Artikkelit Maaseutu, Puutarha
katja_misikangas_kuva_sinikka_jortikka_netti
Tämä on tulevaisuuden ala, jonka kasvu ei käänny laskuun, arvioi luonnontuotteita valmistavan Artic Warriors Oy:n tuotepäällikkö Katja Misikangas. Kuva: Sinikka Jortikka

teksti: Sinikka Jortikka

Luonnontuotteita valmistavan yrityksen tuotepäällikkö Katja Misikangas odottaa minua mummolansa portailla keskellä ei-mitään. Mökin ympärillä kasvaa yrityksen tarvitsemien raaka-aineiden varmuusvarasto, jolla turvataan kansainvälisille markkinoille suuntaavan yrityksen toimitusvarmuutta.

Muutama askel ja olemme keskellä ruusujuuriviljelmää. Ympärillä kasvaa ainakin 2 500 kasvia.

– Ruusujuurta kasvatetaan 5–6 vuotta ennen kuin sen juurimöhkäle on valmis kerättäväksi. Silloin juurakko on 1–3 kilon painoinen, eikä ole vielä alkanut lahota. Juurista uutetuista aineista valmistetaan geelishotteja ja pullotettua uutetta, jotka lisäävät energiaa ja lievittävät väsymystä sekä stressiä, Katja Misikangas kertoo.

Myös ruusujuuren tuoreet, vihreät versot ovat maukkaita. Misikankaan mukaan versoja voitaisiin käyttää esimerkiksi salaattina, mutta toistaiseksi niiden kaupallinen hyödyntäminen on kokeilematta. Jos kasvista voitaisiin hyödyntää juurakon lisäksi myös vihreä kasvusto, sen viljely tulisi kannattavammaksi.

Mummolan viljelmillä kasvaa geelishotteja varten myös väinönputkea, jolla on bakteereja tappava ja niiden lisääntymistä estävä vaikutus. Perimätiedon mukaan väinönputkea on käytetty taistelussa keripukkia, ruttoa ja espanjantautia vastaan.

ruusujuuri_sinikka_jortikka
Ruusujuuresta uutetuista aineista valmistetaan virkistäviä geelishotteja ja yrttiuutteita. Kuva: Sinikka Jortikka

 Tutkimustieto innoitti yrittäjyyteen

Misikangas on kansanparantajien sukua, ja tieto kasvien vaikutuksista ja niiden käytöstä on kulkenut sukupolvelta toiselle. Idea yrityksen perustamisesta syntyi kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun pohjoisen kasvien vaikutuksista alkoi tulla runsaasti myös tutkittua tietoa.

Noin 5–7 vuotta sitten Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus julkaisi tutkimuksia, joissa kerrottiin Lapin kasvien vaikuttavista aineista ja siitä, miten valoisat kesäyöt tekevät niistä erityisen vahvoja.

– Silloin tuli mahtava tunne, että tässähän on vahva pohja yritysidealle: Lapin kasvien tujuus ja puhtaus – ja vielä tieteellisesti todennettuna, yrittäjä kertoo.

Tutkimuksista saatiin vahvistus myös väinönputken antibakteerisille ominaisuuksille.

Misikankaan mukaan yhteistyö tutkijoiden kanssa on tuonut runsaasti hyötyä yrityksen tuotekehittelylle.

– Sitä kautta löytyi muun muassa uuteaineeksi kasviglyseroli, jolla saadaan kasvista irti sekä rasva- että vesiliukoiset aineet ja joka on lisäksi hyvänmakuinen. Sain myös valmiita uutoksia, joita käytin tuotekehittelyssä, yrittäjä kertoo.

Kotimaan kautta maailmalle

Miksi kukaan ei brändää Lapin kasveja? Suomeen tuodaan superfoodia kaukomailta, vaikka raaka-aineita on kotimaassakin. Miksi suunta ei voisi olla toisinpäin? Näitä kysymyksiä Misikangas kertoo miettineensä yrityksensä perustamisvaiheessa.

Artic Warriers on saanut vuodessa luonnontuotealan tuotepaketin kasaan, ja kotimaassa markkinat ovat löytyneet etenkin pääkaupunkiseudulta ja Lapin matkailukeskuksista.

– Tuotteista ovat olleet kiinnostuneita etenkin lapsiperheet, opiskelijat sekä liikunnan ja urheilun harrastajat.

Tuotteiden tunnetuksi tekeminen kotimaassa jatkuu, mutta samaan aikaan yritys pyrkii myös kansainvälisille markkinoille. Tuotteita myydään jo hongkongilaisen verkkokaupan kautta maailmanlaajuisesti. Kanadan markkinat avautunevat ensi vuoden puolella, ja lisäksi neuvotteluja käydään muun muassa Kiinan ja Islannin suuntaan.

Misikankaan mukaan tuotteiden markkinoinnissa valttikortteja ovat puhtaus ja arktisuus. Myös tutkimuksella on valtava painoarvo.

– Kun tähän vielä lisää, että tuotteiden sisältämistä vaikuttavista aineista tulee erityisen tujuja Lapin yöttömässä yössä, se on kuin piste i:n päälle.

Tutkimusten mukaan esimerkiksi väinönputken vaikuttavien aineiden pitoisuuden laskevat jo Keski-Suomen korkeudella.

– Jos meidän pitää laajentaa raaka-aineemme tuotantoaluetta, niin voi olla, että paljon Oulua etelämmäksi emme siirtyisi, Misikangas toteaa.

Lainsäädäntö vaikeuttaa tuotekehitystä

Misikangas on tyytyväinen päätökseensä ryhtyä yrittäjäksi, mutta löytää omalta alaltaan myös parannettavaa.

– Uuselintarvikkeita koskeva lainsäädäntö kaipaisi päivitystä ja yhdenmukaistamista muiden EU-maiden kanssa, Misikangas sanoo.

Tällä hetkellä kasvin käyttö voidaan sallia uusissa elintarvikkeissa tai lisäravinteissa silloin, kun voidaan dokumentein osoittaa, että kasvilla on ollut kaupallista arvoa ennen vuotta 1997. Jos näyttöä ei ole, kasvin käyttö elintarvikkeissa edellyttää lain vaatimia tutkimuksia.

Misikankaan mielestä tutkimukset voivat olla pk-yritykselle niin kalliita, että hyväkin idea saattaa jäädä toteuttamatta. Harmillisena hän pitää myös lain erilaista tulkintaa eri EU-maissa. On useita maita, joissa tulkinta ei ole yhtä tiukka kuin Suomessa, ja niissä valmistettuja tuotteita voidaan myydä myös tiukan tulkinnan maissa.

– Esimerkiksi väinönputken juurta ja ruusujuurta ei saa käyttää Suomessa elintarvikkeissa vaan ainoastaan lisäravinteena. Monessa muussa EU-maassa niiden elintarvikekäyttö on sallittua. Tällä saattaa olla merkitystä myös yrityksemme tulevaisuuden suunnitelmiin. Tuotekehitystä olisi helpompi jatkaa sellaisessa EU-maassa, jossa uuselintarvikelakia noudatetaan löyhemmin eli järkevämmin.

Arctic Warriors Oy

Perustettu 2014

Omistajat: Katja Misikangas sekä Tuija ja Ilkka Kauppinen

Tuotteet: Geeli- ja hunajashotit ja pullotetut yrttiuutteet

Jälleenmyyjät: Suomessa yli 300 eri puolilla maata, maailmanlaajuisesti Berrytime.com kautta

Lisätietoja: www.arcticwarriors.fi