Artikkelit Maatalous, Monimuotoisuus, Ympäristö

Keinot maatalousluonnon monimuotoisuuden edistämiseksi tunnetaan, mutta ne ovat vähäisessä käytössä. Viljelijät tarvitsevat tehokkaampia kannustimia.

Maatalousluonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti on vähentynyt vauhdilla viime vuosikymmeninä. Se näkyy muun muassa lintujen, pölyttäjähyönteisten ja perhosten lukumäärien laskuna ja lajikirjon kaventumisena. Esimerkiksi kaikista pääskylajeista on tullut uhanalaisia.

Maaseutuohjelman ympäristökorvausjärjestelmässä vuosille 2014–2020 on useita toimia, joiden  tavoitteena on monimuotoisuuden säilyttäminen ja lisääminen. Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja  Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) hiljattain päättyneessä MYTTEHO-hankkeessa parhaiksi keinoiksi todettiin perinnebiotoopit, monivuotiset niittypellot ja luonnonhoitopellot.

Kuva: Eeva-Liisa Korpela, Suomen mehilaishoitajain liitto ry

 

Erikoistutkija Terho Hyvönen Lukesta kertoo, että vaikuttavimpien toimenpiteiden pinta-alat ovat kuitenkin jääneet pieniksi.

”Tarvitaan lisää rahoitusta perinnebiotooppien ennallistamiseen ja kosteikkojen perustamiseen.

Myös niittypeltojen ja kukkakaistojen perustamista sekä pitkäaikaisten luonnonhoitopeltojen säilymistä pitäisi tukea.”

Monimuotoisuutta on heikentänyt se, että avoimet ja viljelemättömät elinympäristöt ovat hävinneet, kun viljely on tehostunut, karjatalous keskittynyt ja laidunnus vähentynyt.

”Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on tärkeää paitsi sen itseisarvon vuoksi myös siksi, että se tuottaa viljelijöille hyötyjä, kuten pölytys ja biologinen torjunta”, muistuttaa SYKEn erikoistutkija Mikko Kuussaari.

Kuva: Paula Häyrinen

Ympäristökorvausjärjestelmän ykköstoimi monimuotoisuuden kannalta ovat ympäristösopimukset, joilla rahoitetaan perinnebiotooppien hoitoa. Tutkijat korostavat, että mikään muu tukikeino ei voi korvata niitä, sillä niityillä, metsälaitumilla ja hakamailla elää eniten taantuneita ja uhanalaisia eliölajeja.

”Perinnebiotoopit ovat kalliita toteuttaa, mutta niiden arvo biodiversiteetille on hyvin suuri. Nykyiset hoitosopimukset toimivat hyvin, mutta perinnebiotooppien alkukunnostukseen varattuja määrärahoja olisi syytä korottaa, jotta myös uusia alueita saataisiin hoidon piiriin”, Kuussaari huomauttaa.

Vuonna 2017 perinnebiotooppien ala Suomessa oli noin 30 000 hehtaaria, kun kansallinen tavoite on kaksinkertainen. Ruotsissa vastaava ala on noin 200 000 hehtaaria.

Myös ihan tavallisen peltoluonnon biodiversiteettiä kannattaa kasvattaa. Hyvän keinovalikoiman tarjoavat monimuotoisuuspellot, joista hankkeessa todettiin parhaiksi kukkivat niittypellot.

”Niittyjen väheneminen on iso biodiversiteettikatastrofi maatalousalueilla, sillä niityt tarjoavat elinmahdollisuuksia etenkin pölyttäjähyönteisille ja perhosille”, Terho Hyvönen taustoittaa.

Viljeltyjen peltojen monimuotoisuutta lisäisi tuntuvasti jo se, että pientareilla olisi kapeita kukkakaistoja. Niitä ei kuitenkaan ole perustettu juuri lainkaan.

”Nykyinen tuki ei kannusta kapeiden monimuotoisuuskaistojen perustamiseen, sillä tuen ehdot ovat jäykät ja takaisinperinnän riski suuri. Kukkakaistoille tarvittaisiin erillinen, joustava tukimuotonsa”, Kuussaari huomauttaa.

Niittyjen väheneminen on katastrofi maatalousluonnolle, sillä niityt tarjoavat elinmahdollisuuksia etenkin pölyttäjähyönteisille ja perhosille. (kuva: Janne Lehtinen)

Luonnonhoitopellot arvioitiin MYTTEHO-hankkeessa tehokkaaksi keinoksi edistää monimuotoisuutta. Arvokkaimpia ovat pitkään samalla paikalla säilyneet luonnonhoitopellot, joilla rehottaa runsas  niittykasvi- ja pölyttäjälajisto.

”Luonnonhoito- ja monimuotoisuuspeltoja oli vuonna 2017 yhteensä noin 90 000 hehtaaria. Se on iso ala ja hyödyttää luontoa jo paljon”, Kuussaari iloitsee.

Tutkijat muistuttavat, että myös luomuviljely edistää monimuotoisuutta, sillä luomupelloilla on monipuolinen viljelykierto ilman synteettisten torjunta-aineiden käyttöä.

 

Teksti: Minna Nurro
Sivun yläreunan kuva: Ulla Ramstadius
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 23.3.2020
Artikkeli on julkaistavissa muissa kanavissa, kun julkaisun yhteydessä mainitaan artikkelin kirjoittajan ja artikkelin julkaisijan (Luonnonvarakeskus) nimi.

Katso myös