Vaelluskalojen elinolojen parantaminen rakennetuissa joissa edellyttää laajaa osaamista ja ymmärrystä aihepiiristä. Luken pitkäaikainen tutkimus ja monipuolinen osaaminen tukevat kansallista kalatiestrategiaa, joka ohjaa siirtämään painopistettä kalojen istutuksista luontaisen lisääntymisen palauttamiseen. Päämäärässä onnistuminen vaatii uutta tietoa kalojen käyttäytymisestä ja sitä edistävistä ratkaisuista rakennetuissa joissa.

Hyödyt

Yhteistyö Luken kanssa mahdollistaa tutkimukseen perustuvat toimenpiteet kalojen elinolosuhteiden parantamiseksi. Tutkimuspalvelun avulla yritys voi minimoida toimintansa ympäristövaikutuksia sekä edistää yrityksen vastuullisia ympäristötoimia ja vastuullisuusmielikuvaa. Luke hankkii tarvittavat luvat toimenpiteille.

Palvelut

Palvelun tavoitteena on tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan palauttaa vaelluskalakannat rakennettuihin jokiin. Kokonaisuus voi sisältää esimerkiksi virtavesien, tärkeimpien elinympäristöjen ja kalojen liikkeiden mallinnusta sekä kalojen käyttäytymisen ja lisääntymismahdollisuuksien tutkimusta eri olosuhteissa sekä luonnossa että testiympäristöissä.

Olemassa olevaa tutkimustietoa voidaan yhdistää tuotettavan uuden tiedon kanssa. Lopputuloksena voi olla esimerkiksi suositukset toimenpiteistä, joilla vaelluskalakantojen tilaa voidaan parantaa.

Monisyinen kokonaisuus voi sisältää esimerkiksi virtavesien ja kalojen liikkeiden mallinnusta tai olemassa olevan tutkimustiedon yhdistämistä sekä kalan lisääntymisen tutkimusta tietyissä olosuhteissa luonnossa tai testiympäristöissä. Palvelu suunnitellaan tapauskohtaisesti.

Miksi Luke?

Suomessa on luotu ainutlaatuinen tutkimuksen sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyömalli kalojen palauttamiseksi rakennettuihin vesistöihin. Luke on kerännyt vuosikymmenien pituisia aikasarjoja vaelluskalojen tutkimuksesta ja kantojen elvyttämiseksi tehtyjen toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Tutkimus on vahvasti painottunut soveltavaan tutkimukseen ja käytännön ratkaisujen löytämiseen. Parhaat opit ja käytännöt ovat monistettavissa ja räätälöitävissä.