monille vesieliöille.

Motivoidun siitä, että tutkimukselleni on kysyntää ja selkeitä sovelluskohteita yhteiskunnassa.

Itämeri on lyhyen historiansa aikana aaltoillut meren ja järven välimaastossa. Sen seurauksena esimerkiksi rannikollamme esiintyvistä noin viidestäkymmenestä kalalajista osa on peräisin makeasta- ja osa merivedestä. Lähes kaikki kalalajit lisääntyvät matalassa saaristovyöhykkeessä. Pienet, vastakuoriutuneet kalanpoikaset ovat hyvin herkkiä ympäristönmuutoksille, ja siksi kalojen lisääntymisaikaiset elinympäristöt ovat paljon rajatummat kuin lajien koko esiintymisalueet.

Moni ilahtuu kuullessaan mökkirannan eliöstöstä

Keväisin ja kesäisin toimistoni siirtyy merelle. Veneilen saaristoa ristiin ja rastiin, satoi tai paistoi. Keräämme mereltä näytteitä kalanpoikasista ja ympäristöolosuhteista. Piirrän kartalle tärkeät mutta rajalliset kalojen lisääntymisalueet havaintojani, mallinnusta ja paikkatietomenetelmiä hyödyntäen. Karttamuotoista tietoa käytetään monipuolisesti meri- ja rannikkoalueen käytön ja hoidon suunnittelussa.

Motivoidun siitä, että tutkimukselleni on kysyntää ja selkeitä sovelluskohteita yhteiskunnassa. Tuottamaani tietoa käytetään monipuolisesti kalatalous- ja ympäristöhallinnossa, vaikkapa silloin kun päätetään ruoppausluvista tai paikallisista kalastusrajoituksista. Myös EU:n merialuesuunnitteludirektiivin soveltamiseen tarvitaan tietoa kalojen elinympäristöistä.

Itämeri ei ole tärkeä ainoastaan rannikon asukkaille.

Tulokset kiinnostavat myös tavallisia kansalaisia. Moni ilahtuu kuullessaan, että omasta mökkirannasta löytyy monenlaista elämää. Tutulla kalliorannalla saattaa havaita esimerkiksi punahelmilevää, sinisimpukoita, leväkotiloita ja piikkikaloja parvina.

Itämeren eteen kannattaa paiskia töitä

Itämeri ei ole saastunut tai pilalla. Se on rehevöitynyt ja kuormitettu erilaisilla ihmisperäisillä päästöillä ja häiriöillä, mutta se on edelleen toimiva ekosysteemi, jonka tilan parantamiseksi kannattaa paiskia töitä.

Itämeri ei ole tärkeä ainoastaan rannikon asukkaille. Se on myös monipuolinen vapaa-ajanviettopaikka veneilijöille ja mökkeilijöille ja tarjoaa elinkeinon esimerkiksi ammattikalastajille, vesiviljelijöille ja matkailuyrittäjille.

Merta voi ajatella resurssina, jota kestävästi hyödyntämällä saamme talouskasvua. Itämeren kestävää hyödyntämistä kutsutaan siniseksi biotaloudeksi. Se rullaa vain, jos Itämerestä pidetään huoli, ja kaikki osallistuvat talkoisiin. On tärkeää esitellä monipuolista meriluontoamme ja sen ainutkertaista kauneutta, jotta ymmärrämme, miksi sen suojelemiseksi kannattaa vaivautua.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *