Blogiartikkelit Maaseutu, Metsä

Suomessa kasvaa luonnonvaraisena parisenkymmentä pajulajia ja monet pajut risteytyvät keskenään. Lisäksi maassamme on istutettuna lukuisa joukko alkuperältään ulkomaisia pajulajeja, risteymiä ja klooneja. Tämä moninainen kirjo yhdistettynä pajujen ulkoisen olomuodon vaihtelevuuteen on osa luonnon ja ympäristön biodiversiteettiä ja luo myös potentiaalia pajujen hyötykäytölle.

Merkittävä osa pajuista on pensaita. Äärimmillään pajut voivat kuitenkin olla vain pieniä varpuja tai runkomaisia puita. Pajuja – luonnosta kerättyjä tai viljeltyjä – on käytetty ja niitä voidaan käyttää lukuisiin eri tarkoituksiin. Pajujen mainio ominaisuus kasvattaa kantovesoja tekee niistä näppärästi uusiutuvan raaka-aineen lähteen.

Vanhoja, perinteisiä hyödyntämismuotoja ovat pajunvesojen käyttö käsityömateriaalina ja pajunkuoressa olevien parkkiaineiden käyttö nahan parkituksessa. Pajujen joukosta löytyy myös sopivia lajeja tai lajikkeita niin viherrakentamiseen kuin mehiläiskasveiksikin. Pajuja voidaan myös viljellä energiaksi tai hyödyntää jätevesien käsittelyssä. Energiapajun viljelyssä tavoitteena on mahdollisimman suuri biomassatuotos lyhyellä kiertoajalla. Sato ilmoitetaan yleensä kuiva-ainetonneina hehtaaria ja vuotta kohti. Tuotettu biomassa voidaan polttaa hakkeena tai jalostaa muiksi tuotteiksi. Jätevesien käsittelyssä pajukasvuston avulla pyritään veden puhdistamiseen, ravinteiden sitomiseen. Pajuilla voi yrittää jopa raskasmetallien sitomista saastuneesta maaperästä. Pajukerpputornia on puolestaan kokeiltu kaatopaikkavesien biologisena puhdistusmenetelmänä.

Pajujen lehdissä voi olla myös korkeita raakavalkuaispitoisuuksia ja lehtiä voisi hyödyntää rehuna tai lehtikerppuina koti- tai riistaeläimille. Tietoisuus pajunkuoren sisältämästä salisiinistä on jo vanhaa perua, mutta lieneekö viimeistä sanaa vielä sanottu pajun mahdolliselle käytölle lääketeollisuuden raaka-aineena?

Suomessa ajatus pajujen viljelystä energian raaka-aineeksi on peräisin jo 1700-luvulta, kun Daniel Lithander kirjoitti Turun Akatemiasta vuonna 1753: ”Kuinka helposti vain pajua ja piiliä viisaasti istuttamalla voitaisiinkaan saada miltei kaikki se polttoaine, mikä tarvitaan”. Tähän päivään mennessä energiapajun viljelystä ei ole Suomessa kuitenkaan kehkeytynyt laajamittaista käytännön toimintaa, toisin kuin naapurimaassamme Ruotsissa. Toiminnan tulee toki olla kannattavaa eikä ”soitellen sotaan”-asenteella hommaan kannata ryhtyä. Onnistunut pajunviljely edellyttää kunnossa olevien perusasioiden (mm. viljeltävän pajun valinta) lisäksi intensiivistä viljelyotetta.

Kaikkinensa pajunviljelyn historia maassamme juontuu 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkupuoliskolle. Tuolloin kyseessä oli erityisesti käsityömateriaalin tuottaminen. Monet pajut soveltuvat hyvin korien sekä muiden tarve- ja koriste-esineiden punontaan. Yksi pajunviljelyn kotimaisista uranuurtajista oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä monta alaan liittyvää artikkeliakin kirjoittanut metsänhoitaja Seth Nordberg. Hänen mielestään pajujen viljely vesametsänä kuului metsätalouden alaan, mutta ”on ainoastaan ani harvoja metsänhoitomiehiä, joilla on ollut harrastusta perin pohjin tutustua tähän viljelykseen”.

Kommentoi

  1. Ilokseni eilen huomasin, että Vantaallakin toimii pajutila, jonne opastus oli hoidettu sellaisella suurella, ruskeapohjaisella matkailukohteen liikennemerkillä.

  2. Pajua kasvatetaan muutamissa Keski-Europan maissa nautojen ravinnoksi. Pensaat trimmataan ja silppu syötetään eläimille. Pajuja on vuosikausia annettu kesällä mm. hevosille lievittämään polttiaisten ja paarmojen pistojen aiheuttamaa kutinaa. Olisiko em. aiheista hyviksi tutkimuskohteiksi?

    1. Kiitokset kommenttien laittajille!

      Pajujen käyttö kotieläinten ravintona on jo ties kuinka vanhaa perua. Blogissa mainitsemani Seth Nordbergkin kirjoitti 1900-luvun alkupuoliskolla, että kotieläimet, varsinkin lehmät, ovat olleet erittäin ahnaita pajunvesoille. Pajujen rehukäyttöön liittyviä asioita on tutkittu Suomessa ainakin 1980-luvulla. Myös pajujen salisylaattipitoisuuksia on Suomessakin tutkittu. Rohdoskäyttöön voisi sopia mustuvapaju (Salix myrsinifolia).

      Terveisin Esa

  3. Mielenkiintoinen artikkeli tosiaan.

    Kyllä pajusta on moneksi.Lääkkeeksikin.:)
    Pajun kuoresta valmistettavat rohdokset toimivat samalla tavalla kuin aspiriini.

  4. Mielenkiintoinen artikkeli. Eipä ole tullut ajatelleeksi, että pajusta on niin moneksi; ei olekaan ainostaan” pusikko ”. Pajua pitäisi , näemmä, hyödyntää paremminkin.

    Ei ihme, että juuri pajunvitsoilla virvotaan ”tuoreeks, terveeks”.

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *