Blogiartikkelit Anna-Kaisa Jaakkonen Puutarha, Ruoka

Kovasti on viime aikoina keskusteltu ruuan ilmastovaikutuksista ja erilaisista jalanjäljistä. Ajoittain ollaan oltu joron jäljilläkin, kun on vertailtu salaattia ja lihaa toisiinsa. Kyllähän se on nyt niin, ettei lihaa syödä C-vitamiinin takia tai salaattia nälkään.

Temppuilun makua, sanon minä. Kokonaisuus ratkaisee, ja vaikka söisi koko vuoden fennovegaanisti niin eiköhän yhdellä Thaimaan matkalla saada ilmastohyöty syötyä? Vai riittääkö siihen pelkkä kaupunkiloma Barcelonassa?

Vanhan liiton ruokavalio

Entäs jos elettäisiin niin kuin vanhaan aikaan meillä kotona Laukaan kunnan Vihtavuoren kylän Horonpohjalla. Pientilalla oli oma karja, perunaa ja ruista saatiin omasta pellosta ja puutarhassa kasvoi papan varttamat omenapuut ja tietysti paljon viinimarjapensaita. Joka aterialla oli perunaa, ja makaroni oli korkeintaan pienenä lisäkkeenä.

Bravuurinumeroni oli läskisoosin teko, salaisuutena ohueksi leikattu kohmeinen siankylki. Jälkiruokana oli harva se päivä marjasoppaa eli kotoisasti lirpakkaa. Ja kalastus oli koko kylän harrastus, suolasilakka oli tuttua ruokaa. Lauantaina pestiin lattiat, syötiin karjalanpaistia ja kuunneltiin radiosta Lauantain toivottuja levyjä.

Kotona myös teurastettiin ja tappaiskeitto oli tuttua – tosin suosikkini se ei ollut. Pötsi pestiin ja suolattiin, myöhemmin opin tuntemaan tuotteen italiasuhteiden kautta trippana. Sen verran 60-luvun lopulla jo tingittiin, ettei keitettyjä utareita enää tehty, vaikka se oli papan suosikkiruokia. Ja mummo kuulemma paistoi oravia sota-aikaan, ne olivat isän mielestä pihkanmakuista.

Oliko ennen kaikki paremmin?

Jälkikäteen ajatellen moni asia tehtiin tuolloin oikein. Säästäväisyys oli hyve, ja kun omaa autoakaan ei ollut, niin kaupasta tuotiin se, minkä jaksoi kantaa.

Toki ruoka muuttui varallisuuden kasvun myötä epäterveelliseksi, kun lihaa, kovaa rasvaa ja suolaa syötiin enemmän kuin oli hyväksi. Ja vitamiinien saanti saattoi talvella jäädä vähäiseksi kasvisten niukan käytön vuoksi. Vanha ruokavalio oli turhan raskas, kun työnteko muuttui vähemmän ruumiilliseksi.

Asenteet jakavat kansaa

Jollakin vekkulilla tavalla perinteikäs pötsin syönti ja uusinta uutta oleva hyönteisproteiinin hyödyntäminen herättävät samanlaisia tunteita. Hyönteisruokavalion yleistymisen suurimpana esteenä on kuluttajan korvien välissä piileskelevä uusien asioiden pelko, ja seuraavaksi tulee jäykkä elintarvikehallinto – tai sitten toisin päin. Suomessa syöminen ja ruuan tuotanto on luokiteltu vakavaksi riskiksi, niin paljon siihen liittyy hallintoa, sääntöjä ja määräyksiä.

1960-lukuun verrattuna suomalaiset ovat toki oppineet syömään monia uusia ruokia. Syömisessäkin kansa on jakautunut, osin asenteen ja osin varallisuuden mukaan. On kokeilijoita, erikoisruokavalioiden harrastajia, uuden pelkääjiä, einesruokien lämmittelijöitä ja pienellä rahalla toimeentulevia.

Tehdään makkarasta uutuuselintarvike

Jos ruuan laittoon ei haluta uhrata aikaa yhtä paljon kuin entisaikaan ja suuri osa aterioista syödään kodin ulkopuolella, niin silloin pitää kehitellä nopeita uusruoka-aineita ja valmistuotteita. Makkara, tuo kansallisruokamme, voisi toimia uuden ruokakulttuurin lippulaivana. Muoto on tuttu ja makkaraan voi laittaa melkein mitä vaan: ryynejä, sisäelimiä, perunaa, erilaisia jauhoja. Ryyni-, peruna- ja mustamakkara jo löytyvät. Nyt odotan päivitettyjä 2000-luvun versioita.

Kommentoi

  1. Hyvä kirjoitus! Voisiko tosiaan palata niiden hyljeksittyjen ruhonosien kanssa ruokapöytään ennen kuin alamme nautiskella eksoottisista kotisirkoista?

Vastaa

Moderaattori tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista mahdollisten roskapostien tai muiden epäasiallisten viestin estämiseksi. Viive julkaisemiseen on enintään vuorokausi viikonloppuja tai juhlapyhiä lukuun ottamatta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *