EU:n biodiversiteettistrategia vaikuttaa luonnonvarojen käyttöön Suomessa – mutta miten?

Luke ja Syke julkaisivat mittavan arvion EU:n biodiversiteettistrategian 2030 vaikutuksista Suomessa. Siinä kuvaillaan lähtötilannetta ja arvioidaan nykytietoon perustuen strategian täysimääräisen toteutuksen vaikutuksia. Varmaa on, että biodiversiteettistrategialla on monenlaisia vaikutuksia Suomessa. Epävarmempaa on, minkälaisia ne lopulta ovat.

Monimuotoisuuden turvaamisen tarve tunnustetaan laajasti, ja aiempaa rakentavampaa vuoropuhelua on alettu käydä aktiivisesti eri toimijoiden välillä. Tekemistä riittää eri elinympäristöissä, niin maalla kuin vesissä, ja vaikutukset koskettavat eri sektoreita ja elinkeinoja. Rakentavaa yhteistyötä tarvitaan, jotta biodiversiteettistrategian tavoitteet voidaan saavuttaa.

Tutkimuksella on paljon annettavaa monimuotoisuuskadon pysäyttämisessä. Tutkimuksen keinoin voidaan kehittää uusia kustannustehokkaita monimuotoisuuden turvaamisen instrumentteja sekä   kriteerejä ja mittareita monimuotoisuuden mittaamiseen. Näin voidaan tukea monimuotoisuutta edistävien toimenpiteiden käyttöönottoa sekä yhteensovittamista elinkeinonharjoittamisen kanssa. Näkemys siitä, että monimuotoisuuden huomioiminen liiketoiminnassa on vastuullista ja edellytys kestävälle liiketoiminnalle, on saamassa lisää tilaa.

Biodiversiteettistrategian myötä suojelupinta-alat kasvavat. 10 prosenttia pinta-alasta, sekä maalla että merellä, tulee olla tiukasti suojeltua EU-tasolla mitattuna. Tämän lisäksi ei-niin-tiukasti suojellun alueen osuutta tulee kasvattaa 20 prosenttiin. Tällä hetkellä esimerkiksi Suomessa on suojeltu vain vajaa 14 prosenttia maa-alasta ja 11 prosenttia meripinta-alasta. Kasvavien suojelutavoitteiden tarkempi tulkinta sekä maiden välinen taakanjako eivät ole vielä selvillä. Ylipäänsä keskustelu tavoitteen täyttämiseksi tarvittavasta keinovalikoimasta ja sen soveltamisesta on vasta käynnistynyt.

Mielestämme on tärkeää, että suojelun keinot voidaan määrittää kansallisella tasolla, ottaen huomioon Euroopan eri osien hyvin erilaiset olosuhteet niin ilmaston, maanomistuksen kuin luonnonvarojen hyödyntämisen painotusten suhteen. Suomalaisen keinovalikoiman helmiä ovat Metso- ja Helmi-ohjelmat. Metson myötä monimuotoisuuden turvaamisen hyväksyttävyys maanomistajien joukossa on kasvanut, mikä näkyy muun muassa korkeassa tarjonnassa. Suomalainen suojelun keinovalikoima on kuitenkin toistaiseksi painottunut tiukkaan suojeluun, jolloin suojelun piirissä olevien kohteiden muu käyttö on hyvin rajoitettua.

Biodiversiteettistrategian mukaisen suojellun alan pinta-alavaatimuksen täyttämiseksi saatetaan tarvita keinovalikoiman laajentamista tiukkaa suojelua vähemmän rajoittavien keinojen kehittämiseen ja käyttöönottoon Suomessa. Tälläkin hetkellä esimerkiksi talousmetsissä otetaan monimuotoisuusarvoja huomioon luonnonhoidon avulla, mutta sitä ei lasketa varsinaiseksi suojelutoimenpiteeksi. Tilaa ja tarvetta olisi uusillekin keinoille, kuten esimerkiksi tulosperusteisille instrumenteille. Niiden ajatus on, että toteuttajat palkitaan mitattavissa olevan yhteiskunnallisen hyötyyn, kuten monimuotoisuuden vahvistumiseen, perusteella. Sen sijaan toteutuksen keinojen osalta toimijoille jää vapausasteita päättää, miten ja missä toimenpiteitä tehdään. Lisäksi on nähtävissä, että monimuotoisuuden turvaamisen kustannuksiin voisi löytyä rahoitusta muualtakin kuin julkiselta sektorilta. Uusia keinoja voisi soveltaa alueilla, jotka ovat taloudellisen hyödyntämisen piirissä. Niiden käyttöönotto johtaisi toivottavasti pelättyä pienempiin taloudellisiin menetyksiin maanomistajalle ja elinkeinoille ja todennäköisesti myös keinojen laajempaan hyväksyttävyyteen.

Biodiversiteettistrategian mukaan pelkkä suojelu ei enää riitä, vaan lisäksi tarvitaan myös ennallistamistoimia luonnon monimuotoisuuden tukemiseksi elinympäristöissä, joiden tila on voimakkaasti heikentynyt. Suomessa erilaisten elinympäristöjen ennallistaminen on vielä varsin alkutekijöissään, jos suhteutamme sitä heikentyneiden elinympäristöjen pinta-aloihin.

Huomioitavaa on, että ennallistamisella on silläkin hintalappu. Aktiiviset toimenpiteet maksavat enemmän kuin se, että kohde jätetään ennallistumaan luontaisesti. Luonnonvarakeskuksella on hyvät valmiudet kehittää ennallistamismenetelmiä, arvioida niiden vaikutuksia eri näkökulmista ja tukea ennallistamiseen valittavien kohteiden valintaa tutkimustietoon pohjautuen niin virtavesissä kuin suomaillakin.